Päiväkotiruoka on hyvää!

  Skidin päiväkodin aloituksesta on kyselty paljon ja meillä ei ole kuin positiivisia kokemuksia siitä. Kirjoitan pidemmän postauksen pienen...

 

Skidin päiväkodin aloituksesta on kyselty paljon ja meillä ei ole kuin positiivisia kokemuksia siitä. Kirjoitan pidemmän postauksen pienen päiväkotilaisen ensimmäisistä pk-viikoista myöhemmin, mutta nyt asiaa päiväkotiruuasta.

Olen ollut töissä Tampereen kaupungilla peruskoulussa ja minulla oli tästä johtuen hyvin ennakkoluuloinen asenne kaupungin järjestämään ruokaan. Kun Tampereella koululaisille syötettiin lapsille pääsääntöisesti makkaraa eri muodoissa kuorrutettuna erilaisilla liemijauheilla, yllätti Helsingin päiväkotiruokailu positiivisesti. Korjaan, se tyrmistytti loistavuudellaan.

Pienen päiväkotimme ystävällinen keittäjä tuli eräs aamu tervehtimään minua ja kertomaan samalla päiväkotiruuasta. Olin aivan puulla päähän lyötynä, kun hän kertoi että kaikki puurohiutaleet, jauhot ja muut viljatuotteet makaronista lähtien ovat luomua. Ei pelkästään meidän päikyssä, vaan kaikissa Helsingin päiväkodeissa! Aamupuurot ja päiväkodissa leivotut leivät ovat siis luomua, samoin jugurtit. Eikä siinä vielä kaikki, jugurtti tulee päiväkoteihin maustamattomana luomujugurttina ja se maustetaan itse marjoilla ilman turhaa sokeria. Aika harva tekee näin edes kotona.

Lämpimän ruuan osalta kaikenlaiset hyvin e-koodipitoiset liemijauheet ja marinadit ovat pannassa, eikä esimerkiksi natriumglutamaattia löydy ruuasta lainkaan. Osa lämpimän ruuan raaka-aineista, kuten lihakastikkeen liha, tulee kyllä valmiiksi paloiteltuna puolivalmisteena, mutta se on maustamatonta ja valmistetaan kotiruuan tapaan. Eineksiä toki käytetään jonkin verran, mutta ruuassa pyritään suosimaan sesongin kasviksia ja juureksia mahdollisuuksien mukaan. Tämän takana ei voi olla kuin aktiivisia vanhempia, joten kiitos teille jotka olette osanneet vaatia kaikkien leikkauksien keskellä puhdasta ruokaa!

Pienellä googlailulla sain selville, että Helsingin kaupungilla on tehty vuonna 2010 linjaus, minkä mukaan luomuruuan osuutta lisätään niin, että se on vuonna 2015 50% kaikesta tarjottavasta päiväkotiruuasta. Voiko tämä olla edes totta? Sain luomusuuntauksen lisäksi selville, että lisäaineettoman ruuan puolesta netissä kampanjoineet äidit ovat saaneet suuria edistysaskeleita aikaiseksi niin päiväkoti- kuin kouluruokaankin. Jos "trendi" on tämänmukainen, pidän peukkuja myös luomumman kouluruuan tarjoamisesta sitten joskus, kun pojan on aika karistaa päiväkodin pölyt jaloistaan.

Tätä juttua kirjoittaessani sain sähköpostia uudesta suomalaisesta lasten aamu-ja välipalasarjasta nimeltä Berrypicker. Tuotteita ei ole vielä kaupassa, mutta liittykäähän jo facebook-faniksi niin kuulette ensimmäisenä milloin nämä Suomessa tehdyt, suomalaisista viljoista ja marjoista tehdyt luomuvälipalat löytyvät lähikaupasta. Hienosti osui mainosmeili aihepiiriin tällä kertaa ;)

Kuva: Kotimaiset kasvikset ry/ Sanna Peurakoski

 

19 kommenttia

  1. Täällä naapurikaupungissa päiväkodin ruoka on niin pahaa, että suurin osa lapsista ei syö. Kouluissa on sama toimittaja ja lista, esikoinen pystyy syömään sitä todella harvoin vaikka ei ole kovin kranttu. Keväällä esim. broiskukiusaus oli raakaa. Ruoka-aineallergiselle luokkatoverilleen on usein ollut tarjolla pelkkää kurkkua.

