PIKKUSANKARI ARVONTA!

-Sponsoroitu- Hassua, että olen kirjoittanut paljon lastenkirjoista mutta en ole maininnut sanallakaan eräästä erityisestä lastenkirjasarjas...

-Sponsoroitu-


Hassua, että olen kirjoittanut paljon lastenkirjoista mutta en ole maininnut sanallakaan eräästä erityisestä lastenkirjasarjasta, minkä yhden osan kuvitustyön etenemistä pääsin seuraamaan läheltä muutama vuosi sitten lähes alusta loppuun. Yritin kyllä ylipuhua kuvittajaa esimerkiksi laittamaan prinsessasatuun hovineitoja kengurupallojen päälle, mutta "valitettavasti" suurinta osaa ideoistani ei otettu kovinkaan tosissaan :D Kirjat ovat kuitenkin varsin mainioita.



Nyt kun Pikkusankarista muistuteltiin heidän ajankohtaisimman kirjan, Joulun sankarin,  olemassaolosta, muistin taas sarjan. Ja koska tykkään sekä kuvituksista että tarinoista, pyysin yhden vapaavalintaisen kirjan blogiini arvottavaksi.


Pikkusankari on julkaissut nyt yhteensä viisi erilaista lastenkirjaa, missä erityistä on se, että niissä seikkailee oma lapsesi. Kirjan voi tilata mittatilaustyönä niin, että päähenkilöllä on sama nimi tai lempinimi kuin lapsellasi ja nimi toistuu tarinan kerronnassa, ei pelkästään otsikossa. Tarinat ovat oululaisen Inga Röningin käsialaa ja ihanasta kuvituksesta vastaa oululainen taiteilija Jussi Hukkanen.



Nyt siis arvotaan pitkästä aikaa! Valitse Pikkusankarin kirjakaupan sivuilta sinua miellyttävin kirja ja kerro se kommenttiboksissa. Muista myös liittää mukaan nimimerkki sekä sähköpostiosoitteesi, tarvitsen sitä voittajan tavoittelemiseen (se ei näy blogissa). Yksi onnekas palkitaan kirjalla, missä seikkailee...niin, sen saat päättää itse kuka! Palkinnon arvo on n.55 euroa ja kyllä, valmis kirja ehtii ihan hyvin pukinkonttiin :) Arvonta on voimassa tiistaihin 27.11.2012 saakka!


Ja ihan yleisestikin tiedoksi, että kun Pikkusankarista tilaa kirjan viimeistään 9.12, se todellakin ehtii pukinkonttiin täysin valmiina nimineen päivineen. Nyt siis vain kurkkimaan lempparikirjaa täältä ja osallistumaan!


Kuvat: Pikkusankari.fi, Jussi Hukkanen

149 kommenttia

  1. Satupalokunta kuulostaa kivalta :) Ja aivan ihana idea, täytyy muistaa tulevaisuudessa. Olisi aivan ihana nimiäis/ristiäslahja.

    VastaaPoista
  2. Satupalokunta olisi ihana lahja pukinkonttiin meidän pikku sankarille! -Jonna.

    VastaaPoista
  3. Satupalokunta sopisi meidän Leksulaiselle myös, eläimet on pienestä niin ihania <3

    VastaaPoista
  4. aivan oikea prinsessa sopis mun pikkuprinsessalle loistavasti :)

    VastaaPoista
  5. oi, satupalokunta olisi ihana voittaa. Olen jo pitkään harkinnut sitä, mutta hinta on vielä tullut vastaan.

    VastaaPoista
  6. Aivan oikea prinsessa olis se meidän kirja.:)

    VastaaPoista
  7. Eiköhän näin joulun kunniaksi se Joulun sankari olisi juuri sopiva. Ihana kirjasarja!

    VastaaPoista
  8. Ilahtuisimme Satupalokunta-kirjasta.

    VastaaPoista
  9. Aivan oikea prinsessa sopisi meidän perheeseen vallan mainiosti kun neitejä on 4.

