Hei Ylilauta ja muut raukat

Mulla ei ehkä riitä sanat tämän postauksen tekemiseen mutta yritän silti. Viimeisen viikon aikana silmäni ovat avautuneet kasvottoman nettik...

Mulla ei ehkä riitä sanat tämän postauksen tekemiseen mutta yritän silti. Viimeisen viikon aikana silmäni ovat avautuneet kasvottoman nettikiusaamisen laajuudelle ja olen ollut viime päivät aika järkyttynyt. Luulin nettikiusaamisen olevan vain surullisten ja yksinäisten äitien harrastus ja rajoittuvan pelkästään vauvapalstoille toisten mielipiteiden haukkumiseen. Olin väärässä.

Mukavana naisten itsetuntoa nostattavana kisana alkanut KappAhlin XLNT model search 2012 kääntyi heti ensimmäisenä päivänä surkuhupaisaksi kasvottomien nettikiusaajien areenaksi ja voi jos olisin tämän tiennyt, en olisi osallistunut koko kilpailuun. Nyt tuntuu lähinnä järkyttävältä olla osa kilpailua, mitä myös kasvottomat pojat ja miehet (ovatko he joidenkin puolisoita vai mistä Kittilän Getsemanesta nämä viestit tulevat?) ovat terrorisoineet alusta alkaen.

Samoista hetkistä lähtien kisaa on johtanut yksi kisan rohkeimmista naisista, nainen joka uskaltaa elää täysillä ja esittää mielipiteensä kasvoineen myös blogissaan. Kaikki äänet eivät kuitenkaan ole tulleet hyväntahtoisina tsemppauksina, vaan esimerkiksi Ylilaudan "vähän niinkuin poikien Demin" jäsenet ovat ottaneet tehtäväkseen sekä arvostella että haukkua, myös vitsinä äänestää rohkeita naisia sekoittaakseen pakkaa. Haluaisinpa tietää miksi.

Kiusaaminen ja haukkuminen on raukkamaista. Kasvottomana sen tekeminen on myös julmaa, epäreilua ja täysin anteeksiantamatonta. Jokainen kiusaamista joskus kokenut tietää, kuinka se sattuu ja jättää jäljet. Toisten ihmisten satuttaminen taas, no se ei ole terveen ihmisen hommaa mitenkään. On turhaa selittää, että nettiin kuvan laittaessaan altistaa itsensä arvostelulle sillä jokainen voi kuvitella miltä se itsestä tuntuisi. Ja jos ei voi, sen tunteen voi helposti kuvitella, kun miettii arvostelunkohteeksi oman tyttöystävän, vaimon, lapsensa tai muun rakkaan ihmisen.

Useimmat XLNT-kilpailuun osallistuvista naisista halusivat olla osana luomassa terveempää kuvaa naiseudesta. Se oli varmaan myös KappAhlin idea. Ei, me emme varmasti nähneet yksikään itseämme isoissa mainoksissa vaan ainakin itse halusin osallistumisellani osoittaa ettei kauneus ole koosta kiinni. Ja tiedättekö mitä, se kaikki on nyt pilattu, kiitos pääsääntöisesti kasvottomien, meille tuntemattomien ihmisten.

Minua kiukuttaa ja suututtaa niin, että jos yksikään näistä netin "kannustajista" olisi tuttuni, alkaisin itkemään. Muutenkin on surullinen ajatus, että keskuudessamme on ihmisiä, jotka haluavat satuttaa toisia sanoillaan ja teoillaan, kasvottomana foorumin kautta. Aika munatonta ja täysin anteeksiantamatonta.

Tosin uskon itse karmanlakiin, hyvät teot tuovat hyvää elämään. Näillä ihmisillä sen sijaan on varmasti paha olo jo nyt. On kai turha toivoa että tämä raukkamainen paskanjauhaminen kanssakilpailijoitani kohtaan loppuisi. Ehei, se varmaan pahenee tästä ja varmasti saan itse osani.

Mutta antakaa tulla miehet. Sen haluan vain sanoa, että jos teistä on tuohon, teistä ei ole mihinkään. Sääliterveisiä rakkaillenne.

Ps. Kuulin huhua, että Varustelekalla olisi jotain tekemistä Ylilaudan kanssa. Jos näin on, toivon että Varusteleka poistaa kuvani ensisijaisesti Lekalooksistaan, sillä en halua olla tekemisissä minkään nettikiusaamiseen liittyvän jutun kanssa. Kiitos.

 

 

99 kommenttia

  1. Etköhän sinä hieman ylireagoi ja liioittele/vääristele asiaa...

    VastaaPoista
  2. Minusta ei ole minkäänlaista ylireagoimista, jos ihmiset haukkuvat toisten ulkonäköä ja saavat tyydytystä toisten mollaamisesta. Minun silmään nuo ylilaudan tekstit ovat poikkeuksellisen törkeitä, mutta se varmaan johtuu siitä että yritän kohdella ihmisiä netissä kuin kohtelisin kasvokkain. Eli siis kunnioittaen.

    VastaaPoista
  3. Nyt se pää pois perseestä, totta kai ihmisestä tulee rehellinen sika kun hänelle annetaan valta ilmoittaa mielipiteensä tuntemattomana. Ja totuus tekee aina kipeää.

