ILLAT NELJÄN SEINÄN SISÄLLÄ
16.12.12Pimeää, pimeää, pimeää! Oon kuin se eräs ruuansulatusjugurttimainos, on aikaa lojua sohvalla ja syödä hyvin. Poika on samaa maata. Pihakierroksen jälkeen kääntyy nopeasti kotiovea kohden ja aamulla laittaa omatoimisesti kirkasvalolampun päälle ennen aamupalaa. Iltaharrastukset ovat kesän energisten pyöräilylenkkien sijaan pientä puuhastelua, leikkiä ja leipomista. Tuntuu, että kummankin kroppa on talviunilla odottamassa helmikuun loppua ja tulppaaneja.
En suoraa sanottuna tiedä missä pisteessä olisimme ilman kirkasvaloa ja aimoannosta vitamiineja. Nyt jaksaa jotain puuhastella, syksyllä ennen kirkasvalolamppua ja tehokkaampia vitamiineja olin täysin kuollut. Nyt sentään jaksaa pestä pyykit kerran viikossa ja tehdä itse ruokansa salaatin kera.
Onneksi arkeen ja kaamokseen löytyy aina pieniä piristyksiä, kuten vaikka piipahdus Tukholmassa. Vaan kuka pakkaisi tavarat reissua varten?
6 kommenttia
Hyvä, että kirkasvalosta on ollut teille apua.
VastaaPoistaOlisi ollut noloa, jos olisin sitä hehkuttanut niin paljon kuin mitä hehkutin ja sitten se olisi ollut ihan yhtä tyhjän kanssa.
(Kun itsellä ei talvella lähde aamuisin pää käyntiin ilman valoannosta, on tätä oivallusta vaikea olla toitottamatta muille.)
(http://www.lily.fi/palsta/ilman-sinua-olen-lyijya)
Täytyy kyllä ihan kiittää sua siitä, että joskus blogissasi mainostit tai mainitsit tosta Ainoa Graphic Design jutusta :) Sieltä lähti tänä jouluna tilaukseen kasa noita ihania porokortteja! Ihan paras kortti-idea ikinä!
VastaaPoistaKuulostaa tuo vetelyys kovin tutulta. Meillä tosin poika ei ole vetelää nähnytkään, mutta itse vetelen kyllä loppuun kulutetuilla pirkka-pattereilla. Pitäisi vissiin kaivaa vintiltä esiin edes toinen niistä kirkasvalolampuista ja kokeilla kuinka se toimii vai toimiiko. Vaan tiedätkös sinä minkä ikäinen lapsi saa tuollaisen valon lähettyvillä oleilla ja onko siihen olemassa joku "turvaraja"? Ei taida kuitenkaan vielä tuo meidän kundi saada, joten vaikeaksi menee se minunkin oleilu.. No kaippa parempi hetki lampun ääressä kuin ei ollenkaan.
VastaaPoistaKyllä se on iso apu ja en olisi itse uskonutkaan kuinka iso!
VastaaPoistaMinustakin se on ihana. Jotain tekemistä siihen korttien saannin oheen :)
VastaaPoistaOtin muutamastakin paikasta selville, ettei kirkasvalosta ole haittaa lapsille. Tietenkin tästä voi olla monia mielipiteitä ja jos joku terveyshifisti huomaa tän kommentin, saan turpiini. Mut käytännössä samaa valoa kuin auringostakin, kirkkaudeltaan. EI tuu mitään säteilyä ja muuta.
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.