    VastaaPoista
  10. Olisipa mahtavaa saada antaa lahjaksi kummitytölle vaikkapa Aivan oikea prinsessa. Hän vilkkaana tyttönä tykkäisi kyllä varmasti myös Satupalokunnasta. :)

    VastaaPoista
  11. Aivan oikea prinsessa olisi varmaankin hyvä vaihtoehto kolmevuotiaalle prinsessahullulle :)

    VastaaPoista
  12. Ompa ihana idea ja kauniita kuvituksia. Satupalokunta olisi tervetullut tännekin :)

    VastaaPoista
  13. Satupalokuntaa kaivataan tännekin. 3,5vuotiaalle eläimellisellä voimalla iskenyt palomiesvaihe ei ota hellittääkseen.

    Hyvä sivu tietää! Aikamonta lahjaideaa löytyi.

    VastaaPoista
  14. Aivan oikea prinsessa olisi hyvä meille :)

    VastaaPoista
  15. Meillekin kelpaisi lukuhetkiin Satupalokunta! Rahhi (=kirahvi) ja seepa (=seepra) on muutenkin lempielukoita kirjoissa ja palapeleissä..

    VastaaPoista
  16. Satupalokunta! Joko omalle tytölle tai kummipojalle lahjaksi...

    VastaaPoista
  17. Ihania kirjoja kaikki ja hurjan kiva idea. Satupalokunta kuitenkin vaikutti kivoimmalta :).

    VastaaPoista
  18. Aivan oikea prinsessa olisi meidän valinta ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  19. Aivan ihana idea! Satupalokunta olisi varmasti meidän 3-v:n mieleen.. :)

    VastaaPoista
  20. Satupalokunta ois varmasti kummipojalle mieleen!

    VastaaPoista
  21. Kuten monen muunkin lailla Satupalokunta vaikutti noista kiinnostavimmalta.

    VastaaPoista
  22. Satupalokunta olisi todellakin POP, ihana idea tämmöiset kirjat :)

    VastaaPoista
  23. Ihana idea! Meidän valinta olisi Satupalokunta.

    VastaaPoista
  24. Sen sortin joulufani tuo meidän sankarimme on, että Joulun sankari on ihan itsestään selvä valinta. :)

    VastaaPoista
  25. Satupalokunta ilahduttaisi Emmaa. (Ja äitiä ;-)

    VastaaPoista
  26. Satupalokunnan voisin antaa kummitytölle, jos semmosen voittaisin :)

    VastaaPoista
  27. Satupalokunta se olisi! Pitää vaan tarkkaan miettiä mikä lapsen lukuisista lempinimistä kestäisi päivänvalon ;D

    Ärsyttipä niissä täytettävissä kohdissa, kun kysyttiin äidin nimi ja isän nimi. Entä jos lapsella ei ole äitiä tai isää tai on kaksi yhtä sorttia? Tokihan se yleisempää on että on äiti ja isä eikä aina voi kaikkea ajatella niin että on ne miljoona poikkeustakin, mutta silti erilaisten perheiden yleistyessä harmittaa omien läheisten sateenkaariperheiden puolesta tuommonen...

    VastaaPoista
  28. Joulun sankari olisi meidän pienelle ihana kirja. Yhdyn edelliseen kommenttiin siinä, että näin sateenkaariperheen toisena äitinä olisi tosiaan vaikea tilata kirja, kun siinä kysyttiin isän nimeä. Meillä on kaksi äitiä ja olisi ihanaa, jos lapsi saisi sellaisen kirjan, joka tukee myös hänen perheidentiteettiään.

    VastaaPoista
  29. Satupalokunta toimisi kummipojalla loistavasti! :)

    VastaaPoista
  30. Ihana idea!
    Meille sopisi Satupalokunta.

