Jumppakengät jumppajalkaan, täytyy alkaa jumppaamaan

Tein pomoni kanssa pientä oravannahkakauppaa ja lupasin auttaa muutamassa työjutussa. Palkaksi sain Bella-blogien yhteistyön kautta konttori...

Tein pomoni kanssa pientä oravannahkakauppaa ja lupasin auttaa muutamassa työjutussa. Palkaksi sain Bella-blogien yhteistyön kautta konttoriin ilmaantuneen Elixian liikuntapassin käyttööni. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että urheilua piti alkaa vakavasti miettimään, vaikka olin jo kovin tottunut niihin kuukausittaisiin "tarttis tehä jotain"-postauksiini.

Yksinhuoltajana urheilun harrastaminen ei ole ihan pelkästä viitseliäisyydestä kiinni, sillä lasta ei voi jättää kotiin siksi ajaksi yksin ihmettelemään, lapsen pitää olla mukana. En kuitenkaan ollut valmis satsaamaan esimerkiksi juoksuvaunuihin, joten Elixian jäsenyyteen kuuluva ilmainen lapsiparkki oli tärkein syy, miksi kuntokeskus tuli kysymykseen. Toinen hyvä syy on se, että olen enemmän ryhmäliikkuja ja sosiaalinen urheilija kuin yksinäinen lenkkeilijä metsäpolulla.

Perjantaina oli the day ja kävin tutustumassa Itäkeskuksen Elixiaan muksun kanssa. Jumppaan en vielä mennyt, mutta tutkimme paikan ja ennenkaikkea leikkihuoneen. Itseasiassa vietimme suurimman osan ajasta rotevan esittelijän kanssa leikkihuoneen pikkuruisilla mammut-tuoleilla käyden läpi mitä haluan.

Tässä lista: Haluan liikunnasta säännöllisen hyvänmielen harrastuksen, missä päämääränä on energiatason nousu ja hyvä olo. En tähtää laihtumiseen tai mihinkään erityiseen suoritukseen, vaan hyvään oloon sekä raskauden, imettämisen ja kantamisen aiheuttamista selkäkivuista eroon pääsemiseen. Säännöllinen liikunta kohdallani tarkoittaa 2-3 liikuntakertaa viikossa, enempää en halua sitoa itseäni kuntokeskukseen sillä intohimoni ovat muualla. Yksi päämäärä voisi olla energian saaminen niin, etten enää nukkuisi päiväunia joka päivä.

Lajeista tiesin etukäteen paljon, sillä olen harrastanut ryhmäliikuntaa säännöllisesti ennenkin. Siksi rajasin heti kaikki step/aerobic/nyrkkeily/koreografiatunnit pois, en voi sietää niitä. Body pumpista aina tykänneenä valitsin Elixia Powerin yhdeksi mahdolliseksi lajiksi, sen lisäksi aion kokeilla Elixia Shape-tuntia, missä keskitytään keskivartalon lihaksiin. Spinning on ollut mun lempilaji jo kauan, senkin aion aloittaa alusta mahdollisimman helpolla Easy Xycling-tunnilla, harmittaa vain ettei mulla ole raskauden jälkeen ollut sopivia pyöräilykenkiä. Muita minua kiinnostavia lajeja kuntokeskuksestani löytyi hathajoogan ja pilateksen lisäksi stretching ja Terve Selkä-niminen tunti, mikä kuulostaa todella tarpeelliselta. Näistä onkin sitten hyvä muokata lukujärjestystä, missä on riittävästi vaihtelua ja hauskuutta.

Huvittavinta kuntokeskukseen tutustumisessa taisi olla se, kun olin poistumassa salilta, kurvasi viime kesältä tuttu yyhoo-mama vaunuineen tutustumaan Elixiaan. Ei liene yllätys, että meidät tutustutti toisiimme yhteinen liikunnanohjaajaystävämme :D Mutta tosissaankin, meille yksinhuoltajille lapsiparkki on usein ainoa mahdollinen tapa harrastaa liikuntaa yksin, hyvä että sellaisia on nykyään.

