Oijoi. Olen kokenut lähestulkoon saman, mutta lapsia oli kaksi ja ikää 1 vuotta. Lento oli onneksi lyhyempi, Berliini-Helsinki. Kaksoset ei olleet nukkuneet päiväunia, koska siirtyminen kentälle osui juuri päiväuniaikaan. Vaikka kuinka kärryteltiin pitkin lentokenttää, ei uni tullut.
Lento oli myös luonnolisesti myöhässä, joten matkaan päästiin n. 20.00 yliväsyneiden vaavien kanssa. Ja kun viimein päästiin taivaalle, alkoi huuto. B aloitti, huusi puolet lennosta ja kun B viimein sippas aloitti A ja huusi loput..... JOssain vaiheessa meidät siirrettiin henkilökunnan toimesta ykkösluokkaan, jossa oli enempi tilaa ja mahdollisuuus vähän hyssytellä.
Mutta jepujee, hauskaa oli ja todellakin toivoin, että maa voisi mut nielaista...
Aika kultaa muistot, nyt pian 8 vuotta tapahtuneesta jo vähän hymyilyttää ;)

Arvasin etten oo ainoa! Tosin oisin varmaan maksanut maltaita siitä, et oisin saanut viereen jonkun toisen tutun aikuisen (vaikka rääkyvän vauvan kanssa!) jolle ois voinu isoon ääneen puhua, että " NO MIKÄ TÄTÄ VAIVAA KUN SE ON OIKEESTI AINA TOSI KIVA JA IHANA. NO AHISTAAHAN SE ISTUA JA ON YMMÄRRETTÄVÄÄ JA VOI VOI...". Onneksi kyseessä oli matkatoimiston lento määränpäähän missä puolet hotelleista oli vuorattu jollain bamsemaskoteilla ja lapsiperheet yksi kohderyhmä koko paketissa. Ykkösluokassa oisin varmaan kuollut!

Oltiin pappojen ja mummojen seassa terveyskylpylässä. Lapsi oli silloin n.8kk. Ajateltiin, että ne herttaiset vanhukset vaan ilahtuis pikkuisen läsnäolosta. No, eka ruokailu ravintolan puolella ja lapsi ei malttais pyssyy paikallaa ja lopulta remuaa itsensä sohvalta alas kopauttaen päänsä. Saatiin pahoja katseita ja ihmettelyä, "ettei sen vertaa viitsitä kattoo.." Itku ei ollu kaukana, tuli paskaäitifiilis. Teki mieli suomentaa, että yrittäkää itte syyä, syöttää, viihyttää, rauhotella ja vielä hyssytellä. Meinasin palata samantien kotiin, mutta jostain sain sisua ja todellakin ne herttaset vanhukset oli vaan toiveunta. Kärttysiä eläkeläisiä, joita vaan ei ois saanu häiritä mikää. En kerralla suunnataa lapsiperherysään vaikkei meitä vanhempia nappaiskaa. :D Mutta näin sitä saattaa ottaa itteensä herkästi.

Muutama päivä sitten Lidlin kassajonossa joku keski-ikäinen nainen katsoi asiakseen kertoa miehelle, miten meidän nälkäänsä kiukkuisena huutanut puolitoistavuotias on "päin vittua kasvatettu". Näin niinku lohdutuksen sanana, että jos seurassa on lapsen raivosta suuttuva aikuinen ihminen, ei mikään joka tapauksessa auta. :D Oli tila ja tilanne sitten mikä tahansa.

(Sääli, etten ollut sillä kauppareissulla, koska minulla kyllä riittää pokkaa vastata.)

Voin silti tuntea tuskan ja siksi odotinkin postaustasi siitä lentomatkasta ihan erityisellä mielenkiinnolla.