    Hei ja naudanliha tulee jostain hullun lehmän taudin maasta!

    VastaaPoista
  2. Mulla ei kyllä ole näin ruusuinen kuva päiväkotiruoasta. Tai no tänä syksynä en ole nähnyt mutta kevään nuo pirpanat vetivät Viilistä ja muuta sokerihuttua kitusiinsa ja ruoka on hyvin epämääräiseksi valmistettua. Tänäänkin meille kotiutui nälkäinen poika kun puuroksi keitetyt makaronit eivät olleet pikkumieheen uponneet. Päiväkotiryhmäläisten vanhempien kanssa jutellessa myös valitettavasti suurin osa on huomannut pottaan tulleessa tuotoksessa muutokset ja yksi hoitajista myönsikin, että lisäaineinen ruoka usein sotkee pienten lasten puhtaisiin ruokiin tottuneet vatsat. En sitten tiedä paraneeko tilanne kun päiväkoti pääsee normaaleihin tiloihin remontin keskeltä, toivoa pitää.

    VastaaPoista
  3. No jopas. Meidän naapurin äiti on päiväkodissa töissä ja hänkin kehui Helsingin pk:n ruokia, mitä syö aina töissä. Näköjään se on tosiaan täysin kaupungista kiinni.

    VastaaPoista
  4. No oh hoh. Se on kyllä niin kaupungista kiinni. Aina kun itse menen hakemaan lasta päikystä, kysyn samalla miten ruoka maistui. Suurimman osan kohdalla on maistunut jopa 3 annoksen verran, poikkeuksena pinaattiletut jotka oli ilmeisesti huono juttu lapsen suussa. Kyllä saa olla tyytyväinen, että omassa lähipäikyssä on kaksi osaavaa keittäjää ja selkeästi ylpeyttä tarjotun ruuan laadusta.

    VastaaPoista
  5. Meillä kävi kanssa tuuri lasten päivähoitopaikoissa, molemmissa taloissa oli oma keittiö ja aivan ihanat keittäjät jotka tekivät hyvää ruokaa. Jopa meidänkin nirppanat saivat syötyä... ei kai tuo koulussakaan ihan kamalaa ole, mutta ei taida ihan samalle tasolle päästä. Tämä siis täällä Jyväskylän suunnalla...

    VastaaPoista
  6. Onnea siis teillekin, kyllä hyvä ruoka on ilon asia. Ja kiitos et sanoit mistä olet, helpompi keskustella aiheesta kun tietää vähän mistä suunnasta Suomea mielipide tulee!

    VastaaPoista
  7. Samaa Palmian pöperöä tuo minunkin lapseni syö. Meillä vaan ei ole tainnut käydä yhtä hyvä tuuri uuden keittäjän suhteen ja ruoka menee siellä jo pilalle. Piti itsekin käydä lukemassa ruokalistoja ja ihailtavan paljon siellä on tosiaan luomua, mutta kun ei tuo lapsen suu ole tuohesta niin ei se luomu lohduta ja ruoka on vain yksinkertaisesti pahaa. Vanhan keittäjän aikaan se ruoka maistuikin koska lisäaineista huolimatta se oli hyvin valmistettua.

    VastaaPoista
  8. Niin, sekin on totta ettei luomu ole yhtä kuin maistuva aina. Meidän päikyssä on kaksi osa-aikaeläkkeellä olevaa vanhempaa naista keittiössä, vuoroviikoin. Muut työntekijät kehuivat jo kesällä (aloitettiin eri päiväkodissa kesälomien takia) että omassa päikyssä on loistavat ruuat ja ihanat keittäjät. Eikä kyllä ruuan kulutuksesta päätellen ole ollut vikaa laadussa :)

    Olen kuullut pelkästään hyvää myös lähipäiväkotien ruuasta, lähinnäniiden työntekijöiltä. Onpa harmi, ettei aina mene tasan nämäkään ilot :/

    VastaaPoista
  9. Sen verran pitää muistuttaa, ettei luomulla ole mitään todistettuja terveysvaikutuksia verrattuna tavallisesti tuotettuun ruokaan. Lisäksi ulkomailta tuotu luomuruoka on myös ekologiselta jalanjäljeltään huomattavasti raskaampi kuin kotimainen tuote luomua tai ei. Suurin ruoan ekologisuuteen vaikuttava asia on tuotantomaa, sillä Kuljetus on suurin luonnonkuluttaja.