    VastaaPoista
  4. Onko tamppooni vinossa tai hiekkaa pimpissä? Vai veikö verottaja huumorintajun?

    VastaaPoista
  5. Lukekaapa jätkät kerran noi juttunne läpi, ihan oikeasti. Mua ei naurattas yhtään teinä.

    VastaaPoista
  6. Millähän tavalla ylipaino on terveempi naiskuva?

    VastaaPoista
  7. "itse halusin osallistumisellani osoittaa ettei kauneus ole koosta kiinni"

    Ihan tämmösen itsekin hieman ylipainosena twenty-something heteromiehenä haluaisin sanoa että kyllä muuten on. Lihavuus on rumaa, AINA. Itse tosin olen jo hyväksynyt asian enkä elä itsepetoksessa.

    VastaaPoista
  8. Voi inhottavaa, miten toi kisa on mennyt täysin pieleen. :( Mua itseäni harmittaa muiden puolesta. Mä oon niin pahoillani tästä kaikesta. :(

    Tiedän, että pojat nyt lukee tätä joten kuunnelkaas nyt tarkkaa Piia tätiä ku se saarnaa. Jos teidän on pakko jotain haukkua, ni saatte oikee luvan haukkua mua niin paljon ku sylkeä suussanne riittää. Mut jättäkää muut kilpailijat rauhaa!

    VastaaPoista
  9. Ylipaino on terveydelle haitallista ja rumaa.
    Diilaa sen kanssa.

    VastaaPoista
  10. Sinullahan ei tässä tietenkään ole niin sanotusti omaa lehmää ojassa. Totta kai olet vain huolissasi tyttöparasta. Sillä, että tämä toinen kilpailija on rökittämässä sinut kauneuskilpailussa ei ole yhtään mitään tekemistä tämän avautumisesi kanssa. Eihän?

    VastaaPoista
  11. Tällä hetkellä naistenvaatteita markkinoi mallit, joiden painoindeksi on sairaalloisen laiha. Se millaisia ulkonäköpaineita vakavine sivuvaikutuksineen kuten syömishäiriöineen se aiheuttaa nuorille tytöille ja pojille, uskoisin olevan terveempää olla normaalipainoinen tai hiukan yli, kuin sairastua ehkä koko elämän jatkuvaan sairauteen.

    On myös tervettä olla tyytyväinen kroppaansa, paljon terveempää kuin haluta vartaloa mihin ehkä 6 tuhannesta naisesta kroppansa mallin vuoksi voi ikinä päästä. Tai mihin pitäisi yleisen kauneusihanteen vuoksi pyrkiä. Pieni ylipaino on paljon terveempää kuin esimerkiksi syömishäiriöt, joita tuon kaltaiset kommentoinnit lisäävät.

    VastaaPoista
  12. Taitaa vain hermostuttaa kun et itse voita, ja teet tästä jonkinlaista nettikiusaamista sen vuoksi. Ensinnäkin, Kisaa johtava Pipsa ei koe asiaa millään tavalla ilkeänä, ja toiseksi: Ei ole sinun tehtäväsi toimia netin moraalipoliisina jos asia ei millään tavalla sinulle kuulu.

    VastaaPoista
  13. Minusta pyöreys on miehessä seksikästä. Nämä on makuasioita, joista voi keskustella myös hyvässä hengessä, toisia haukkumatta ja mollaamatta.

    VastaaPoista
  14. Kävinpä sitten hieromassa oksennusta aivoihini, siis lukemassa noita "kirjoituksia". Olen sanaton. Palaan asiaan.

    VastaaPoista
  15. Nyt se pää pois perseestä, totta kai ihmisestä tulee rehellinen sika kun hänelle annetaan valta ilmoittaa mielipiteensä tuntemattomana. Ja totuus tekee aina kipeää.

    VastaaPoista
  16. Lähinnä ne äänet oli kannustukseksi eilen, ei mitään sarkasmia ja sun muuta kuraa. Taas vaihteeksi joku läski vetää herneen siitä ja paska lentää tuulettimeen ylilaudalla siihen tahtiin että heikompia hirvittää.

    VastaaPoista
  17. Oletko miettinyt sitä, että läskiyshän ON oma valinta, jos sitä pitää hehkuttaa jossain vitun kisassa on, kuinka onnellinen on kun on syönyt 5 vuotta pelkkää bicmäkkiä, niin eiköhän sit pitäs kestää kritiikki joka siihen läskiyteen kohdistetaan? Oma valinta onko terveellisissä mittasuhteissa, vaiko jokihirviötä muistuttava 200kg vaakoja rikkova "tytön tyllerö".

    VastaaPoista
  18. Niinpä niin. Mitäs tämä mallikisa-asia sitten sinulle kuuluu? Ihan vain kohteliaasti jutustelet? Jos voisin, poistaisin profiilini mutta valitettavasti KappAhl ei vastaa meileihin.

    VastaaPoista
  19. Et sä PipSa todellakaan ansaitse tollaista kohtelua, vaikka olisit siihen noiden puolelta tottunut. Huomaatko millaisia viestejä tämäkin teksti saa osakseen, ei se ole millään tavalla hyväksyttävää että yksi, kaksi tai sata ihmistä saa anonyymiarmeijan pilkan kohteekseen. Ja mä haluan sen sanoa ääneen, etten hyväksy tällaista kenenkään kohdalle. Nyt koko porukka on joidenkin munattomien äijien pilkan kohteena, sinä varsinkin. Ei hyvä.