Joo, mut samanlaisia hapannaamoja oli tuollakin lennolla paljon, vaikka järkikin sanoo että Finnmatkojen mukana saattaa tulla pari lastakin koneeseen, varsinkin kun suurin osa heidän majoitusvaihtoehdoista oli just näitä perhelomakeskuksia babyaltaineen. Meilläkin istu menomatkalla vieressä sellanen ällö toisiaan lääppivä "voisitteko te vaihtaa paikkaa" pariskunta jotka oli selkeesti ihmeissään, et mitä, lapsi koneessa. Ei varmaan ollu käyny mielessäkään et aurinkomatkoilla ei käy vain edellisissä pikkujouluissa tutustuneet erovanhukset :D

Joo, mä oon kans Suomessa paukuttanut muutamaankin otteeseen tollasille epäkohteliaille idiooteille isoon ääneen muutamia totuuksia. Viimeksi bussissa, missä joku pappa halusi väkisellä seistä bussin keskiosassa oven vieressä niin että minä tukin sitten käytävän muilta ihmisiltä. Lopulta ilmoitin koko bussille miksi penkit on olemassa ja miksi niitä olisi ihan hyvä käyttää. Vanhus tokaisi, että nykyajan äidit ei jaksa edes kävellä kersansa kanssa kotiin....ihanaa.

oltiin siis tulossa espoosta ja matka kesti bussissakin 50 mins. en sit jaksanu kävellä pakkasessa kotiin :D

Itse jo etukäteen odotan kuukauden kuluttua olevaa "lomalentoa" Kanarialle 1,5 vuotiaan kanssa kauhulla. No tiedän että siitä selvitään mutta ei se kyllä mitään herkkua tule olemaan. Viime viikolla junassa 2h oli melko hikinen homma, joten lentokoneessa ilman sitä omaa penkkiä tulee olemaan vieläkin hikisempää. Ehkäpä jumppavaatteet olisivat sopiva matkavaatetus ;)

No varmaan joku zen-harjoitus ennen lentoa ois hyvä. Siis tottakai sä otat mukaan kaikki ne basicjutut leluista pillimehuun ja rusinoihin ja linnanmäen huvipuistoon pienoiskoossa. Voi vaan olla, ettei niistä mikään auta ja se on sitten "nyt on näin". (miksi en muistanut tota slogania lennolla???). Mulla oli jotenki niin hyvä fiilis ku kaikki tsemppas et hyvin se menee ja ei sit mennykkään. Mut jos on matkakaveri, sekin oikeesti varmasti auttaa. Yksin oli aika kusi sukassa olo :D

Mä lensin itekseni pari vuotta takoperin Barcasta Helsinkiin ja mun vieressä oli äiti 7kuisen pojan kanssa. Lensivät Kanarialta kolmella eri lennolla. Se poika oli ihana mutta eihän tollanen just konttimaan oppinut malttanut todellakaan missään lentokoneen penkissä ja äidissä sidottuna olla. Mä kun nyt satuin olemaan kerrankin lapsetta lentelemässä niin nautin vauvelista ja kun ei se vierastanut niin sylitin ja leikin minkä se pikku-ukko mua nyt jaksoi. Äidillensä kitisi ja venkoili mutta mun vieraan ihmisen kanssa jaksoi ja se lento meni tosi mukavasti. Äiti sai rauhassa vähän juotua kahvia ja käytyä vessassa ja mä sain märkiä suukkoja. Selkeä win-win!
Mulla on muutama about kolme metriä pitkä kaveri, ketkä valittaa että lentokoneessa on kamala olla kun ei mahdu. Musta se on lapsella vähän sama homma. Se lentokoneen maailma on niin pieni ja ahdistava että alkaahan siinä nyt vähemmästäkin pipo kiristämään ja se nyt on lapsen tapa ilmaista se ketutus että se huutaa. Mä jaksan aina paasata ja kaikkialla tuosta suomalaisten suhtautumisesta lapsiin sekä niiden vanhempiin. Lapset nyt sattuu joskus huutamaan, eivoimitään. Toki mua itseänikin joskus ärsyttää muiden rääkyvät penskat mutta on nuo omatkin kyllä osanneet sitä ääntä maailmaan tuottaa. Ja toisekseen aika harva aikuinenkaan niistä kuuden tunnin lentelyistä oikeasti nauttii, ne sitten yleensä hoitaa sen homman niin että ne vetää kännit tai muuten vaan kiukuttelee. Mielummin mä huutavia lapsia kuuntelen koneessa kun niitä kännisiä.