    VastaaPoista
  31. Juu, tosin kun kyseessä on noinkin spesiaali kirjasarja, on musta aika hyvä, että siellä on esim se adoptiolapselle sopiva tarina. Ja prinsessakirjassa ei kysytty vanhempien nimiä ollenkaan :)

    VastaaPoista
  32. Sattuipa hyvin! Meillä asuu yksi aivan oikea prinsessa, joka ansaitsisi ilman muuta oman kirjansa ;)

    VastaaPoista
  33. Joulun sankari voisi kotiutua meille. Tyty lukee kirjoja mielellään ja olisi varmasti jännittävää olla itse sankarina :)

    VastaaPoista
  34. Satupalokunta olisi täällä paras vaihtoehto:)

    VastaaPoista
  35. Satupalokunta olisi ihana :)

    VastaaPoista
  36. Satupalokunta olisi mielettömän ihana!!

    VastaaPoista
  37. Aivan oikea prinsessa olisi meidän valintamme. Tuon "oikea prinsessa"-sitä ja tätä on ollut tässä jonkin aikaa kovinkin hollilla :D

    VastaaPoista
  38. Satupalokunta olisi varmaan munkin tytölle mieleen, piipaa-autot on aika kova juttu nyt.

    VastaaPoista
  39. Aivan oikea prinsessa olisi ihana serkulle pukin konttii

    VastaaPoista
  40. Tosi kiva idea! Jos arpaonni osuu kohdalle, valinta meidän pojalle on Aivan ihana lapsi :)

    VastaaPoista
  41. Meidän juuri prinsessaikään tulevalle tytsylle sopisi Aivan oikea prinsessa -kirja. :)

    VastaaPoista
  42. Satupalokunta olisi kiva =)

    VastaaPoista
  43. Satupalokunta olisi mukava voittaa.

    VastaaPoista
  44. Satupalokunta olisi ihana ristiäislahja kaverini pian syntyvälle pojalle.

    VastaaPoista
  45. Satupalokunta olisi mieluisin!

    VastaaPoista
  46. Ihana kirjasarja.. Mun valinta olisi Joulun sankari :)
    T. Sari

    VastaaPoista
  47. Oi niin monta mistä valikoida! Satupalokunta kiinnostaisi kovasti, mutta silti pitää tytölleni valita aivan oikea prinsessa =)

    VastaaPoista
  48. Näistä kirjoista en ollut kuullutkaan, kiitos vinkistä! Satupalokunta sopisi meille tosi hyvin.

    VastaaPoista
  49. Satupalokunta saa äänen täältäkin :)

    VastaaPoista
  50. Kyllähän se meidänkin toiveissa olisi tuo Satupalokunta. :)

    VastaaPoista
  51. Satupalokunta kolahtaa täälläkin!

    VastaaPoista
  52. Satupalokunta sopisi joulupakettiin erinomaisesti :)

    VastaaPoista
  53. Satupalokunta olis kiva minunkin mielestä.!

    VastaaPoista
  54. Meidän Penni olisi kyllä Aivan OIkea Prinsessa :)

    VastaaPoista
  55. Tuleekohan mun tytöstä prinsessa vai palomies? Joskus luin, että jokaisella tytöllä on prinsessakausi, mutta äitini on sitä mieltä että mun prinsessakausi on jäänyt väliin. Kohtalon ivaa olisi, että oma tyttäreni ryhtyy oikein superprinsessaksi :) Senkin uhalla, että joudun katsomaan pinkkejä juttuja, niin valitsen prinsessakirjan.

    VastaaPoista
  56. Aivan ihana lapsi! Koska sellainen hän on <3

    VastaaPoista
  57. Ihana arvonta! Ensimmäistä kertaa kuulen personoidusta sadusta, mahtava lahjaidea! Satupalokunta olisi kiva omalle pikku pallerolle. Kirjat on pop!

    VastaaPoista
  58. Ehkäpä se olisi tuo Satupalokunta :)

    VastaaPoista
  59. Meille olisi kyllä ehdottomasti tuo Aivan oikea prinsessa :)

    VastaaPoista
  60. Hei, satupalokunta meistäkin olisi kiva :)

    VastaaPoista
  61. Joulun sankari- kirja kuulostaa juuri sopivalta meidän Vilmalle!