    VastaaPoista
  20. ei voi käsittää..15. elokuuta 2012 klo 2.03

    Miks ihmeessä meninkin tonne sivulle.. Olen järkyttynyt mitä p****a ihmiset kirjoittelevatkin ja miten ihmeessä joku keksiikin noin sairaan tavan tehdä kiusaa. Mitenkähän sitä kasvattaisi noi omat lapset, ettei ne koskaan alentuisi tollaiseen keskenkasvuiseen ääliömäisyyteen.. huoh.

    Puhut asiaa, kiusaaminen, varsinkin kasvottomana on raukkamaisinta mitä voi tehdä.

    VastaaPoista
  21. Terve itsetunto on kaunista, kiusaaminen ja toisten haukkuminen on rumaa ja ilkeää. Mut sä diilaat sen kanssa, olen surullinen puolestasi.

    VastaaPoista
  22. >Menee kilpailuun omasta tahdostaan
    >on lihava omasta tahdostaan sekä omasta epäterveellisestä elämästään johtuen
    >hermostuu siitä kun jotain toista lihavaa "kiusataan" kannustamalla tätä äänten muodossa
    >tekee tyhjästä asiasta ongelman, ns. "kärpäsestä härkänen"
    >saa turhasta moraaliulinasta p*skaa niskaan

    Eikö olisi vain helpompaa olla hiljaa ja sekaantumatta muiden asioihin? Jos netti on sinusta niin paha ja pelottava, voit vastaisuudessa pysyä täällä blogisi turvallisessa ympäristössä.

    VastaaPoista
  23. tervetuloa internettiin.

    VastaaPoista
  24. Voisiko noilla teksteillä olla mitään tekemistä kirjoitukseni kanssa? Kilpailusta lähtee 1 yleisön äänillä jatkoon, 14 tuomareiden päätöksellä. Mulla on kilpailuhenkeä, mutta tässä asiassa olen pirun tosissani, te olette oksettavia.

    VastaaPoista
  25. Toivottavasti rehellisellä sialla on nyt mukavaa.

    VastaaPoista
  26. Sinähän se tässä nettikiusaat pahiten, kun asiaa miettii. Ensinnäkin, keksit koko kiusaamisen päästäsi. Tämän jälkeen haukut koko nettifoorumin käyttäjäkuntaa raukoiksi, oksettaviksi ja niin edelleen. Ottaisit asioista selvää... /_\

    VastaaPoista
  27. No onhan se terveellisempää olla normaalipainoinen tai vähän yli. Mutta tuossa kilpailussa monet ovat vähän enemmän kuin vähän ylipainoisia.

    VastaaPoista
  28. Täällä tulee nyt niin paljon samaa paskaa eri nimimerkillä samasta urlista, että en jaksa enää vastata tai julkaista teidän juttuja. Eiköhän se keskusteluntaso tullut noista yläosan kommenteista selkeämmäksi mitä kirjoitukseni kuvaus, joten kiitos tästä vahvistuksesta tekstilleni ja hyvää loppuelämää. Paino sanalla ELÄMÄ, kannattaa kokeilla joskus ihan itse.

    VastaaPoista
  29. >Tulee servatuksi netissä, ja hermostuneen kukkahattutädin logiikkasi todistetaan monta kertaa vääräksi
    >valittaa keskustelun tasosta

    Argumentointitaidoillesi arvosanaksi 1/5, hyvähän se on nostaa itsensä yläpuolella ja haukkua keskustelun taosa sekä muita keskustelijoita, mikäli heidän mielipiteensä on eri kuin sinun. Netti olisi mielestäsi mukava vain silloin, kun jokainen olisi kanssasi samaa mieltä.

    VastaaPoista
  30. Ja anteeksi typot.

    *yläpuolelle
    *tasoa

    VastaaPoista
  31. Älä välitä, typot kertovat vain omaa tarinaansa ;)

    VastaaPoista
  32. No eihän kukaan ole ansainnut kiusaamista eikä se ole tottumiskysymyskään. Mä en vaan en jaksa tuollaisten energiasyöppöjen pilata mukavaa oloani. Ja oon edelleen sitä mieltä, et jos poikien on pakko jotain sylkeä suustaan ni sylkekööt sitten mulle. Mut teidät muut saisi kyllä jättää rauhaan! Mut helppohan noiden poikien on, odotappas vaan jos nimellä ja kuvalla pitäisi tehdä niin tokkopa uskaltaisivat.

    Mut usko pois, kun näihin ei reagoi niin ne pakkaavat kyllä unohtumaan.