naulankantaan. Ja Suomessa todellakin on outo ja hyvin epäkohtelias suhtautuminen lapsiin. Täällä on sellanen mentaliteetti, että tää on mun maailma ja jos joku sitä hieman ravisuttaa jollain, siitä pitää huomauttaa mulkoilemalla, puhumalla isoon ääneen paskaa ja sen sellaista. Ainoo jännä juttu on se, et jossain ostareilla juopot saa heilua ihan rauhassa kuset housussa ja ihmiset vaan kääntää pään ettei näkis sitä asiaa, mutta jos lapsi tekee jotain vähääkään huomiotaherättävää, pitää pyöritellä silmiä ja kommentoida kasvatusta vieruskaverille, et varmasti tulee paha mieli. Ja kun me kaikki ollaan oltu lapsia, kaikki on tehnyt ne samat huutoraivarit jossain. Tokihan suurin osa ymmärtää ihan täysin tilanteen, mutta ei kukaan tule sanomaan, että rentoudu, se on lapsi ja ne on tollasia.

Juu-u. Ymmärrän oikein hyvin. Kirjoitan nyt ikäänkuin kahdessa eri roolissa. Omat lapset ovat jo lentäneet pesästä. Itse olen saanut vanhanaikaisen ankarahkon kasvatuksen. Pohdin näitä kasvatusasioita paljon, esim. sitä, että miten ennenvanhaan saatiin lapset tottelemaan? Kurilla. Onko se hyvä vai huono. Vanhemmilla oli silloin paljon paljon helpompaa, kun lapset olivat pakotettuja tottelemaan. Mutta silloin taisi tärkeämpää ollakin se, ettei vanhemmille tullut "paha mieli", sillä ei niinkään väliä, mitä lapsi tunsi.

Olisin halunnut omien lapsieni tottelevan minua. Ihanne olisi ollut se, että varsinkin "ihmisten joukossa" olisin voinut täydellisesti hallita tilanteen. Lapsi tottelisi ja olisi hiljaa. Kyllä kai se on mahdollista, mutta mitkä ovat ne keinot, millä tuo saavutetaan?

Toisaalta olen sitä mieltä, että jos minä nyt lähden etelänmatkalle, toivon voivani tehdä matkaa ilman että minun tarvitsee kuunnella lapsen kiukuttelua (juuuuu...pyöritelkää vaan silmiänne!) Lomalla on eri ihmisillä erilaiset toiveet. Mutta. voi siinä käydä niinkin, että yht´äkkiä tunnenkin suurta sympatiaa äitiä ja lasta kohtaan, enkä ärsyynnykkään ollenkaan pikku episodeista. Se vähän riippuu, joskus itsestä ja joskus siitä äidistä ja toisinaan taas siitä lapsesta. SE, ettei äiti välitä, mitä lapsi tekee, se ehkä eniten saa harmistumaan.

Tottakai sitä toivoo, että kaikki saisi lomarahoilleen vastinetta ja kaikilla olisi hauskaa tai edes mahdollisimman vähän hankalaa....

Musta oli tosi kiva kun se äiti oli jotenkin ihan vilpittömän kiitollinen että mulla ei menny hermo sen pojan kanssa koska se äiti oli jännittänyt tosi paljon että miten ne lennot sujuu. Ja siinä meidän välissä itseasiassa istui hetken aikaa sellanen nuori mies joka samantien kun näki että vieressä on vauva niin alotti sen huokailun ja penkissä pyörimisen. Ennenkuin se vauva oli ehtinyt inahdustakaan edes päästämään??!! Ihme asenne jo lähtökohtaisesti... onneksi älysi ite pyytää vaihtaa paikkaa koska kone ei ollut ihan täynnä.

Pakko kysyä, että millaisia kurinpidollisia toimia silloin ennen vanhaan käytettiin 1.5-vuotiaaseen lapseen? Kun lapsi ei vielä ymmärrä kunnolla puhetta eikä ruumillinenkaan kuritus tai lapselle karjuminen taida aiheuttaa sen vähempää silmienpyörittelyä nykyään, olisi kiva tietää millainen kurinpidollinen toimi olisi saanut tilanteen raukeamaan?

Pakko lisätä vielä, että onneksi tilanne oli kuitenkin tosiaan perhematkakohteeseen meneminen. Olisin ollut huomattavasti enemmän pahoillani, jos itkut olisi tullut jollakin erityyppisellä lennolla, mutta nyt olin lähinnä paniikissa. Sitä pelkää viimeiseen asti, että joku tulee ja sanoo pahasti, että etkö sä osaa pitää lastas aloillaan, kun nykypäivänä ne kurilliset toimenpiteet on aikalailla puheeseen ja hyvään esimerkkiin perustuvia. Ja sellaisa on hieman hankala opettaa 17kk vanhalle lapselle.

