HELLA

Tosiaankin, kuten edellisessä postauksessa jo mainitsin, löysin pojalle varmasti mieluisen joululahjan aikamoiseen alennushintaan. Hongkong ...


Tosiaankin, kuten edellisessä postauksessa jo mainitsin, löysin pojalle varmasti mieluisen joululahjan aikamoiseen alennushintaan. Hongkong oli pistänyt Brion leikkihellat todelliseen alennukseen ja hain sitten maanantaina paketintäytettä alle 20 euron hintaan. Tarjous on muuten voimassa jouluaattoon, mutta tiedä sitten kauanko riittää tuolla hinnalla.


Kuten jo kummitädille Emmassa sanoinkin "meidän olisi nyt syytä puhua lapseni joululahjoista". Mikä oli ihan superhauskaa sanoa, koska enhän mä ole yhtään sellainen pakko saada sitä ja tätä ja tuota listailija. Mutta tein toivomuksen, että jos kirppiksiltä löytyisi vanhoja pieniä kattiloita, kuppeja ja sen sellaisia, olisi kiva. Leikkiruuatkin olisi kiva juttu, mieluiten kankaisina tai puisina, sillä ällöän hieman ajatusta muovilelujen suuhun laittamisesta osana leikkiä. Että terveisiä sille eräällekin antiikkikaupan naapurissa asuvalle kummille, että joku kiva Nurmesniemi tai Sarpaneva toimisi ;) (buahahahahaha...mieluiten pehtoori!)


Kuvan somistuskasvikset: Ombrellino (Vilacin hedelmät ja Natalie Léte astiasto), Big Small Shop, (Under the Nile kasvishemmot) Ikea (vihanneskori).

25 kommenttia

  1. Toivottavasti teidän Brion hella kestää leikit. Meillä se ei pysynyt kasassa sitten lainkaan, lopulta meni hermot ja pistin sen pois. :/ Olin aika pettynyt, kun kaikki muut Brion lelut olleet laadukkaita. Tuollaisia leikattavia kasviksia/hedelmiä on tulossa yksi puolikas per päivä lasten adventtikalenteriin, kirpulta sopivasti löysin ison pussillisen niitä. :D

    VastaaPoista
  2. No voi, oisko siitä voinut reklamoida. En ole ennen kuullutkaan tuollaisesta ongelmasta ja aika monella tutulla on tuo sama hella. Toivotaan, ettei se mene rikki, olisi kurja joululahja sellainen.

    Toi sun kalenterilahja on ihan huippu!

    VastaaPoista
  3. Huomasin kanssa Keravan Hongkongissa tuon hellatarjouksen. Meinasin soittaa meidän äidille, että pliis, saisko teille tuoda lasten hellan, kun meille ei mahdu minnekään. Hillitsin kuitenkin itseni.

    Tuollaisia hymynaamakasviksia en hankkisi tai muuten ipana ei pian söisi ollenkaan rehuja - ainakaan jos on tullut äitiinsä, joka ei syö mitään, jolla on silmät. ;)

    K (http://www.lily.fi/palsta/ilman-sinua-olen-lyijya)

    VastaaPoista
  4. Varmaan olis ollut reklamaation paikka, enkä vaan tajunnut (mikä on kumma, kun yleensä kyllä aina reklamoin jos vaan on aihetta!) Toivottavasti tosiaan oli vain maanantaikappale.

    VastaaPoista
  5. meilläkin poika sai kyseisen hellan viime vuonna syntärilahjaksi ja parissa viikossa oli palasina. :----(

    VastaaPoista
  6. yhyy, no voi ei! Tulikohan mun sitten hankittua huono lahja :( :( Olin niin innoissani tuosta lahjasta, kun tyyppi tykkää kotileikeistä. Äh, tulipa nyt tylsä olo.