    Btw. Onnea kisaan! Taitaakin olla aika hurjat paikat meillä molemmilla. ;) Mie oon kyllä iloinen jos sie voitat. :)

    VastaaPoista
  33. Okei, teen sitten tämmöisen "reilun" kommenti. Sanoit tossä ylhäällä, että sairaalloinen alipaino ei ole tervettä. Kyllä se on totta, mutta ei myöskään noin suuri ylipaino ole terveellistä. Ei naisen pidä olla suora lauta, mutta ei myöskään ihan noin paksu!
    Ei ole myöskään sinun tehtäväsi olla internetin poliisi. Sinua ei tässä kuitenkaan kiusattu (ensin). Myöskin pitää tajuta, että eihän nämä kommentit ole tosissaan kirjoitettu(muutamia lukuunottamatta)! Jos et halua kriitiikkiä niin älä sitten laittele itsestäsi kuvia kaikkien nähtäväksi.

    VastaaPoista
  34. Enhän mä tän viestin jälkeen voi voittaa. Noihan tekee jonkun superäänivyöryn sulle ja luultavasti kolmannelle, et mut eliminoitas kokonaan :)

    Mut siis ihailen kyllä sun positiivista asennetta, mä oon ollut tosi surullinen sun puolesta viime aikoina ja muutenkin halusin tuoda tän jutun myös muiden tietoisuuteen, koska tuohan on sekopäistä hommaa, ilmeisesti aikuisilta miehiltä. Et ei ne vauvapalstat ollutkaan mitään.

    VastaaPoista
  35. No voithan! Tässä on sunnuntaihin vielä aikaa ja kuka ties, vaikka jompikumpi sitten pääsee tuomaristoäänillä jatkoon. :) Sinä nyt taatusti niillä, ku oot niin nätti! :)

    Jotenkin en usko mihinkään äänivyöryyn.

    Voi voi, sie oot ihan suotta surullinen miun puolesta. Jos nyt meinaat noita kommentteja pitkin nettiä, ni ei ne vaikuta muhun mitenkään. :) Jos joku tulisi päin naamaa sanomaan, ni sitten ehkä mutta kun ne on vaan tekstiä netissä. :) Ja tommosten sanahelinöiden takia mie en uhraa aurinkoista päivääni. :) Ja oon satavarma, et ku niille ei anna vaa huomiota ni kaikki hiipuu. :)

    VastaaPoista
  36. Wiljami, jos minun tehtävä ei ole olla internetin käytöspoliisi, miten kuvailisit keskustelun tasoa foorumillanne? Onko teidän asia olla paino- ja ulkonäköpoliiseja?

    Kommentit eivät varmasti ole tosissaan kirjoitettuja, mutta oletko ajatellut että joku toinen ihminen voi ottaa ne tosissaan? Niistä tulee paha mieli. Ne voi jäädä kaivelemaan vuosiksi. Onko siihen vastaus että mitäs menit internettiin läski? Ei minusta.

    PipSa on aika kova luu, tuntuu kestävän paljon. Mutta miettikääpä, siellä on kuitenkin yksi nainen vastassa naamatonta anonyymiarmeijaa joka herjaa samoin kuin minua yläosan viesteissä. Mä tiesin saavani teidät kimppuuni, koska laitoin linkin sivuillenne. Jos yksikin hauskoja juttuja ei tosissaan kirjoittava tajuaisi lopettaa tuollaisen, olisin iloinen. Ihan siksi, että harva nainen on niin vahva mitä pipsa.

    VastaaPoista
  37. tämä on ihan asiallinen viesti. Sanoit että muut kiusatut tietää miltä tuntuu kun kiusataan. Minua kiusattiin 3 vuotta ala-asteelka ja sinä sanot että kiusataan sillä että sinua äänestetään kisassa johon olet ite osallistunut. Tähänkö tämä maailma on tullut ei enään ikinä internettiin

    VastaaPoista
  38. Älä hei viitsi, tiedät kyllä mistä tässä kirjoituksessa oli kysymys.

    VastaaPoista
  39. >Tosin uskon itse karmanlakiin, hyvät teot tuovat hyvää elämään.

    no voi vittu tää on perseestä revitty.

    Oma siskoni lähti vapaaehtoistyöhön Afrikkaan. Vaikuttihan se ensin hyvältä idealta, mutta kuinkas kävikään. Siskoni auttoi Afrikassa sairaita ja vähäosaisia, mutta palkakseen sisko sai nyrkkiä ja tuli täysin häväistyksi. Ne vitun apinan tasolla olevat neekerit hakkasivat ja raiskasivat siskoni vaikka tämä oli yrittänyt näitä vähä-älyisiä alkuasukkaita auttaa. Siskoni tuli takaisin suomeen, mutta vaikka hän oli Afrikassa tehnyt muille hyvää, oli hän täysin hajalla.

    Tänä päivänä sisko on koukussa huumeisiin ja usko elämään on täysin kadonnut.

    Joten toteamus, karmaa tai muutakaan sen kaltaista paskaa ei ole olemassa.

    VastaaPoista
  40. Ihmisten pitäisi oppia, ettei asioita Internetissä pidä ottaa vakavasti. Laittamalla kuvasi nettiin altistut aina yleisömassoille, joten myös negatiivisiin kommentteihin tulee varautua.