No munkin matkan tenskulle pelasti yksi rovaniemeläinen ihana pariskunta, joka lellitteli lasta loppumatkan. Ja ne kyllä sai kuulla kiitoksia pitkin lomaa, sillä olin todella huojentunut avusta.

Mä en ole vielä mummoikäinen, mutta mun lapsuuden "kuritoimenpiteet" oli lähinnä aika tiukat rajat tietyissä asioissa. Ennen kaikkea vanhemmat näkyvästi paheksuivat huonoa käytöstä, jos sitä tapahtui. En kokenut sitä itse koskaan nolaamisena (mistä kai nykyisin oltaisiin huolissaan), mutta tämäkin lienee taitolaji, ehkä äitini oli vain oikein hyvä lasten paheksumisessa :D

Nyt kun mietin asiaa, niin en muista äidin tai isän koskaan vaikuttaneen häpeävän lastensa käytöstä, vaan itse asiassa selvästi antaneen vastuun lapselle sen omasta käyttäytymisestä. Siis jonkunlainen "sinulle on kyllä opetettu, ettei noin saa tehdä" -malli, jossa lasta huomautettiin huonosta käytöksestä ja muistutettiin, että olet jo niin iso että tiedät miten käyttäydytään ja osaat myös tehdä niin.

1,5-vuotiaaseen se ei vaan taida vielä juurikaan vedota...

Joo ja rajojahan toki harjoitellaan jo tässä iässä, mikä on sallittua ja mikä ei. Mietin vain, että tallainen "lapsi ei voi saada kaikkea mitä haluaa" opettelu on silti parempi keskittää kotiin keittiön lattialle huutamaan, kuin ilmassa 100 muun ihmisen kustannuksella. Kun se oppi "näin ei saa tehdä" ei varmaan sen lennon aikana mene kaaliin, jos niitä kohtauksia tulee iästä johtuen joka toinen minuutti muutenkin. Toisaalta minusta lapsella pitääkin olla mahdollisuus purkaa paha mieli ikään sopivalla tavalla missä tahansa paikassa. Itsellehän tässä se paniikki ja paha olo tuli, vaikka tekisin edelleen ihan samalla tavalla: rauhoittelisin, selittäisin tilannetta, etsisit virikkeitä ym

Seuraaviin kommentteihin haluaisin hieman täsmentää kirjoituksen aihetta. Eli kirjoitukseni tarkoitus ei ollut etsiä kasvatusvinkkejä tai miettiä saako lapsen kanssa mennä lentokoneeseen. Enemmänkin kuulla selviytymiskeinoja tilanteeseen, missä lapsi "ei toimi niinkuin pitäisi" ja äidistä tuntuu koko maailman tuijottavan häntä paheksuvasti. Toki kaikki kommentit ovat tervetulleita, mutta en haluaisi johdattaa juttua siihen suuntaan, että iltapäivällä täällä tapellaan mikä on lapsen kanssa sallittua ja mikä ei.

Sitä pitäisi kysyä minun vanhemmiltani! En muista, mitkä ne keinot olivat, ainoastaan sen, että PELKKÄ ISÄN KATSE riitti...hän oli opettaja ja sama auktoriteetti toimi myös koulussa - täydellinen hiljaisuus ja tottelevaisuus tunneilla. En siis itse tässä ole onnistunut (?) joten minulla ei olekaan ohjeita antaa, eikä se ollut tarkoituksenikaan. Olen pahoillani, jos kommentillani johdin keskustelua harhaan...

Ei ei, ei keskustelua ole johdettu harhaan. Lähinnä ajattelin, että kommenttisi saattaa herättää jossain lukijassa närää, mikä saattaa purkautua sitten jonkinlaisena hyökkäyksenä kommenttiisi. Ei nimittäin olisi ensimmäinen kerta, kun joku huonoille yöunille jäänyt hiiltyisi pienistä :) Kaikkihan määrittelevät itse minne lapsensa kanssa menevät, esim tuon kokemuksen jälkeen me kyllä pidetään lentotaukoa aika pitkään ihan muiden matkustajien takiakin.