    VastaaPoista
  7. meillä on muutama naamakasvis, ja ne on ihan vekkuleita pehmoja :)

    VastaaPoista
  8. Me ostettiin tuollainen hella kans tuosta tarjouksesta. Luin netistä ennen sitä kommentteja, et ei kestä käyttöä ja viimeistään siirtäessä hajoaa. Mut kyl se mun mielestä on yllättävän jämäkkä, kun sen kasattua sain. Siihen tulee ne muovilistat kuitenkin tiukasti kiinni (sen verran tiukasti, et tuli niitten kanssa "hieman" tuskailtua).

    Kaverin lapsilla on ollut käytössä tuollainen samanlainen nelisen vuotta ja kaveri sanoi, et ei olis kauhean kestävää tekoa. Jään odottamaan, kuinka meillä käy. Tähän mennessä oon ollut tyytyväinen. :)

    VastaaPoista
  9. Mutkun ne katsoo niin inhimillisesti. Yhyy.
    Oikeastaan voisi hankkia hymyileviä muffinseja tms...

    VastaaPoista
  10. Toi mun lapsi luultavasti hajottaa sen minuutissa :( PERSE!

    VastaaPoista
  11. Tämä on ehkä toiveajattelua, mutta lapsiahan opetetaan muutenkin käsittelemään tiettyjä kodin tavaroita varovaisesti, voisiko hellankin suhteen opettaa, ettei se ole mikään kiipeilyalusta tms. vaan tarkoitettu ruokaleikkeihin; eli ruokaa laitetaan liedelle ja uuniin. Sain ko. hellan pari viikkoa sitten lainaan 2,5 vuotiaalle, ja kyllä hän alkuun meinasi sen päälle kiipeillä ja käsitteli sitä kovakouraisesti. Hella on edelleen ehjä ja kasassa. Katsotaan nyt, kuinka se kestää kuopuksen kiinnostuksen.

    VastaaPoista
  12. Ouuu, ei ollut tarkoitus masentaa kommentillani! Mä kävin äsken kovakouraisesti heiluttelemassa tuota kapistusta ja väitän, et ei se kyllä ihan helposti hajoa. Mun tyttö on kovin raju liikkeissään ja vaikka hellan päälle kiipeillyt ja sen raahaamiset alkuperäisestä paikasta yms. on kiellettyjä, niin on muun muassa läiskytellyt sitä uunin luukkua aika napakoin ottein. Ja edelleen on hella ihan voimissaan! Et kyllä se normaalia leikkimistä kestää, väittäisin minä. Sitä paitsi mun mielestä jotkut muovikeittiöt vasta huteria onkin (ja rumia ennen kaikkea)... Niistä mulla on sellainen kokemus, et hajoavat alta aikayksikön (kavereiden perheissä kuultua ja nähtyä).

    VastaaPoista
  13. Anonyymi vakkarilukija28. marraskuuta 2012 klo 14.01

    Älä vielä masennu, ei se välttämättä hajoa! Meillä on 1,5-vuotiaan leikeissä toi sama hella, jolla on ikää jo ainakin 20 vuotta kun se on tytön tätien vanha, ja hyvin on pysynyt ehjänä. Sen päällä ei tosin ole hypelty tms, mutta en mä kyllä olettaisi leikkihellan ihan niin rajua käyttöä kestävänkään, kiipeilyä varten meillä on muovinen sisäliukumäki... Kun niiiiin halvalla sai Prismasta... :)

    VastaaPoista
  14. Toivon ettei toi raahais sitä mihinkään. Tai istu sen päälle. Pitänee pultata lattiaan :)

    VastaaPoista
  15. Musta toi mun poika ei ole ennenkään kiipeillyt omiin leluihinsa, vaan pelkästään ruokapöydällemme. Ehkä se jotenkin tajuais ettei siihen saa mennä? EHKÄ!