    Tässä tulee mielestäni hienosti esille ero Internet-sukupolven ja vanhemman väestön välillä; usein nuoret osaavat olla välittämättä kaikesta paskasta internetissä ja ymmärtävät, että kommenteista suivaantuminen lisää vain vettä myllyyn ja ainoa kärsijä on kiusan kohde itse. Vanhemmat eivät tähän kykene. Loistoesimerkkinä Iltalehden, vauva.fi:n ja muiden vastaavien hieman vanhemmalle väestölle suunnatut keskustelufoorumit, joilla kuraa lentää täysilaidoin joka suunnalta koska jokainen tahtoo olla oikeassa ja ilmiselvät ei-kellekään suunnatut läpät otetaan syvinä henkilökohtaisina loukkauksina.

    Nimettömyys todellakin tuo esiin ihmisen todelliset kasvot. Ihminen, varsinkin nuori, on julma. Heikompia ja poikkeavia on aina sorrettu ja tullaan aina sortamaan vahvemman taholta.

    Valehtelisin jos väittäisin, etten huvitu (suomalaisten) internet-draamoista jotka olisivat sammuneet alkuunsa jos ihmiset ymmärtäisivät, ettei Internet ole vakavaa liiketoimintaa. Paskan osuminen tuulettimeen on Internetin suola.

    Painoasiaa tahtoisin kommentoida myös. Mielestäni näkökulmasi on kovin mustavalkoinen - on olemassa muitakin vartalotyyppejä kuin langanlaiha uimapukumalli ja XXL-"plussakoko"-tonnikeiju. En ymmärrä, miksi mediassa pyörii jatkuvasti tällaisia "terve vartaloihanne sitä ja tätä"-kampanjoita, joissa mallit ovat ilmiselvästi ylipainoisia. Miksi aina unohdetaan normaalipainoinen vartalo? Mielestäni ylipainoisilla ei ole mitään syytä ylpeillä omilla rasvoillaan. Ylipaino on epäterveellistä siinä, missä alipainokin. Normaali, terveen ihmisen paino ei oikeasti vaadi paljoa mutta tuntemillani ylipainoisilla löytyy aina jokin syy ylipainoonsa. Silti aina nämä syyt ovat minulle pelkkää mussutusta laiskuuden peittämiseksi.

    Pahoittelen epäselvää viestiäni koska väsy.
    PS. itse olen painoindeksiltäni tarkalleen ihannepainorajojen keskellä, opiskelen yliopistossa, minulla on paljon hyviä ystäviä, elämäni sujuu ja olen onnellinen mutta silti nautin kaikista Internetin hirveyksistä. Ja lihavuus on mielestäni todella rumaa.

    VastaaPoista
  41. Onko rehellisyys haukkumista? Jos sanot läskiä läskiksi se ei ole haukkumista. Se on faktaa

    VastaaPoista
  42. Ootko sä oikeasti tosissasi :D Kiusaat kyl meitä nyt takas :D

    VastaaPoista
  43. Heipä hei vain. Eksyin tänne ylilaudalla olleen linkin kautta. Täällä kirjoittelee siis 18v. pojankolttiainen. Suurin osa noista ylilaudalta ja muualta sinua (ja muita malleja) kommentoimaan eksyneistä sieluista lienee uhma-, tai varhaisteini-iässä olevia anonyymiyden salat löytäneitä poikia. Anonyymiys ei tietenkään oikeuta ketään käyttäytymään mainitsemallasi tavalla, mutta on valitettava tosiasia, että niin kauan kuin voidaan toimia kasvottomana, ei toiselle ihmiselle tahallisen mielipahan aiheuttaminen käy ollenkaan joidenkin ihmisten omalletunnolle. Osa porukasta ei välttämättä sisäistä, miten pahaa mieltä saa aikaan kirjoittelullaan. Osa tämän blogikirjoituksen ideaa olikin varmasti se, että tuot sen esille, propsit siitä.

    Pointtini tässä oli kuitenkin se, että pyri tosiaan käymään tämä läpi pääasiassa rationaalisesti, älä sekoita tunteita pakkaan. Ylilaudan pojilla on paha tapa ottaa silmätikuksi se, joka reagoi jotenkin heidän kommentteihinsa. No, kukapa ei reagoisi, kun vastassa on jopa kunnianloukkaukseen verrattavissa olevaa haukkumista.
    Myrsky laantuu parhaiten, kun sitä ei ruoki. Viestitelkää tyttöjen kesken ja koittakaa olla kukaan vastaamatta mitään noihin kommentteihin, vaikka mentäisiin henkilökohtaisuuksiin. Poliisiin voi aina olla yhteydessä, mutta itse ei tuonne ylilaudalle kannata mennä itseään puolustelemaan. Siitä ei _ihan oikeasti_ tule yhtään mitään. Väärinhän se on, mutta valitettavan totta. Todennäköisesti kukaan ei tule muuttamaan mielipidettään tai tunne edes häpeää.

    Varustelekasta vielä - varusteleka ainoastaan mainostaa tuotteitaan ylilaudan sivubannerissa, mitään muita kontakteja ylilautaan sillä ei tietääkseni ole.

    PS - kurkkasin myös tänne päädyttyäni nuo kuvasi, hyvältä näyttää! Muiden kilpailijoiden kuvia en ole edes nähnyt, kunhan päädyin satunnaisesti tänne ja tulin kertomaan oman mielipiteeni.