    VastaaPoista
  62. Satupalokunta olisi ihana joululahja meidän yks veelle :)

    VastaaPoista
  63. Satupalokunta ois täälläkin lemppari :)

    VastaaPoista
  64. Kyllä tuon satupalokunnan kuvitus vetosi muhunkin, peukut pystyyn siis! :)

    VastaaPoista
  65. Joulun sankari olis varmasti lemppari, kun meillä luetaan joulukirjoja muutenkin ympäri vuoden.

    VastaaPoista
  66. Joulun sankari kuulostaa kivan ajankohtaiselta :)

    VastaaPoista
  67. Satupalokunta olisi kuin tehty meidän pienelle palomiehelle, jolle paloautot on ihan ykkösleluja! :)

    VastaaPoista
  68. Satupalokunta myös meillä ois passeli.

    VastaaPoista
  69. Yhdellä lapsistamme on teiltä tuo ihana lapsi kirja, joten toiselle lapsellemme olisi kiva saada myös oma satu. Joulun Sankari olisi ajankohtaisuudellaan loistava

    VastaaPoista
  70. Satupalokunta ois meiän poikien mieleen, samoin varmasti moni muukin kirja.:)

    VastaaPoista
  71. Joulun sankari kiinnostaa.

    VastaaPoista
  72. Satupalokunta pienelle palomiehelle :)

    VastaaPoista
  73. Jos voitan, valitsen Satupalokunnan. :) Ihana idea!

    VastaaPoista
  74. Satupalokunta! En olekaan tälläisestä kuullut ennen, tosi kiva idea!

    VastaaPoista
  75. Satupalokunta olisi varmasti tyttärestäni kiva :)

    VastaaPoista
  76. Tuo Satupalokunta kirja olisi mukava voittaa. :)

    VastaaPoista
  77. Satupalokunta se olisi.

    VastaaPoista
  78. Satupalokunta sopisi meidän viikareille.

    VastaaPoista
  79. Joulun sankari- kirja ois just passeli meile:)

    VastaaPoista
  80. Ihana idea noissa kirjoissa :) Tuommonen aivan ihana lapsi -kirja vois olla kivoin :)

    VastaaPoista
  81. Joulun sankari olisi meille sopiva kirja.Esikoinen rakastaa joulua ja kuuntelisi joululauluja kesälläkin jos saisi.Jouluaiheisia kirjoja ollaankin sitten luettu ympärivuoden :)

    VastaaPoista
  82. Hauska idea! Jos arpaonni suosii, niin tuo Satupalokunta ois kyllä se meidänkin valinta :)

    VastaaPoista
  83. Satupalokunta ihan ehdottomasti!

    VastaaPoista
  84. Aivan ihana lapsi ois kai mun suosikki, mutta jos voittaisin arvonnassa, valitsisin luultavasti Satupalokunnan pientä sankaria ilahduttamaan. :)

    VastaaPoista
  85. Satupalokunta sopisi meidänkin poitsulle :)

    VastaaPoista
  86. Satupalokunta. Tosi kaunis kuvitus noissa kirjoissa.

    VastaaPoista
  87. Prinsessa-kirja meillekin, kolmen tytön perheeseen. :)

    VastaaPoista
  88. Aivan ihana lapsi meille, jos sattuu tuuri. Hieno idea kirjoissa!

    VastaaPoista
  89. Aivan ihana lapsi olisi aivan ihana antaa läheiselle pikkuvauvalle joululahjaksi :) (kun keväällä syntyvän oman vauvan nimestä ei ole vielä hajuakaan!)

    VastaaPoista
  90. Joulun sankari on meidän suosikki ehdottomasti!

    VastaaPoista
  91. Satupalokunta tai Sankarikansi, en osaa päättää :D

    VastaaPoista
  92. Kaverin lapselle lahjaksi antaisin Aivan ihana lapsi-kirjan, jos onni kävisi.