    VastaaPoista
  16. meillä on varmaan ne kaikki ikean kankaiset leikkiruuat, jokakerralla ostettu jotain.
    tietty jos mummo/kummi tms on käsistään kätevä niin äkkiäkös niitä neuloo tai virkkaa. mulla on parit muffinssit syntyneet eilen illalla, ne on niin pieniä=nopeita

    VastaaPoista
  17. No eikä! Mulla on ollut Huutonetissä vahti tohon hellaan valkoisena jonku puoli vuotta. Valkoisia tulee harvemmin, ja aina kun tulee, ne majailevat jossain kaukana ja ovat kalliita. Pari viikkoa sitten vihdoin taas tärppäsi,kun myyntiin tuli uusi ja paketissa oleva hella. Varmistaakseni hellan saamisen, klikkasin osta heti nappia. 30 euroo ja hitonmoinen säätö noudon kans. Että gyä kannatti. Etenkin jos mun superjoululahjaksi meinaama hella onkin ihan susi, kuten yllä olevat kommentit antaa ymmärtää. Etenkin kun näin alkuun se toimisi lähinnä seisomaharjoitustukena. Äh, olkoon miten oli, oon mä kyllä silti innoissani, että keittiön miniassari saa oman hellansa.

    VastaaPoista
  18. Hei, niitä sun halajamia keinuheppoja oli Hongkongissa hintaan 25 eur...

    VastaaPoista
  19. Si, si mä haluaisin meidän bebelle Etolan torikojun, siinä tulee mukana kaikkia ihania torimyyjän tarvikkeita, joten mistäs noi hassut kasvikset oikein? Hauska toi uunikin kieltämättä!

    VastaaPoista
  20. Mä taidan olla vähän outo, kun mulla meni vähän maku niihin keinuihin kuullessani, että niitä saa vielä nykyäänkin :D Mutta jos vanha ja stailisti kulunut löytyy kirpparilta kohtuulliseen hintaan, kotiutan.

    VastaaPoista
  21. Vanhat Brion hellat onkin tukevampaa tekoa kuin uudet. Nykyiset on aika heppoisen oloista vaneria. No meillä on kyllä kahdella pojalla ko. uusi hella kestänyt jo kolme vuotta ja ahkerasti on sillä leikitty eli ei välttämäti hajoa heti. Päälle ei siihen tosiaan kyl silti kannata antaa kiivetä.

    VastaaPoista
  22. Hei, elä vielä viskaa hyvää mieltä kaivoon! Pysyy kasassa, jos pysyy ja jossei, ni reklamaatiota kehiin tai korjaat ite tai huutelet sopivaa korjauspertsaa nakuttelemaan ;)

    VastaaPoista
  23. Hei, me täällä tänään käytiin hakemassa oma hellamme ja se pääsi heti leikkeihin. Mulla on siis 1 v 7 kk ylivilkas akrobaattityyppi täällä ja olin henkisesti varautunut siihen näitä kommentteja luettuani, että voidaan kantaa se jo tänään roskikseen. Mun mielestä se hella on koottuna yllättävän jämäkkä (vrt. mitä oletin kommenttien jälkeen), ei nyt tosiaan mikään kiipeilyteline, mutta siirtelyä, ja uunin luukun kovakouraista aukomista ja kattilalla hakkaamista se vaikuttais kestävän niin kuin olettaa sopii. Meidän tyyppi, joka tosiaan siis kiipeää kaikkialle (joskin keittiön pöytä on myös täällä lempparipaikka), ei ees koittanu kiivetä, vaan hän kokkas - mausto, sekotti, laitto uuniin ja otti pois. :D Kauhee sepustus, mutta sitä tässä vaan, että älä turhan huolissas ole, ei tuo hella mikään pahvihäkötys sentään oo. Kivoja kokkaushetkiä ;)

    VastaaPoista
  24. Pakko nyt tarkentaa, et henkisesti varautunut kantamaan hellan roskikseen, en tyyppiä :D

    VastaaPoista
  25. mahtavaa! mua kyllä alkoi pelottaan kuin susi ostos oli! Hienoa et teillä kestää, toivottavasti meilläkin!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images