KESÄ KEIKKUEN TULEVI...

Oletteko huomanneet, että useat ihmiset elävät aina seuraavaa sesonkia? Joulu aloitetaan lokakuun alussa ja tapaninpäiväniltana kuusi loista...

Oletteko huomanneet, että useat ihmiset elävät aina seuraavaa sesonkia? Joulu aloitetaan lokakuun alussa ja tapaninpäiväniltana kuusi loistaakin jo poissaolollaan ja ennen uutta vuotta aletaan klikkailemaan pinterestistä pääsiäismunakuvia. Sama ilmiö toistuu kuin huhtikuun lopussa shortseihin vaihtavat suomalaiset, jotka juhannukselta kaipaavat pimeitä syksyisiä iltoja. Milloin siis viettävät joulua.


Mulla ei ole oikeastaan koskaan kiire mihinkään juhlaan, mutta täytyy sanoa, että sana kevät ja kesä ovat pyörineet mielessä viimepäivät. Enemmän oikeaa valoa ja nopeasti!






 








Vaikutteille alttiina tein myös ensimmäisen mutta tuskin viimeisen kesäkarderooppihankinnan tammikuun toisena päivänä ja tilata pämäytin Ellokselta kukkaisan kesämekon. Ajatukseni on, että heti kun keli himppaakaan antaa myöten, vaihdan takaisin pelkkiin mekkoihin kun housuja on saanut käyttää ihan tarpeeksi. Ja tuossa Zizzin mekossa on rynkkyä ja röyhelöä just meikäläisen tarpeisiin oikea määrä :) Keväällä yhdistän siihen neuleen, mustat sukkahousut ja kiiltonahkamartenssit ja se on siinä.



Sitä minä vaan loppuun heittäisin kysymyksen, että onkohan jollain kokemusta tuosta Zizzin kokopolitiikasta? Kun mullahan on ihan hervoton 116cm rinnanympärys ja tilasin M-koon (noi on siis pyllerövaatteita jos joku ei tiennyt), että mahtoiko koko mennä oikeaan?


Kesäterkkuja kaikille!


7 kommenttia

  1. Pian kolmen lapsen mami3. tammikuuta 2013 klo 17.38

    Mäki odottelen jo kevättä, jatkuvasti käperryn sohvan nurkkaa ja annan ajatuksien viedä mukanaan ja havahdun, kun tajuaan et olkona on edelleen 0-keli ja lunta :/. Tulisipa kevät sitten jo pian, kun näyttää lumet sulavan pois. Ei tarvitse takatalven yllättää. Inhottavaa harmaata koko ajan, mieliki on sitte harmaa :/. Mä muuten rakastan käyttää paljon mekkoja ja varsinki ku kuosit on muutaki ku valko-mustaa. Mutta en itse ole yhtee röyhelöiden kanssa :). Ehkä mä viel hieman oon nuori, enkä täysin aikuinen ;).

    VastaaPoista
  2. Samaa olen ihmetellyt minäkin. Syyskuussa vouhkataan joulusta
    ja tapanina, joka nyt ainakin ennen oli joulua, korjataan
    hirmu kiireellä koristeet pois. Tiedän kyllä, että olen just siinä
    iässä, kun ennen oli paremmin, mutta tammikuun alku on kyllä
    keskitalvea. Ei luulisi tässä hetkessä elämisen olevan näin vaikeaa.
    Mukavaa alkanutta vuotta.

    VastaaPoista
  3. Nyt sait mut kokemaan ikäkriisiä :D jos tykkää röyhelöistä on vanha! Ei vaan, se taitaa olla enemmän persoona kuin ikäkysymys noi röyhelöt, musta ne on joskus hauskoja kun ne ei oo niin tosissaaolevia mitä just joku mustavalkonen mekko. Vaik on mulla sellainenkin :)

    VastaaPoista
  4. Onneksi sentään keski- eikä alkutalvi. Jotenkin tämä pimeä saa niin väsyneeksi, että odotan hullunlailla kevättä. En niinkään kesämekkokelejä vaan valoa enemmän. Mä muuten hankin mun toppakengät helmikuussa joten ei tää seuraavassa sesongissa eläminen oo mullekaan vierasta vaikka elän noi juhlat juhla-aikoina.

    VastaaPoista
  5. Voisin melkeinpä vannoa että Zizzin M on sulle vähintään sopiva, ellei liian iso. Ihan kivaa että noita läskivaatteita saa ihan siisteissäki kuoseissa nykyään! T. Oikea läski :)

    VastaaPoista
  6. No niin on! Mulla on niin tyhmä koko siinä mielessä, että oon yleensä liian iso perusmallistojen isoimpiin vaatteisiin ja pieni xl-vaatteisiin. Onneksi monella merkillä on nyt myös sellaisia välikokoja, et xl-mallistoista löytyy pienempiäkin kokoja, esim 46.

    Tilasin elloksen paketissa myös Elloksen paitapuseron koossa 48, nyt jännitän mahtuuko se tisseistä ja onks toi iso. Ei ole helppoa :D

    VastaaPoista
  7. Mä olin tossa tyhmässä välimaastossa kans joskus, et läskivaatteet oli liian isoja ja tavisvaatteet liian pieniä. Ellos on kyllä loistopaikka väliinputoajille sekä isoille.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images