    VastaaPoista
  93. Aivan oikea prinsessa olisi ihana :D

    VastaaPoista
  94. Joulun sankari näin kauden kunniaksi olisi ihana laittaa kummitytölle pakettiin!

    VastaaPoista
  95. joulunsankari ois aivan ihana ja persoonallinen joululahja kummilapselle tai omalle murulle

    VastaaPoista
  96. Satupalokunta kotiutuisi meille, sillä en vielä tiedä tulisiko se jommallekummalle omista lapsista vai kummipojalle :)

    VastaaPoista
  97. Aivan ihana lapsi -kirja meille, kiitos :)

    VastaaPoista
  98. Satupalokunta olis omiaan meidän riehakkaalle pikkupimulle!

    VastaaPoista
  99. Meidän aivan ihanalle pojalle sopisi Aivan ihana lapsi- kirja!

    VastaaPoista
  100. Satupalokunta kuulosti hauskalta ja kuvatkin olivat ihanat! Ja hauska idea muutenkin tällainen kustomointi. En ollut näistä tiennytkään, mutta ehkä voisin itse tilata kirjan pukinkonttiin, jos onni ei nyt potki. :)

    VastaaPoista
  101. Satupalokunta ilahduttaisi meidän pikkuvesseliä.

    VastaaPoista
  102. Satupalokunnan sankari se olisi meidän vili-viikarille... Kiitos hyvästä joululahjaideasta! :)

    VastaaPoista
  103. Satupalokunta, ehdottomasti. :)

    VastaaPoista
  104. mummun rakkaalle Julialle sopii aivan ihana lapsi-kirja.

    VastaaPoista
  105. Ihania! Satupalokunta menisi pakettiin!

    VastaaPoista
  106. Satupalokunta on lemppari :P

    VastaaPoista
  107. Miika - Satupalokunnan salainen sankari ois ihana kirja! :) Mahtuis hyvin meidän pukin konttiin!

    VastaaPoista
  108. Kyllä se satupalokunta noista suosikki on :)

    VastaaPoista
  109. Joulun sankari olisi ihana <3

    VastaaPoista
  110. kyllä se joulun sankari kuulosti kivalta :)

    VastaaPoista
  111. Aivan oikea prinsessa olisi pukinkontin ehdoton suosikki aivan oikealle prinsessalle

    VastaaPoista
  112. Aivan ihana lapsi olisi aivan ihana :)

    VastaaPoista
  113. Ihania kirjoja! Suosikkini on joulun sankari!

    VastaaPoista
  114. Joulun sankari olisi oiva lahja tuoreelle kummipojalleni.

    VastaaPoista
  115. Satupalokunta olisi pojalleni nappivalinta!

    VastaaPoista
  116. Aivan oikea prinsessa ois varmasti meidän tyttöjen mieleen :)

    VastaaPoista
  117. Satupalokunta olisi meillä varmaan suuressa suosiossa, vaikeaksi menisi vaan se, kumman lapsen nimellä sen ottaa, jos onni osuisi kohdalle. Näin nuo kirjat hetki sitten ja harmittelin kallista hintaa, koska omalla yh-puhdjetilla ei koskaan ole varaa laittaa pelkkään kirjaan tuollaisia summia, vaikka kirjoja rakastetaankin kaikki kovasti. nimim. kirpparit on kivoja

    VastaaPoista
  118. Aivan oikea prinsessa olis ihan mahtava lahja meidän ihanalle ja ainutlaatuiselle prinsessalle! Ihania kirjoja!

    VastaaPoista
  119. Satupalokunta ois ihana meiän pojalle :) Mahtava kuvitus!

    VastaaPoista
  120. Tosi vaikea valinta tulisi Satupalokunnan ja Joulun sankarin välillä :)

    (Ja sitten kova arvonta tulisiko omille lapsille, kummitytölle vai poikien serkulle...).

    VastaaPoista
  121. Satupalokunta sopisi meidän pienokaiselle :) Ihania kuvia jaiksss.

    VastaaPoista
  122. Hitsi, just hyvä lahja kummipojalle! Joo! Mukana!