Häpeä, sinä laiskimus! :D

Tuo olisi ensi syksynä edessä, jos lomamatkalle saadaan säästöt kasaan ja olen kyllä jo nyt miettinyt, että miten ihmeessä 1,5v kanssa selviää niistä lennoista.

Yleisesti tuohon lapsiin suhtautumisiin, niin mua ärsytti loppukesästä ja syksystä kun kaupungilla oli vielä enemmän kanssa kulkijoita, että mikä siinä on kun lapsi hölpöttelee ja pulisee vaunuissaan, niin tarvii alkaa paheksuvasti katsella. Edelleen tuntuu olevan vallalla se "saa näkyä, muttei kuulua" ja uimahallissakin on tosi kiva olla riemusta kiljuvan lapsen kanssa kun tuntuu että kaikki tuijottaa. Eihän sitä aikuisellekaan tulla sanomaan, että pidä nyt pienempää meteliä. Hesarissahan oli kolumni aiheesta joskus viime syksynä, tän madadventuresin kaverin kirjoittama, missä mietittiin että miten paljon parempi suhtautuminen lapsiin on muualla..

Me lähdetään syyskuussa Toscanaan. Lennon kestoksi on ilmoitettu 3h10min. Matkaan lähtee 1,5v ja n. 2kk ikäinen vauva. + Kaveripariskunta ja heidän 2v poika. Tiedän varmasti saavani vihaisia katseita lennolla. Mutta kyllä mäkin ajattelin mulkoilla niitä turisteja jotka vetävät konjakkiöverit koneessa. :) Monet on pitänyt mua ihan vastuuntunnottomana kun vien vauvan ulkomaille. Mulle ihan sama. Lento lyhyt ja perillä odottaa ihana lomatalo maatilalla, yksityinen uima-allas ja kaikki tilan elukat. Ajattelin oikeesti nauttia!

Eipä niissä tilanteissa auta kuin selvitä parhaansa mukaan =) Vaikka välillä tuntuu, että kumpa maa nielisi minut, niin se on kuitenkin vain pieni hetki ihmisen elämässä, jos ajatellaan pitkällä tähtäimellä. Vaikka sillä hetkellä tuntuu ikuisuudelta se lento tai muu vastaava, niin kuka sitä vuoden päästä muistelee, että silläkin lomamatkalla se vieras lapsi kitisi siinä vieressä.

Lapset nyt vaan ovat lapsia, ja se on aikuisen pienuutta jos pitää ruveta heti mulkoilemaan ja ahdistumaan vieraan lapsen käytöksestä. Ja kun tässä sunkin tapauksessa lapsi kuitenkin ON hyvin nuori, ei siinä auta kurinpidolliset toimet eikä mulkaisut... " Nyt äiti kyllä ei anna sulle rusinoita seuraavaan vuoteen, jos et ole hiljaa täällä lentokoneessa!" ;) Ihan kaikella ystävyydellä näitä kurinpitoehdotuksia kohtaan.

Mulle ainakin riittäisi vastaavassa tilanteessa, että äiti/ isä tekee parhaansa. Voisin myös tarjota apua ja lisäkäsiparia, jos olisin ilman omia kiljukauloja liikkeellä =)

Mua odottaa su junamatka mummolasta kotiin... Yksin 1vee7kk HYVIN eloisan esikoisen kanssa... Niin ja olen itse rv37. matka-aika tulee olemaan 4h. Onneksi on lastenvaunu vaikka sen paskapuoli on ne 6-10vee sokerihumalassa riekkuvat lapset jotka viimeksi ainakin jyräsivät mun jätkän kumoon vähän väliä niiden vanhempien vähät välittämättä. Itsellä ymmärrys riittää todella hyvin alle kouluikäisten levottoman markustuskäytöksen ymmärtämiseen mut nämä kouluikäiset (tai lähinnä
Niiden vanhemmat) jotka vetää liukumäessä mun taaperoni päälle... Varokoon vaan su ku pääsen näissä harjoitussuppareissani vauhtiin...

Toivon että oikealla ajoituksella ja iPadilla saadaan aikaan rauhallinen reissu.