Kuntoilu alkaa toden teolla vasta ensi viikolla, nyt suuntaamme lomalle. Kirjoittelen varmasti syksyn mittaan lisää esimerkiksi tuosta lapsiparkin toimivuudesta sekä selkäongelmien tilanteesta, toivotaan siihen parannusta. Jos lukijoissa on muita Elixian jäseniä, vinkkejä hyvistä tunneista saa antaa! Mitä koreografiakammoisen pyllykän kannattaisi kokeilla?

Ps. Pakko tällaisen tervehenkisen postauksen päälle lähettää terveisiä Seinäjoelle Sungymin ja Pulssin Tepille. Surkeaa, että keskustan salinne on nyt laitettu kiinni, oli meinaan ihan paras paikka minne joskus olisin voinut kääntää postitkin. Jos Pohjanmaalla etsitte kuntokeskusta, Elixioita ei taida löytyä montakaan mutta menkää ihmeessä Tepin salille, ihan mahtava meininki!

25 kommenttia

  1. kahvakuula! se on samanhenkinen kuin bodypump, mutta ei niin ähinäkeskeinen.

    VastaaPoista
  2. Toi kahvakuula on tosi hämärä juttu, vois vaikka kokeilla. se on tullut sinä aikana kun oon pitänyt "jumppataukoa" sen viitisen vuotta. Luulin et se on ihan huijausta, ettei sitä kukaan harrasta. Ja sä siis harrastat??

    VastaaPoista
  3. Kerro sitten kun kokemusta löytyy että miten tuo lapsiparkki toimii. Viime kesänä meinasin liittyä Elixian jäseneksi, mutta jotenkin sain sellaisen käsityksen että siellä on kiintiö alle 3-vuotiaisiin, eli "parkkiin" voi viedä jos mahtuu. En ainakaan itse haluaisi sellaista tilannetta että olen vetänyt jumppakamat niskaan, antanut lapselle välipalaa ja vaihtanut vaipan ja sitten kun olen viemässä sitä "parkkiin", niin ilmotetaan että ei pääse kun on jo liikaa alle 3-vuotiaita. Ja siihen jäis sitten tän mutsin jumpat. Ehkä se tilanne pitää kysyä ennen kamojen vaihtoa, kun sivujen mukaan lasta ei saa edes viedä sinne pukkaritiloihin.

    VastaaPoista
  4. Salossa ainakin kahvakuula on tosi suosittua, ilmeisesti tunnit lähes aina täynnä! Itse en ole kokeillut, kun ei ranteet kestä - olen enemmän tanssijaihminen (ilman rytmitajua :D).

    VastaaPoista
  5. Mäkin suosittelen kahvakuulaa. Joskin selkäongelmaisena kannattaa katsoa hyvin tarkkaan ohjaajan kanssa esim. heiluriliikkeet, että teet ne oikein. Liikkeet on yksinkertaisia ja kuula antaa superhyvän vastuksen.

    VastaaPoista
  6. Entisenä seinäjokelaisena mäkin oon käynyt Sungymillä. Tosin vaan koulun liikuntatunneilla, mutta kuitenkin. :)

    VastaaPoista
  7. Jee! Hyvä sä! Mun mielestä kahvakuula on kans aika kiva ku tykkään roikotella sitä kuulaa ja se on vähän erilaista treenaamista ku mikää muu. Ainaki sen jälkeen huomaa omaavansa lihaksia mitä erilaisimmissa paikoissa, mitä ei muuten käytä. Kannattaa ottaa pieni kuula aluksi! :D

    VastaaPoista
  8. Suosittelen jotain venyttelytuntia, jos vaan aikataulu mahdollistaa sellaisen. Tekee tosi hyvää raskaudesta ja imetyksestä palautumiseen.

    VastaaPoista
  9. No mä itseasiassa kävin jo kerran kokeilemassa. Ensin viedään lapsi parkkiin, sit vasta vaihtaan omat vaatteet jne. Itiksessä hoitajia oli lauantaina 3 kpl ja ne määrittelee montako lasta mahtuu mukaan. Henkilökunta sanoi, että kerran on ollut lähiaikoina lapsiparkki täynnä aamuisin, iltaisin ei kuulemma yleensä ole täynnä, kun kotiäidit treenaa päivisin :) Se tietty riippuu keskuksesta montako ohjaajaa on + tilan koon mukaan. Mutta kyllä ne ilmeisesti suhteuttaa hoitajamäärän kysynnän mukaan ja ei Itiksessä edes puhuttu mistään alle 3v kiintiöstä mitään. Hyvin meni 1.5h parkissa.