    VastaaPoista
  44. Vittuako se sulle kuuluu ketä muut äänestää ja missä? Eikä kuulu varsinkaan se jos muut ilmaisee oman mielipiteensä vapaasti. Painu helvettihin internetistä ellei mene jo jakeluun

    VastaaPoista
  45. Maistuisko ranut ja kanakastike ?

    Ihan täs vaan pojan puolest kyselen.

    VastaaPoista
  46. Ois varmaan kannattanu jättää tää kirjottamatta. Lyöt lisää löylyä myllyyn. Kuulun ite tähän kusiseen roskasakkiin ja vittuuttani kävin äänestämässä sovittua ehdokasta. Ainoa mahdollinen keino siihen, miten nyymien huomion saa muualle, on olla välittämättä ja unohtaa itse. olinko mä ny burgeri.

    VastaaPoista
  47. Olin täysin sun kannallas kunnes haistoin feministisiä piirteitä tekstissäsi, joka sai vereni kiehumaan tasa-arvon kannattajana.

    VastaaPoista
  48. No niin.

    Tässä on nyt vain käynyt niin, että te tytöt olette jääneet villiintyneen Jonnelauman jalkoihin.

    Niin? Ai se jonnelauma?

    Nykyään kuka tahansa internetissä itsestään jotain julkaiseva voi joutua tuollaisen hyökkäyksen kohteeksi. Vaikka jonnet touhottavat nyt tällä kerralla kiloista, lauman kohteeksi joutumisen syy se ei ole. Syy on sattuma. Joku näkee jotain, johon sotkeentua ja kohta jonneja sataa ovista ja ikkunoista.

    Suurin osa niistä ei oikeasti ajattele ollenkaan, että tällaisista hyökkäyksistä saattaa joku loukkaantua. Kun on elänyt tässä maailmassa vain vähän aikaa, maailma on aika pieni. Jonne maailmassa kaikki tuntevat jonneilun säännöt. Se siis tarkoittaa sitä, että tulemalla internetiin, hyväksyt jonneilun. Tilanne on vähän sama, kuin Microsoftin Licence agreement: Tulemalla internetiin, tervaan tarttuu sekä perse, että pää. Mutta mukana on vain muutama oikeasti ilkeä olento. Niitä mahtuu ihmiskuntaan ja ne syntyvät sellaisiksi, eli nuoruuden ei pidä antaa hämmentää.

    Jonnen mielestä se, joka lyö takaisin, aloittaa tappelun. Siksi ihmisten pitäisi muka antaa jonnelauman riehua valloillaan ja jättää reagoimatta.

    Tosiasiassa niille pitäisi antaa kaikki ne selkäsaunat, joita vapaan kasvatuksen säännöillä jälkeläisensä jonneiksi päästäneet vanhemmat jättivät väliin.

    Ja te tähän sotkeentuneet tytöt. Kun teidän herranterttunne alkavat velmuilla internetissä, tunkekaa nokkanne niiden puuhiin ja jos nulikastanne on tulossa jonne, pelastakaa pentunne lakia rikkoen ja pieskää se ruudulliseksi.

    Kiitän tarkkaavaisuudestanne.

    VastaaPoista
  49. Ei mua tarvi opettaa siitä, kuinka internet toimii. Mutta teille sen sijaan voisi opettaa kuinka typerää toisten pilkkaaminen naamattomana on. Itse en huvittuisi siitä, että toisilla on ylipainoa ja tuntevat itsensä siitä huolimatta kauniiksi. Huvittuisin, kun katsoisin teinä housuihinne.

    Tällä teidän kirjoittelulla eiole mitään tekemistä ylipainon sairausongelmien tai sen karistamisen helppouden kanssa.

    VastaaPoista
  50. Kumma juttu, täytyy myöntää. Ei mulla itselläni olisi aikaa alkaa nettikiusaajaksi vain koska se on mahdollista. Kyllä se paljon kertoo, että facebookin linkissä kukaan, KUKAAN, ei uskaltanut sanoa yhtään mitään omalla naamallaan.

    Mulla on tunteet jo pakassa, mietin pienen yksivuotiaan pojan äitinä miten opetan lapselle toisen ihmisen kunnioittamista myös kasvottomana. Olisi oksettava ajatus, että oma lapsi alentuisi foorumin tasolle.

    VastaaPoista
  51. If you tolerate this your children will be next

    VastaaPoista
  52. Jonne sitä jonne tätä, mistäs demin palstalta tämä internet-opastus oli copy-pastettu?

    VastaaPoista
  53. Ja tämä kaikki oikeuttaa sinut haukkumaan muita ihmisiä kasvottomana. Jos miettisit nuo solvaukset kohdistuvan siskoosi, olisit ehkä asian ytimessä mikä tässä teidän pelissä mättää.

    VastaaPoista
  54. ja siis lisäys äskeiseen, että en tarkoita ettei tuo muu keskustelu olisi idioottimaista, mutta siis eniten vituttaa tuo lasten kuvien muokkaus ja niihin idioottien tekstien lisäys -.-

    VastaaPoista
  55. Olen ottanut yhteyttä ylläpitoon ja jos ne eivät poistu iltapäivään mennessä, teen asiasta poliisijutun. Ihan turha tässä on sananvapauden piikkiin kaikkea tuota törkyä yrittää selittää, varsinkaan jos kyse on myös tekijänoikeusrikoksesta jo nyt.