    VastaaPoista
  123. Ipana on odottanut joulua noin kesäkuusta alkaen, joten luulempa että hän pitäisi Joulun sankari -teoksesta. Aivan ihana idea kirjoilla, ja tuo oma nimi on uskomattoman tärkeä isommillekin, mitä teinien kanssa työskennellessä olen huomannut. :)

    VastaaPoista
  124. varmaan tämä Aivan oikea prinsessa

    VastaaPoista
  125. Satupalokunta kuulostaa kivalta :)

    VastaaPoista
  126. Satupalokunta olisi huippua voittaa. :)

    VastaaPoista
  127. Aivan oikea prinsessa -kirja olisi ihana antaa lahjaksi pienelle, joka käsittämättömästi, ihan tyhjästä ja haltioitunein silmin on ihastunut prinsessoihin. Mistä nämä pienet sankarinsa keksivät? Pojat supersankarit ja tytöt prinsessat. Enpä olisi ennen omia hurahtajiani uskonut.

    VastaaPoista
  128. Joulun sankari olisi täydellinen lahja kohta kolmevuotiaalle kummipojalleni, joka asuu ulkomailla. Se muistuttaisi häntä Suomesta, koska Joulupukkihan asuu Suomessa Korvatunturilla väitettiinpä sitten siellä kaukaisilla mailla mitä muuta tahansa ;)

    VastaaPoista
  129. I-HA-NA! Meidän pikkuvauvamme (okei, todellisuudessa vauvan vanhemmat) ilahtuisi suunnattomasti Satupalokunta-kirjasta.

    VastaaPoista
  130. Meidän rakas lapsemme, vasta 10 kuukautta rakastaa kirjoja ja on innoissaan kaikista yhteistä lukuhetkistä. Onnelliseksi perheemme tekisi kirja Aivan ihana lapsi :)

    VastaaPoista
  131. Satupalokunta on suosikkini! Ehdottomasti mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  132. Mahtavat kuvitukset näyttäisi olevan noissa kirjoissa! Aivan ihana lapsi-kirja olisi omiaan meidän ihanalle lapselle :)

    VastaaPoista
  133. Satupalokunta tietysti.

    VastaaPoista
  134. [...] Tiistaisen aamun lisäys! Muistakaa osallistua Pikkusankarin huippuihanaan satukirja-arvontaan täällä tänään! Keskiyön jälkeen se on jo liian myöhäistä!! Share Posted in harrastukset, [...]

    VastaaPoista
  135. Aivan ihana idea, en tiennyt että tällaisia kirjoja on saatavilla. Kiitos siis blogisi =) Aivan oikea prinessa olisi niin oiva kirja tytöllemme jolla selvästi alkaa olemaan oma prinsessavaihe =)

    VastaaPoista
  136. Satupalokunta vaikutti kivoimmalle. Ihania kuvia esimerkkisivuissa.

    VastaaPoista
  137. Aivan ihana lapsi, olisi mun pienen kummitytön unelma, josta hän ei tosin vielä tiedä..! ;)

    VastaaPoista
  138. Satupalokunnan laittaisin kummipojalle. Olisikin todella hieno lahja! Tekisi kyllä mieli omallekin lapselle jo kaappiin hommata moinen, mutta ehkä täytyy vinkata isovanhemmille kolosta lastenkirjahyllyssä. ;) Voi vitsit, tällä kelan budjetilla on vähän kalliita ostaa täksi jouluksi, mutta pitää tosiaan laittaa mieleen ja shoppailla ensi vuonna useammalle lapselle, kun taas pääsee töihin ja parempiin tuloihin kiinni.

    VastaaPoista
  139. Näin joulun alla täytynee valita tuo Joulun sankari- kirja. Jospa saisi poitsulle ihka ekan oman joulukirjan. :)

    VastaaPoista
  140. Satupalokunta olisi just mainio kirja meitin sankarille. Tosi hauska idea!

    VastaaPoista
  141. Satupalokuntaa tavoittelemaan! :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images