Mä stressasin jostain syystä aivan hulluna tuota muiden ihmisten paheksuntaa ennen vauvan syntymää. Lentämään en ole vielä nyt 8 kk vauvan kanssa päässyt, mutta esim. julkisissa liikennevälineissä jännitän vieläkin muiden reaktioita vauvan mahdolliseen huutokonserttiin. Siitäkin huolimatta, että oon itse aina katsonut sekä lentokoneessa että bussissa myötätunnolla niitä äitejä ja isiä, jotka tekevät kaikkensa että lapsi rauhoittuisi. Minua ei siis ole koskaan ärsyttäneet muiden huutavat lapset. Ehkä loppujen lopuksi aika moni muukin siellä lentokoneessa suhtautuu näin, ovat vain sitten hiljaa paikallaan ja "myötyvät" tilanteeseen? Mutta sitten on ne muutamat huokailijat, jotka menevät äidin ihon alle? Epäreiluahan se on, mutta kai siinä sitten vähitellen kasvaa paksu nahka...

Vastaus on ipad. Muumit pyörimään ja menoksi. Välillä lapsi käytävälle sekoileen. Ei mitään ongelmaa. terv. Useita pitkiä lentoja takana, eka kun lapsi 7kk, muksu ny 2,5 v. Noh, meillä onkin aika rauhallinen tapaus tuo tyttö.

Jos yhtään helpottaa, niin olet ihan mun sankari, kun olet edes moiselle reissulle lähtenyt! Täällä sydämentykytyksiin riittää jo ihan bussimatka keskustaan ;).

Tylsä vastaus tulee täältäkin: videot. Jos miettii ihan rehellisesti 6h lento on myös aikuiselle tylsä. Okei muutaman tunnin jaksat lukea, sitten syöt siihen menee ehkä 30-60min yhteensä. Mutta loput ajasta se on vaan tylsää, ellet ole todella zeniläinen tapaus. Miten ihmeessä se voisi olla 1,5-vuotiaan mielestä mitään muuta kuin tylsää, erityisesti kun hänen mittakaavassa se on kolme kertaa pidempi aika. Eikä tuon ikäistä voi vielä kasvattaa kunnioittamaan vanhempia ja käyttäytymään hyvin. Me matkustettiin eka kerran lentokoneella välilaskun kautta Ranskaan lapsen ollessa 8-9kk ja menomatkan pidempi osuus meni hyvin, koska meidän takana istui kolme venäläistä nuorta miestä jotka jaksoivat pelleillä koko matkan lapsen kanssa. Siihen itsekin pyrin jos näen vieressä kiukuttelevan lapsen, yritän vieraana aikuisena viedä huomiota, koska lähes poikkeuksetta se toimii kaikkiin lapsiin.

Samanlaisia kokemuksia täälläkin. Lensin kesällä yksin 1- ja 3-vuotiaiden lasteni kanssa Kuopioon, matka-aika hurjat 50 min. Ei enää ikinä. Me pysymme kotona. Pienempi huusi suoraa huutoa, mulla valui hiki ja muut matkustajat katsoivat vihaisina. Pahinta oli se, kun kukaan ei tarjoutunut jelppimään, ja itse olin jo tehnyt kaikkeni.

Saa näkyä muttei kuulua on sekä epäkohteliasta että helvetin vanhanaikaista ajattelua.

Ei kenenkään tarvitse lomiaan kyllä perua tai muuttaa lennon takia, se on selvä. Ja kun totuus kuitenkin on se, että eniten tollasessa huutotilanteessa kärsii se vanhempi. Siksi onkin hyvä käydä läpi tilanne jo etukäteen, että itse jaksaa hyvähermoisena jos huutoa tulee.

sehän tollasessa tilanteessa olisi paras, että ihmiset auttaisivat. Se on vaan jännä miten vähän ihmisiä kiinnosti se auttamispuoli, ainakin menomatkalla vieruskavereillakin meni energia mulkoilemiseen enimmäkseen. ja siitähän lapsi yltyi entistä enemmän itkemään kun oli paljon ihmisiä eikä kukaan puhunut mitään hänelle.

