HYVÄÄ SOPPAA
23.3.13
Jos tahdotte aivan mahtavaa maissisoppaa, kokeilkaapa tätä ohjetta! Annoksesta riittää neljälle.
- 2 pakkausta luomumaissia
- 1 hienoksi silputtu sipuli
- 1 hienoksi silputtu valkosipulinkynsi
- 3rkl voita
- 2rkl vehnäjauhoja
- 4dl kanalientä
- 2dl valkoviiniä
- 2dl (kaura)kermaa
- 100g karkeaksi raastettua Västerbottenost-juustoa
- suolaa, mustapippuria, tryffeliöljyä
Kuullota sipulit voissa. Valuta maissi, lisää se sipulien sekaan ja lämmitä muutama minuutti. Ripottele jauhot seokseen ja lisää kanaliemi sekä valkoviini. Kiehuta 10 min. Lisää kerma ja anna seoksen kiehahtaa uudelleen. Soseuta ja lisää juusto, mausta muutamalla tipalla tryffeliöljyä, suolaa ja pippuria. Lisäkkeenä voi tarjota esimerkiksi paahdettua maissia ja ranskankermaa.
Resepti ei (valitettavasti) ole minun, vaan ruotsalaisen kokkiguru Johan Jureskogin ja suunniteltu Go Greenille. Sain reseptin aineksien kanssa perjantaina ja vaikka en yleensä tee ruokaa yksi yhteen resepteistä, tämän tein ja oli niin sairaan hyvää ettei ole tosikaan. Meillä menee säilykemaissia viikosta riippuen yhdestä useampaan pakettia muutenkin, sillä makea maissi sopii hyvin melkein mihin tahansa (erityisesti vuohenjuuston ja kanan kanssa!). Maissikeittoa en ollut tehnyt ennen, mutta tästä tulee kyllä perinnekeitto, niin hyvää.
Kaikkia muita ainesosia saat melkein mistä tahansa lähikaupasta, vain tryffeliöljyn ja Västerbottensostin kanssa saattaa tulla metsästysmatka. Jos ko. juustoa ei helpolla löydy, suosittelen Rainbown luomujuustoa, minkä maku on aika lähellä oikeaa.
Kokeilkaa ihmeessä, keiton teko oli nopeaa ja helppoa ja maku aivan ihana!
Muutamia luomuvihannespurkkeja jäi vielä käyttämättä ja herneistä ajattelin koostaa jonkinlaisen sunnuntaisalaatin. En tänä sunnuntaina, mutta joskus. Millaiseen salaattiin herneet sopivat? Itselle tulee mieleen vain italiansalaatti, mikä on kyllä ihanaa. Mutta jotain uuttakin voisi kokeilla!
9 kommenttia
GoGreenillä on kyllä ihania herkkuja :) meillä tuo toinen puolikas ei tykkää maissista, mutta voisin itselle kyllä pyöräyttää tällaisen keiton. En ole tainnut koskaan maissikeittoa syödäkään!
VastaaPoistaKyl vaan, me käytetään paljon Go Greenin papuja kun ne on niin helppoja. Kuutio on kiva, kun sen voi vaan laittaa avattuna jääkaappiin, ne metallitölkit on ärsyttäviä kun pitää laittaa tavarat erilliseen kuppiin tai ne imee jotain metalliyökötystä itteensä hapen kanssa kohdatessaan (näin mulle sanoi köksäope ;))
VastaaPoistaTätä on pakko kokeilla :) meillä menee myös maissia aikalailla viikossa :) Gogreenin Chili sin carnea mulla on aina kaapissa vähintään se 5prk kun se sopii niin mahtavasti riisin kanssa ja koska ei olla kasvissyöjiä niin siihen lisään jauhelihaa, mutta sen sijaan Salsa mediterranian ei edes lihaa kaipaa, se on ihanaa spagetin kanssa :)
VastaaPoistaMe ollaan tehty tonnikalasalaattia johon tulee mutu-tuntumalta riisiä, suolakurkkua, herneitä, tonnikalaa, sipulia jne. :)
VastaaPoistaMä heitän perunasalaattiin aina herneitä. Salaattiin tulee siis keitettyjä pottuja, suolakurkkua, punasipulia ja herneitä, kastikkeeksi sekoitan kermaviiliin rouhittua mustapippuria, murskattua valkosipulia ja ripauksen suolaa. Sekaan vielä tajuttoman paljon silputtua persiljaa, niin järki lähtee kielen mukana! Ei tää nyt mikään varsinainen salaatti ole, mutta jotain kylmänä parasta -syötävää kumminkin herneiden kera, ja maistuu ainakin uutena vuotena ja vappuna :D Myös kaikkiin mun tekemiin pastasalaatteihin kuuluu ehdottomasti herneet.
VastaaPoista(Mikäköhän tässä sun blogissa oikein on, kun oon jo useamman kerran heittäny kommenttia. Yleensä mä oon tosi laiska kommentoija, saatan lukea blogia vuosia jättämättä minkään näköstä moikkausta :D)
En ole koskaan kokeillut noita sun lemppareita eli seuraavalla kerralla otan kokeiluun, kun kauppaan pääsen :) Kiitos vinkistä!
VastaaPoistaJoku riisipohjainen tonnikalasalaatti itsellä'kin kävi heti postattua mielessä. Pitääpä tehdä!
VastaaPoistaMä olen joskus syönyt herneitä sisältänyttä tonnikalasalaattia!
VastaaPoistaSiihen tuli herneiden lisäksi keitettyä riisiä, tonnikalaa öljyssä, granny smith omenaa ja salaattia. Näihin sekoitetaan mausteöljy jossa haluamansa öljyn lisäksi sitruunapippuria, vähän suolaa ja muuta maustetta oman maun mukaan. Parhaimmillaan salaatti on kun on saanut vetäytyä muutaman tunnin jääkaapissa! Minusta kuulosti aluksi aika hc:lta tuo kombo mutta oli kyllä tosi hyvää ja täyttävää!
[...] nyt on sen aika! Jaossa olisi kolme ihanaa luomumerkki GoGreenin goodiebagia, mistä löytyy sekä hehkuttamani maissikeiton ainekset, GoGreenin uutuustuotteita eli luomumaissia, -hernettä ja -tomaattimurskaa [...]
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.