    VastaaPoista
  10. Oi, oliko teillä Piia P liikunnanopena? :D Se oli ihana, tykkäsin just Piian tunneista eniten vaikka kerran tein valituksen kun jouduin kuntelemaan jotain rippikoululauluja spinningissä :D

    VastaaPoista
  11. No ehdottomasti on ohjelmassa venyttely!

    VastaaPoista
  12. Noniin, sinne on siis pakko päästä! Kiitos :)

    VastaaPoista
  13. Mä haluisin olla tanssijaihminen, mutta en vain ole. Siis poukkoilen toisten päälle jne. Nyt mietin voisko se zumba esim olla mulle, vai meneekö hermot sarjojen kanssa.

    VastaaPoista
  14. Aivan loistava homma! Ja itse olen huomannut sen, että ei ole myöskään paineita liikkumisesta-jos tänään ei luista, voin tulla heti huomenna uudestaan. Ennen kun jumppasali oli pitkällä, sinne tuli matkustettua ja se vei aina sen yhden kerran kymmenen kerran kortista oli kauheat paineet saada tunnista kaikki irti. Nyt jos huvittaa ottaa rennommin, voi ottaa, koska tulen todennäköisesti heti kohta taas uudestaan. Ainnakin itse olen aloitellut aika varovasti pitkän liikkumattoman kauden jälkeen.

    Hei, ja sinulle on haaste blogissani, merkityksellinen sellainen;)!

    VastaaPoista
  15. kiitos! Kävin katsomassa ja laitan eteenpäin!

    VastaaPoista
  16. Hyvä että toimii! Voi olla että tuo on ihan keskuskohtaista (viime kesänä harkitsin ensisijaisesti Alexiumia, keskustassa), mutta Itis on ehkä enemmän äiti-ihmisten paikka. :) Ja mulla se olis varmaan aika ilta-painotteista kun oon kuitenkin päivät duunissa. Tahtoisin niin kovasti taas alkaa käymään aktiivisesti jumpissa. Oon ollut joskun Elixian jäsen ja tykkään niiden tarjonnasta. Huolettaa se että miten meidän 1,5 v tyttö jäisi sinne "parkkiin". On siis ollut nyt puoli vuotta perhepäivähoidossa, maanantaisin huutaa aina sinne jättäessä (tosin vaan 5 min tai sen jälkeen loppuu kun oon sulkenut oven). Mutta kuulemma viihtyy kyllä muuten tosi hyvin hoidossa. Mut ehkä pitää käydä testaamassa. Niin ja on mulla mieskin, mut sen duunit ja muut menot menee aika vaihtelevasti, että yhdistä siinä sitten omat säännölliset urheilut vielä kalenteriin siten että pääsis yksin urheilemaan.

    VastaaPoista
  17. Mietit tuossa aikasemmissa kommenteissa että kokeilisitko zumbaa. Kannatan kokeilemaan. Mä vastustin sitä henkeen ja vereen silloin kun se tuli, mutta nyt viimein menin kokeilemaan ja tykkäsin. En oo koreografien kaa erityisen hyvä, mutta eipä se menoa haitaa :D Varsinkaan kun ohjaajakin vetää ihan täysillä naama välillä mitä kummallisemmissa irvistyksissä. Kyseinen ohjaaja kertoikin eräällä tunnilla miettineensä kuka ihme tuo peileissä näkyvä hullu nainen on, kunnes tajusi että oma kuvahan se siellä. Kun kuulemma oma mielikuva itsestään tanssimasssa on sellainen hoikka viimesen päälle huolitelty, mitä zumbavideoissa. Ja nykyään aina toivoo salia niin täyteen jumppaajia, ettei sattuisi itse näkemään itseään peilistä :D

    VastaaPoista
  18. No zumba sekä <32Dance tunnit kiinnostavat. Mulla on vaan pahimmanluokan koreografiapelko, siis osaan kyllä mennä taakse ja eteen ja jonkun samba-askeleen ottaa mutta kokemukseni koreografiatunneista on ollut aina huonoja. Oon ollut siellä vaan muiden tiellä, mennyt väärään suuntaan kun on ollut liikaa haastetta ja sen sellaista...oon kyl käsittänyt että zumba ois enemmän sellaista fiilistelyjuttua, ei mitään yks kaks hyppyä.