ja junassa voi liikkua, se on selkeä plussa. Kahvilla voi käydä myös välillä :)

oikeastaan ne ideat lennolle tuli jo ennen lomaa täälläkin puhuttua. Mutta kun tilanne on ettei MIKÄÄN auta, siinä sitten oltiin. Kunnes meni käytävälle kävelemään ja loppuajasta oli lentoemäntien kanssa keittiössä...

paksua nahkaa odotellessa ;)

Mun lapsi ei oo kyllä rauhallinen sitten yhtään, se on villi, eläväinen ja todella energinen. Joku padi ois varmaan ollu hyvä, mut ei sitä kyllä kiinnosta telkku kotonakaan, se tahtoo PUUHATA ja LIIKKUA aina :)

Heh, no ainahan yksi papukaijanmerkki hyvää tekee ;) Kiitos!

suurin pelastus olisi, jos muut ihmiset huomioisivat tilanteen juurikin puhumalla lapselle ja viemällä huomiota pois. Tosin eihän sellaista voi vaatia tuntemattomilta, mutta se vaan oli paras apu kyllä.

Siinä sitten taiot lapset rauhalliseksi kun tunnet ne katseet selässä. Pientä paniikin lisäystä ja epävarmuutta tuo tuommonen paheksunta, ei auta sitten yhtään siihen hiljennyspuoleen et äiti on ihan paniikissa.

Jotain on muuttunut parissakymmenessä vuodessa. Kun omat lapseni olivat pieniä, sain yleensä hyväksyviä katseita, enkä muista että kukaan olisi ikinä sanonut, ettei lasta saa tuoda tänne. (No joo, Kalelassa Ruovedellä poikani istahti pikkuiselle tuolille, jossa luki EI SAA ISTUA, opas tuli heti sanomaan, että SIINÄ LUKEE. No pakkohan oli vihjata oppaalle, että poikani on vasta 2-vuotias eikä osaa lukea) Poika on aikuinen ja tyttökin kohta. En edelleenkään osaa vaatia että minun pitäisi saada "lapsivapaa" matka. Uskoisin, että lapset lennolla ja muuallakin ihmisten ilmoilla voivat hyvin, jos kanssaihmiset hymyilevät lapsille ja kehuvat vanhemmille kuinka nätti ja fiksu noin pieni voi olla. Vanhemmat rentoutuvat ja lapsi aistii, että kaikki okei. Jos vanhemmat koko ajan ovat jännittyneitä sen takia, ettei lapsesta vain olisi häiriötä, niin kyllähän lapsi sen huomaa. No tää nyt tämmöistä keittiöpsykologiaa, mutta voihan siinä peräkin olla! Haluaisin kans tietää, miten ennen 1,5 v. hiljennettiin kurinpidollisin toimin. Tell me please.

Muutto lapsiystävälliseen maahan jossa ymmäretään että lapset ovat lapsia, ne ovat söpöjä ja niistä kuuluu yllättävän paljon ääntä :D

Liikennevälineissä oloon en osaa sanoa vinkkejä, kun oma poikani rakastaa matkustamista ja jaksaa istua paikoillaan ilman mitään kummempia viihdykeitä. Mutta hän on tavattoman utelias ja sosiaalinen ja tämä tuntuu olevan Suomessa huono asia, että lapsi tykkää höpöttää tuttujen/vieraiden ihmisten kanssa. Yksikin rouva oli vastannut pojalleni "mä en tykkää puhua lasten kanssa" kun poikani oli tervehtinyt häntä. Muutenkin Suomessa tuntuu olevan ok asia sanoa ettei pidä lapsista, teineistä, vanhuksista..

Nyt olen ollut poikani kanssa Intiassa neljä kuukautta ja täällä on ehkä vähän liiankin vapaata kasvatusta. Lapselle ei saisi sanoa "ei" missään tilanteessa, koska he uskovat että lapset ovat melkein kuin jumalia kun he ovat vielä viattomia. Esim. olin hieronnassa ja poikani jäi leikkimään muiden työntekijöiden kanssa hoitolan aulaan. Jonkin ajan kuluttua minulle tullaan kertomaan, että hän on ottanut akvaariosta kalan ja heittänyt sen maahan. Alan huutamaan pojalleni kopista ettei niin saa tehdä ym. mutta hierojani alkaa sättimään minua etten saisi komentaa lastani koska ei hän tajua mitä hän tekee kun hän on vielä viaton pikkujumala :D