V-indeksi pienenemään, hop!
7.10.12Uusi positiivisempi minä täällä heippa! Nyt on pakko ottaa käsittelyyn juttu, joka on aika mummo, mutta mistä innostuin tänään kovasti. Joku on saattanut tästä kuullakin mutta mulle uutta kauraa. Homman nimi on Elämä pelissä.
Katsoin vahingossa päivällä yle1-kanavaa kun siellä suuri yleisö ablodeeradi ja Marco Bjurström puhui. Kuulostaa aika pahalta, tiedän, mutta lukekaa eteenpäin! Kyseessä oli Elämä pelissä-nimisen terveysvalmennuksen aloitusohjelma, mihin en muuten olisi kiinnittänyt huomiota, mutta kun tarpeeksi toistettiin sanaa vitutus niin johan tämäkin mamma heräsi. Sarjassa on käytössä V-indeksi eli vitutusprosentti, millä omaa vitutuksen tasoa voi verrata keskivertosuomalaisen vitutukseen.
Oli jotenkin otollinen päivä Elämä pelissä-testin tekemiseen, joten tein sen. Ja vaikka ei edellisestä postauksesta uskoisi, mun v-indeksi oli vain 17, kun se keskiverto suomalaisnaisella muistaakseni 21. Olin myös 62% positiivisempi mitä keskiverto suomalainen, can you believe it? Testi oli suhteellisen pitkä ja siitä sai myös elinikäennusteen, mikä oli mulla vain 74 vuotta, mutta parasta tässä on se, että jo pelkkä ajattelumallin muuttaminen voi nostaa sitä jopa kymmeniä vuosia. Testin tekemisen jälkeen voit liittyä sunnuntaihin 7.10 saakka (ELI NYT HETI) ilmaiseen valmennusryhmään, minkä tarkoituksena on kahdeksan viikon aikana kannustaa ajattelemaan positiivisemmin eli pienentämään v-indeksiä. Valmennusryhmään kuuluu tuhansia ihmisiä ja valmennus toimii sähköpostiviestien avulla. Ihanan naminamia, just siis hyvä!
Elämä pelissä-haasteeseen on tarttunut myös joukko julkkiksia, tietenkin. Ne nassut löytyvä tuosta yläkuvasta. Kun testaat oman V-indeksisi, saat samalla tiedon kenen julkimon kanssa sinulla on eniten yhteistä vitutuksen ja positiivisuuden suhteen. Mulla se julkkis oli JETHRO ROSTED :D :D Go me, go Jethro!
Jos innostuit tästä sekavahkosta innostuskirjoituksestani, katso sama ohjelma Areenasta täältä ja liity mukaan! terveysvalmennuksella on myös oma Elämä pelissä-facebooksivusto, minne tietenkin myös liityin. Tässä vielä kuva aiheista mitä valmennus käsittelee:
Väittäisin, että suurin osa alle 3-vuotiaiden lasten vanhemmista kärsii ainakin kahdesta harjoiteohjelmien osa-alueesta, mulla ainakin on noissa kuusi aika tuttua juttua, niitä erittelemättä.
Mutta tosiaan jos innostuit, toimi nyt, koska aikaa on vain 7.10. saakka. Tuloksiin palataan sitten joulukuun alussa televisiossa mutta myös täällä omalta osaltani, tässä on hyvää aikaa treenata.
Ps. liittyessä mukaan saat valita noista julkkiksista kenen treeniohjelma olisi lähimpänä olia tavoitteitasi. Vaikka kone ehdotti Jethroa, mun oli pakko valita Nina Mikkonen! Se oli iso askel se.
8 kommenttia
Kiitos vinkeistä ja linkeistä. Tein heti ja olen ihan tyytyväinen tuloksiin :) Tilasin myös ton ohjelman. Mun piti itse asiassa mennä tonne infoon, mutta en sitten ehtinytkään. Kiinnostavaa... Uskon saavani tästä jotain irti, varmasti.
VastaaPoistaJos en tuntisi sua, en varmasti olisi edes innostunut tosta ohjelmasta. kirjaa se saavutuksiisi, yhden pessimistin puolittainen parannus netin kautta. Jos ohjelma toimii edes puoliksi niin hyvin kun sun kirjoitukset, lopputulos on LOISTAVA :)
VastaaPoistaps. sano nyt vähän tuloksia...ees facessa. oon utelias vertaileen tietty, hah
VastaaPoistaNo hei kiitti, mahtava palaute :) Ilostuttaa minua!
VastaaPoistaLaitoin sulle linkin.
Ja hei, mä siis todellakin syön sipsejä. Äsken söin myös pakastepitsaa ja niin makeeta dajm-kakkua, että meinas lähteä taju. Nyt onki kauhee jano.
mua alkoi vituttaa tuon testin typerät väittämät niin pal jo heti ekalla sivulla, että kesken jäi :D lisäksi tuossa kuvassa onnistuu olemaan jo mun kolme ällöinhoamaa julkkista. tuota silmälasisetää en edes tunnista mut varmaan sekin on jollain tapaa ällö.
VastaaPoistaTästä kommentista vähenee ainakin 2vuotta elinikää senkin negistelijä! Vai onks sulla baby blues?
VastaaPoistaeikun se on luontaista, mulla on käänteinen bb eli hihittelen kaikelle muulle typerälle. mullehan tulee ajoittain sydän- ja verisuonisairauksien tutkimiseen liittyvä temperamenttitutkimus, jossa on väittämiä temperamentin tutkimiseksi ja mulla palaa käämi niihin idioottimaisuuksiin jo eka sivulla... samoin meni hermo neuvolan 1,5-vuotis/voimavarakyselyyn että VITTU MITÄ PASKAA!!!!
VastaaPoistahei, mut jos mä en olis tällainen niin en varmaan puolustais teitä mussukoita synnytyssairaalasta :DDDD
Niin tuokin on totta. Mun tempperamentti on aika sama kuin sulla, mutta yritän muuttaa sitä kyllä vähemmän sähäkäksi. Kun mä oikein mietin kuin kivaa on, elämä on pienellä huijauksellakin paljon kivempaa. Kyllä mulla silti käämi palaa, usein se hetki vaan menee nopeasti ohi, onneksi.
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.