Pohja näkyvissä

Sinne meni, enää teelusikallinen pohjalla. Keväällä hankkimani Paul Mitchell Tea tree lavender mint moisturizing hoitoaine ei nimensä lyhyy...

Sinne meni, enää teelusikallinen pohjalla. Keväällä hankkimani Paul Mitchell Tea tree lavender mint moisturizing hoitoaine ei nimensä lyhyydellä loista mutta tukkani tykkäsi kovasti.

Pehkoni on todella paksu ja raskauden ja imetyksen seurauksina erittäin huonokuntoinen ja siksi yleensä tiukasti nutturalla. Vaikka haluaisin käyttää luonnonkosmeettista hoitsikkaa, hiukseni yksinkertaisesti tarvitsevat nyt järeämpiä aseita, että saan ne auki. Liika hoitavuus on kuitenkin liikaa, joten tästä vihreästä purkista tuli suoranainen pelastus kutreilleni. Hoitaa litistämättä ja latistamatta tuoksun ollessa aivan taivaallinen!

Tuoksusta tulee jotenkin mieleen vuosien takainen lempisamppooni the Body Shopin Ice blue. Muistaako kukaan muu sitä ihanaa sinistä pulloa täynnä mentholista viileyttä? Tuote oli pitkään pois, mutta nyt sitä taas saa ulkomailta. Miksi ei Suomesta kysyy nimimerkki sokerisaippuoihin kyllästynyt, mutta muuten makeanperso vm 82.

Onneksi tuota Paulin tekemää sarjaa saa hoitoaineen lisäksi samppoona, suihkusaippuana ja vartalovoinakin. Pientä ytyä tuotteisiin antava teepuuöljy kuuluu myös tuoksusuosikkeihin vuosien takaa, ysäri on back ja niin on näköjään mun teepuuöljyhulluuskin. Kohta varmaan käytän sitä CkOneakin ihan riemuissaan ja kuljen pikkureppu selässä. Body shopin mansikkatuoksuöljyyn ei silti aio seota enää koskaan. Oikeasti.

Näköjään on ulkonäkökeskeiset fiilistelyt päälimmäisenä, mutta varmaan ihan ymmärrettävää. Oon niin pirun iloinen tuosta tän hetkisestä äänimäärästä ja sijoituksesta (toinen!!!) ja se saa puuroa tukassa-arkiminäni loistamaan poissaololla. Mutta tulossa on useitakin lastenkirjaesittelyitä ja parhaimmista laajempia arvioitakin, joten yrittäkää ymmärtää tätä kauneushupatusta vielä hetki! Ok?

9 kommenttia

  1. Hei fiilistele vaan, anna mennä!! Onhan tuo nyt ihan mahtava juttu!! (Kävin taas äänestämässä!!)

    VastaaPoista
  2. Kauneushupatus on ihanaa.
    Jos löytyisi joku kilpailu suurimmista silmäpusseista niin pääsisin mitalisijoille ilman äänestyksiäkin. Sellaista odotellessa.

    Mutta käyn äänestämässä. Kerran jos toisenkin.

    VastaaPoista
  3. Paitsi että saa. Ice Blueta nimittäin. Meinasin juuri postatakin tästä klassikosta kun olin niin äimänä kun sitä löytyikin vielä. Se tosin kuulemma poistuu (jälleen) valikoimista mikä on mielestäni kertakaikkinen huutava vääryys!

    VastaaPoista
  4. mahtavaa!!!!!!!!!!!!!!!!!

    mä luotin liikaa body shopin sivuihin, tiedän tasan minne menen tänään. Mä olin äimänä siitä et sivuilta löytyi banaanisamppootaki!

    VastaaPoista
  5. Ootkos kokeillut Tangle Teezer-harjaa takkuihin? Siitä on apua, niin omituiselta kuin se harja näyttääkin. Jopa lasten takkutukat olen saanut sillä selviksi. Aikamoinen taidonnäyte, tosin hyvä tulos johtui kyllä ihan tuosta harjasta.

    VastaaPoista
  6. En oo kokeillut, mistä sellasen voi hankkia?

    VastaaPoista
  7. "- - ysäri on back ja niin on näköjään mun teepuuöljyhulluuskin. Kohta varmaan käytän sitä CkOneakin ihan riemuissaan ja kuljen pikkureppu selässä."

    Mä näin yhtenä päivänä kaupungilla tytön napapaidassa ja vähän sellasissa ysärityyppisissä farkuissa. Siis napapaidat on tulossa takaisin kuten jossain taannoisessa postauksessa ennustin. Napapaidat! Voi ei!!! :D

    Body Shopin alekorissa muuten oli tällä viikolla jotain banaanijuttua, en kyllä muista oliko banaanishampoo vai joku rasva tms. Liekö poistumassa valikoimasta vai muuten vain alessa.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images