Kuten monet muistavat viime viikosta, oli mulla melkoinen paniikki miten 1.5-vuotiaan kanssa kaksin matkustaminen onnistuu. No, yksinkertainen vastaus on: hyvin. Toki mun kokemuspohja pojan kanssa kaksin pärjäämiseen voi olla hieman tavanomaista parempi siksikin että asumme kaksin muutenkin, mutta ei tässä mitään ongelmaa ole tullut vastaan mistä ei selvittäisi (jos lentomatkaa ei oteta lukuun ja selvittiin me siitäkin).

Oikeastaan pienen lapsen matkustaminen takaa tietynlaisen lepolomailun ihan siksikin, että päiväunet otetaan, syödä muistetaan ja illalla lapsen nukkuessa voi viettää rauhallista aikaa hotellissa diskoamisen sijaan. Muutama iltaviini yksin parvekkeella on mulle sen sortin elämys, ettei villimäksi menon tarvitse muuttuakaan.

Turistikohteissa olisi tietenkin vaikka minkälaista retkeä tarjolla, mutta lapsen esimerkistä sitä oppii nauttimaan pienistä: on jännää kun parvekkeella on kyyhkynen ja hotellin palmujen alla pieniä kastelulaitteita. Kun mukana on myös paketti uimavaippoja, hiekkalelusetti, aurinkovoidetta ja nokkamuki, pärjää tosi pitkälle! Ja ihme ja kumma, mulla ei ole tullut vielä kertaakaan olo, että olisipa mukava jos olisi itselle aikuista seuraa. Itseasiassa huomaan täällä, kuinka iso lapsi jo on ja kuinka hänen kanssaan voi kommunikoida ja kokea.

On tämä varmasti erilainen reissu, mitä tekisimme toisen aikuisen kanssa, mutta nyt mennään lapsen ehdoilla eikä se ole oikeastaan yhtään tylsä juttu. Jos tylsintä on, ettei yhteiskuvia tule paljoa, on se aika pieni murhe monen tuhannen kilometrin päässä kotoa. Tosin yksi todella helpottava asia on Finnmatkojen oppaiden hyvät palvelut, jos kysymistä tulee, päivystää oppaat päivittäin hotellilla muutaman tunnin ja lopun aikaa heidät saa puhelimella kiinni. Omatoimimatkalla yksin saattaisi olla hieman orvompi olo, jos paikallinen kieli ei ole hallussa.

ps. jos joku miettii miksi laitoin tuon mutarantakuvan, niin en tiedä itsekään. On täällä ihania hiekkarantojakin, mut nyt tuli toi :D