    VastaaPoista
  19. Terve selkä tunnit oli ihan huippuja! Oikeastaa ne on ne joita ihan eniten Elixiasta kaipaan, kun nyt ollaan muutettu paikkakunnalle jossa ELixiaa ei oo ja siihen jäi urheilu (säälittävää) Se tunti jossa saa olla lapsen kanssa oli myös antava, oikeesti kiva myös äidille ja mun taapero tykkäs kovasti.

    Lapsiparkki toimi ensin tosi hyvin mutta sit kerra sattu olemaan niin tympeät tyypit siellä, tyttö jäi itkemään jo kun lähdin, enkä tiedä mitä siellä tapahtu mut sen jälkeen lapsi ei enää suostunu parkkiin jäämään :( Toki oli muutenkin ehkä jotenki taas joku "vaihe" menoss mut silti se jäi kyllä vähän hampaankoloon että mitähän siellä tapahtui.

    Mut kiitos innostavasta postauksesta, vähän ehkä jopa tuli himo päästä yksin liikkuman. Meilllä taas huomiselle suunnitteilla uimahallireissu - tarkoittaa yksin lastenaltaassa kyyhöttämistä, mitenköhän siitä sais vähän ees urheiluntuntua ilmaan? Taidan uida käsipohjaa siinä lapsen ympärillä.

    VastaaPoista
  20. [...] OiMutsiMutsi bloggasi jumppasalin lapsiparkista. Ne ovat toimiessaan aivan helmiä. Meidän perhekin on kokeillut lapsiparkkia. Mun kuntosali on aivan ihana mesta, ei vähiten siksi että se sijaitsee n 40 metriä meidän ulko-ovesta. Etäisyys vaikuttaa aika merkittävästi siihen että saa hilattua itsensä sohvalta salille. Suosittelen vähän huonompaakin salia, jos se on superlähellä, kuin sitä parempaa, joka on vähän kauempana. Mun ei onneksi tarvinnut valita. [...]

    VastaaPoista
  21. Siis no raksalapsen syntymän jälkeen en oo, kauhee kiire kato krhm, mutta sitä ennen kyllä. Pump ja kahvakuula on ainoat ryhmäjumpat joita jaksan intoilla yhtään. Tehokas ja kiva, kokeile! Mut älä ota liian painavaa kuulaa, se on kuolemaksi.

    VastaaPoista
  22. Ooh, mahtavaa ex-seinäjokinen!! Itse en ole mikään suuri koreografianikkari, mutta zumba on kyllä ihan varmasti sopiva laji myös sinulle, se on nimittäin parhaimmillaan tosi helppoa! :) Riippuu tosin ohjaajasta, mutta siellä ei oo askeleet niin justiinsa pääasia on hyvä fiilis. :) Ja noissa tanssi-/koreografiatunneissa on se hyvä puoli, et jos jaksaa muutaman (3-4) kertaa käydä nolaamassa ittensä, niin kummasti alkaa sujua. Kai sitä sit oppii..?? :P
    t. toinen ex-seinäjokinen

    VastaaPoista
  23. Täällähän on ex-seinäjokisia roppakaupalla. :) Itse olen siis asunut siellä liki koko elämäni, mutta kaksi ja puoli vuotta sitten muutin Kouvolaan siitä perinteisestä syystä, mieheni vuoksi. ;) Ja Piia oli mun liikunnanope jonkun aikaa, meillä taisi vaihtua opettaja aika monta kertaa yläasteen aikana.

    VastaaPoista
  24. Mä oon käyny ahkerasti terveselkä-tunneilla ja oon saanu pidettyä raskaus ja imetysaikana selkäkivut kurissa. Suosittelen! ja spinning tai xycling (vai mikä kananpoika se nyt on) saa kunnon koheneen varmasti.
    Hyviä reenejä ja toivottavasti poika viihtyy parkissa!
    Mulle on pari kertaa käyny niin et just ku oon saanu vermeet vaihdettua ja päässy saliin niin mut on haettu sieltä takas ku lapsi itkee perään.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images