    VastaaPoista
  56. On kyllä aivan käsittämätöntä käytöstä jätkien puolelta. Minusta tällä asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko joku sitten yli- tai alipainoinen. Kyse on siitä, minkälaiset käytöstavat ihmisellä on ja kuinka paljon kanssaeläjiä pystyy kunnioittamaan. Hyvin vähän, näemmä, mikä on surullista. Kyse ei ole mielipiteistä vaan siitä, löytyykö ihmiseltä tarpeeksi arvostelukykyä jättää omaksi tiedokseen ne mielipiteet, jotka selkeästikin loukkaavat toisia. Ärsyttää tämä mentaliteetti, että kaikkea on muka oikeus herjata vaan siksi, että se on netissä. Jotain kautta sen oman pahan olon on kai pakko purkautua, jos täytyy elämälleen sisältöä toisten mollaamisesta hakea.

    VastaaPoista
  57. Ei ole totta. Olen sanaton. Tsemppiä Mutsi, kohkaat ihan oikean asian puolesta. Kiusaaminen on perseestä, oli se muodoltaan millaista tahansa ja tapahtui se missä tahansa. Piste.

    VastaaPoista
  58. Voin kuvitella miten ihanan jumalaisia vartaloita noilla pojilla (meinasin eka kirjoittaa miehillä) täytyy olla, jotka kommentoivat näin terävän kriittisesti naisen ylipainoa. Ihaninta on että he kertovat millainen naisen KUULUU olla, ei lihava eikä liian laiha.Heitä varmasti sapettaa kun Suomesta ei tahdo riittävän hyvää ja kaunista naista heille, sitä täydellistä tyttöystävää odottaessa on mukavaa viettää aikaa internetin äärellä kartoittaen ketä kaikkia naisia ei ainakaan pysty yhtään katsomaan ja sitten kirjoitella heille kriittistä palautetta. Alan heti laihduttamaan, että saisin jonkun näistä ihanista poitsuista omakseni, näen jo heidän lihaksikkaat ruskettuneet vartalonsa lakanoideni välissä. Ah!

    VastaaPoista
  59. Tässa aamun alkajaisiksi soitinkin sitten poliisille ja sovin tekeväni tutkintapyynnön sekä rikosilmoituksen ylläpitosta jollei nuo mun blogista poimitut kuvat lähde vähän vikkelästi sivulta. Jos anonyymi haukkuminen on säälittävää, pienen pojan kuvien muokkaaminen haukkumismielessä on täysin ala-arvoista.

    VastaaPoista
  60. kumpi on kauniimpaa, ylipaino vai akne, kas siinä kysymys ;)

    VastaaPoista
  61. Hei, halusin vaan sanoa että Ylilauta on täynnä säälittäviä misogyynisiä runkkareita, Suomen epäsosiaalinen ja syrjäytynyt aines kertyy sinne. Kuvalautoja selaavat toki muutkin, mutta Ylilauta + 4chan houkuttelevat nimenomaan tätä ihmisroskaa, fiksummat viihtyvät muualla (näitäkin lautoja on olemassa, uskomatonta kyllä...ja niissä kyetään ihan asialliseen keskusteluun).

    VastaaPoista
  62. Äiti aina sanoi (ja sanoo vieläkin) että "ole hiljaa jos ei ole mitään hyvää sanottavaa".

    Harmittavan monella on nykyään paha olo. Kuulemma silloin harmittaa kun näkee iloisia ja elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä. Ei se paha olo helpota jos hyökkää niiden kimppuun. Paha olo vaan tarttuu muihin.

    Toivottavasti jokainen saa tänään halauksen. Ja kuulee jonkun sanovan että "sä olet just hyvä sellaisena kuin olet".

    VastaaPoista
  63. No toivon mukaan ainakin ylläpito on sen verran fiksu, että poistaa 1 vuotiaan poikani kuvat sivuilta. Sairasta.

    VastaaPoista
  64. Entistä tarkemmin sitä miettii omia kasvatusmallejaan, ettei lapsi tulisi koskaan voimaan noin huonosti. Surkeaa ja surullista.

    VastaaPoista
  65. Minä olen myös monta kertaa miettinyt, että mistä ihmeestä nämä ihmiset tulee. Nettiin kun julkaistaan tuhansia ja tuhansia haukkumisviestejä joka ikinen päivä, joiden kohteena usein on ylipainoiset naiset, mutta mikä milloinkin. Olisi itsepetosta uskoa, että näiden takana on muutama teinipoika, kyllä minä uskon, että netti näyttää meille, millainen on sisimmältään suomalainen mies. Ja se ei ole kaunista katsottavaa. Viha on kai peräisin siitä, että suomalaiset naiset eivät alistu nyrkin ja hellan väliin ja heikot suomalaismiehet eivät sitä kestä. Mutta ilmiö on tullut jäädäkseen ja jokaisen naisen on syytä miettiä uuden miehen tavatessaan, että minkäköhänlaista törkyä tämä yksilö julkaisee netissä vapaa-aikanaan. Surullista, mutta totta.