    Ulkomainen luomutuote voi olla myös saastuneenmpi kuin lähituotettu persustuote, sillä ilman ja maaperän saasteita ei valvota tuotannossa.

    VastaaPoista
  10. Samaan toivoisin tännekin...Ennen sain viedän luomumaitoa jan jogurttia päiväkotiin (meidän poikien vatsat ei kestä tavallista maitoa ns.maitotauti)kunnes se kiellettiin.Itse ei saa tuoda mitään.Tilatakaan ei voi ilma lääkärintodistusta ja koska tämä maitotauti ei ole missään virallisesti tunnustettu,niin ei onnistu.Ruuasta puhumatakaan.Makaroonimössöjä.

    VastaaPoista
  11. Mullakaan ei ole nokan koputtamista Helsingin päiväkotiruuista - paitsi sokerin määrästä! Meillä oltiin kotona totaalikieltäytyjiä ruokaan lisätyn sokerin kanssa vielä siinä vaiheessa, kun lapsi yksivuotiaana aloitti päiväkodin. Parin ekan viikon aikana kersa oli saanut mm. jätskiä, pullaa, vaniljakastiketta ja suklaapuuroa välipalalla tai jälkiruuaksi. Häh?

    En ihan ymmärrä, miksi päiväkodissa tuputetaan herkkuja; mun lapsen mielestä sokeroimattomat marjat, herneet, jukurtti ja vihannekset on parasta mitä on. Kun ei tiedä sokerisista välipaloista, ei osaa niitä vaatiakaan.

    VastaaPoista
  12. Lucky you! Ei meidän kunnassa vaan. Olin erittäin onnellinen, että lapseni puoli vuotta kestänyt päiväkotitaival päättyi kesällä, niin on tuo ruokahuolto mallikkaammalla tolalla. Meidän päiväkodissa on ollut eineksiä ihan joka viikko, mikä on siksikin pöyristyttävää, että neuvolassa on kuitenkin annettu ohjeeksi, että eineksiä voisi syödä kerran kuussa tai silleen... Tunnustan kyllä olleeni salaa tyytyväinen lapseni allergiaan, minkä vuoksi hänelle on pitänyt tehdä sapuskat erikseen. On tainnut saada usein laadukkaampaa ruokaa kuin päiväkotikaverit.

    VastaaPoista
  13. vantaan kilpailutuksessa voitti Blue, joka on Fazerin konsernin osa. Ruoka on yksinkertaisesti pahaa, joskus jopa syömäkelvotonta kuten se raaka broisku. eikä oo omia keittäjiä pk:ssa vaan ruoka tulee valmiina paikalle. ja ne makaronit ovat juurikin ylikeitettyjä ja alle 3-vuotiaillekin tarjotaan isoruotoisia sinappisilakoita.

    VastaaPoista
  14. Luomuruoka on kyllä oman tutkimukseni mukaan paljon paremman makuista. Sen viljelemiseen ei ole käytetty mitään ylimääräisiä myrkkyjä, minkä jotkut meistä kokevat positiivisena asiana, ei toki kaikki.

    VastaaPoista
  15. Hei, mä huomasin saman tossa yksi ilta! Helsingissä tosiaan leipä yms. oli pitkälti luomua. Me ollaan vasta tämä viikko harjoiteltu päiväkotia, joten tyttö ei vielä ole siellä syönyt, mutta yksi päivä mentiin välipala aikaan ja se jogurtti näytti erehdyttävästi maustamaton+marjat yhdistelmältä, mistä itse olin tosi iloinen, koska meillä ei edes aikuiset syö maustettuja jogurtteja sen sokerin vuoksi paitsi tietty herkuttelutapauksissa *;)
    Meillä tuskin on omaa keittiötä, koska ala-aste/yläste on niin lähellä ja päiväkoti on aika pieni. Meille on tosiaan aika tärkeä juttu, että ruoka maistuu päiväkodissa, koska kotona kokataan kasvisruokaa, enkä halua ottaa riskiä, että mokaan tyttäreni proteiinitarpeen kanssa(ollaan äärettömän laiskoja tapa-kasvissyöjiä, joiden ruokavalio on 70% hiilareita). Toki kotonakin saa lihaa ja muuta proteiinipitoista, mutta useita ruokia päivässä en ala kokkaamaan :)

    -S

    VastaaPoista
  16. Tiedän yhden pk:n joka on koulun yhteydessä. Vaikka ruokalista on sama, on pk:n ruoka eri hihnastossa saatavilla, koska ne raaka-aineet on erit. Toivon mukaan joskus koululaisetkin otettaisiin yhtä hyvin huomioon.

    VastaaPoista
  17. "En ihan ymmärrä, miksi päiväkodissa tuputetaan herkkuja;"

    Samaa mieltä! Esimerkiksi pullaa on helsinkiläisissä päiväkodeissa usein välipalana. Mielestäni pulla ja keksit kuuluvat herkkuhetkiin eli pulla ei mielestäni ole ateria tai ruokaa.

    Samoin puuroihin ja muroihin päiväkodissa laitettiin sokerihilloja. (Nyt ovat kai siirtyneet luomumarjoihin?) Sitä en halua edes ajatella, että ovatko päiväkodin murotkin sokerihuurrettuja. Suolaahan niissä on yli 2 % eli ovat voimakassuolaisia. Ihan sama, ovatko luomua, murot eivät ole mitään terveysruokaa.

    Tiukkapipoisena äitinä kielsin aluksi nämä sokerihillot lapsen aamiaisesta, koska en halunnut mitään ekstrasokereita yksivuotiaan lapseni ruokiin. Kun lapsi oppi puhumaan, annoin periksi hillon tuputukselle, koska lapsi osasi jo vertailla omia annoksiaan muiden annoksiin. Siinä tosin taisi käydä niin, että lapsen itsensä mielestä hillo ei ollut puurossa hyvää.

    Mielestäni on todella hurjaa, että kansanterveystyössä yritetään kaikin voimin saada ihmiset syömään terveellisemmin (=vähemmän rasvaa ja sokeria) ja samaan aikaan yhteiskunnassa päiväkodeissa o p e t e t a a n lapset mussuttamaan pullaa, keksejä ja välipalana jopa hampurilaisia ketsuppia tirskuen. Meillä lapsi sai oikeasti ensimmäisen keksinsäkin päiväkodissa... heillä oli kuulemma tapana antaa perjantaisin ekstraherkkuna keksiä. Yksivuotiaille! Onneksi olin paikalla ja sain ällistykseltäni suun auki, että "ei meillä tuollaisia ole vielä edes maistettu".

    Päiväkodin tädit olivat jo todella pahastuneen näköisiä siitäkin, kun kielsin tuon aamupuurohillon, ja sanoin, että en halua opettaa lastani syömään makeita. Sokeria ehtii elämänsä aikana saamaan ja kaikki lapset kuitenkin löytävät karkit ja muut herkut, ei siihen tarvitse erikseen opettaa.

    Eli todellakin, päiväkodissa sabotoidaan kansanterveystyötä opettamalla jopa yksivuotiaat lapset pullan, keksien ja muun makean perään.

    VastaaPoista
  18. Mä oon paljon rennompi ruokahommissa. Lapsi saa syödä mitä tahansa, enemmänkin olen ylpeä mitä kaikkea hän on jo yksivuotiaana maistanut. Terveellinen ruoka on meillä ihan peruslähtökohta ja pienet herkut ei sitä silloin tällöin nautittuna pilaa. Kotonakin poika popsii erilaisia juustoja, simpukoita, tuoreyrttejä, valkosipulia ja milloin mitäkin. Itse yritän ruokakasvatuksessa luottaa rentouteen ja pyrkiä siihen että kaikki maistuu, niinkuin tuntuu tekevän. Joka päivä syödään varmasti joissain perheissä herkuiksi miellettyjä juttuja, mutta ei nyt uiteta kaikkea sokerissa, suolassa ja rasvassa tarkoituksella.

    VastaaPoista
  19. Ei muakaan haittaa, jos sokeria maistetaan joskus (juurikin juhla- ja herkkuhetkinä, kuten Pulla mainitsi), mutta systemaattinen sokeristen välipalojen tarjoilu opettaa munkin mielestä lapselle, että ne ovat ihan ok ja normaali osa päivittäistä ruokavaliota.

    Meillä lapsi on saanut maistaa keksiä, synttärikakkua, pannaria ja marjapiirakkaa, mutta ei niitä ihan joka päivä (eikä edes joka viikko) tarjota. Sokeria tulee muutenkin joka tuutista, ja ymmärtääkseni sokerin kanssa on sama juttu kuin suolankin kanssa: makuun tottuu ja sitä alkaa kaivata.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images