    VastaaPoista
  66. Jep, kuvien varastaminen ja muokkaaminen meni överiksi.. Mitenköhän se liittyy KappAhlin kilpailuun, tai siihen kuka on lihava ja kuka ei!? Tsemppiä Mutsi, blogisi on ihana. Annoin äänesi sinulle ennen kuin tiesin kilpailun taustalla vellovasta "keskustelusta", olen pahoillani.

    VastaaPoista
  67. Ei muuten aina ole oma valinta, on myös paljon sairauksia, jotka lihottavat. Mm. kilpirauhasen vajaatoiminta ja PCO.

    VastaaPoista
  68. Olen kyllä samaa mieltä.
    On kyllä mennyt joillakin vähän kasvatus pieleen kun tuollaisia on penskat.
    Kyllä sitä itse opettaa lapsille, että jokaista ihmistä tulee kunnioittaa.

    VastaaPoista
  69. Tsemppiä, Mutsi, täällä ollaan täysin samaa mieltä sun kanssa! Ihanaa, että uskalsit olla rohkea ja puuttua aiheeseen. Tiettyyn pisteeseen saakka tuollainen raukkamainen nimetön mollaaminen on lähinnä huvittavaa, mutta kaikkea ei kyllä tarvitse, eikä pidäkään, sietää. Mulla ainakin alkaa korvista nousta savu, kun aletaan noin laajamittaisesti hyökätä toista ihmistä kohtaan.

    Musta tää kertoo myös surullista tarinaa siitä, millaisessa yhteiskunnassa ja asenneilmapiirissä me eletään; ilmeisesti monet on sitä mieltä, että toisia saa satuttaa ja kommentoida ilkeästi nimimerkin takaa, ja että varsinkin miehillä on oikeus ikävästi kommentoida naisten ulkonäköä ja päättää joku normi, mihin kaikkien pitäisi mahtua (ja sitten kaikkia ei-norminmukaisia saa muka haukkua mielin määrin). Raukkamaisinta tässä on se, että itse piilotellaan puskissa eikä uskaltauduta esille omana itsenään. Ilmeisestihän tässä onkin kyse enimmäkseen nuorista pojanhöppänöistä, mutta silti: ei tahallista ilkeyttä oikeuta mikään, ei edes se, että elämme jotain ihmeellistä internet-aikaa. Ja jos nuorena on tavattoman ilkeä ja epäkohtelias, niin tuskinpa se ikäkään automaattisesti tuo asiaan parannusta.

    Jos ne on menneet sotkemaan sun lapsen tähän, niin todellakin on kyseessä poliisiasia, ja koko homma on kyllä mennyt niin likaiseksi, että hyi helvetti. Jaksamisia sulle tän kaiken keskelle!

    Ja niin, musta itsevarma ja itsensä hyväksyvä ihminen on aina kaunis. Yli- ja alipainossa on terveysriskinsä, mutta siis hei c´moon, jos ihmisellä on jo valmiiksi ongelmia painonsa kanssa, niin miksi sen itsetuntoa pitäisi vielä lisää talloa haukkumalla sitä läskiksi ja rumaksi? Yleensäkin olis ihanaa, jos kauneuskilpailuihin ja muutenkin esille uskaltautuisi/hyväksyttäisiin enemmän normaaleja, kaikenkokoisia ja -näköisiä ihmisiä. Jokaisella on oikeus tuntea itsensä hyväksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on.

    Olen kyllä taipuvainen uskomaan, että jonkinlaista omaa rajoittuneisuutta ja jostakin vaille jäämistä tuollainen muiden haukkuminen edellyttää. Jos on tosi epävarma itsestään, sitä saattaa yrittää luoda sitä itsetuntoaan yrittämällä repiä alas muita, jotka luottavat itseensä.

    Huoh. Kunpa sitä osaisi itse kasvattaa lapsensa sellaisiksi, että a) luottavat niin vahvasti itseensä, etteivät lannistu vaikka tielle osuisi ilkeilijöitäkin ja b) eivät itse KOSKAAN kiusaa toisia.

    Anteeksi kommenttini sekavuus, mutta mua suututtaa.

    VastaaPoista
  70. Meinasin sanoa jotain,mutta enpä sano. Eiköhän nää sun saamat kommentit täällä pelkästään jo puhu puolestaan:D.

    Huvittavaa ja surullista huh

    VastaaPoista
  71. Surullista ja säälittävää. Ei riittänyt että haukutaan aikuisia naisia, mutta piti vielä lapsetkin tähän sotkea? Kertoo paljon kyseisen foorumin ja tämän "keskustelun" jäsenistä. Miksi piti jostakin, hyvästä ja itsetunnon kohotukseen tähdänneestä, tehdä jotain näin rumaa?

    VastaaPoista
  72. Moi,en voi muuta sanoa, kun että kyllä on veemäistä porukkaa liikkeellä! Musta on aivan mahhhtavaa, että muutkin kuin vaateripustimia muistuttavat pikuupoikavartaloiset naiset laittavat kuvansa nettiin, ja he ovat k a u n i i t a! Koittakaa mutsi - ja muut XLkisaan osallistuva - t nyt vaan päästä yli näistä k-päistä. On se vaan rohkeeta haukkua anonyyminä , milloin missäkin! Ja oimutsimutsi on mukavaa luettavaa - myös 4-vuotiaan mammalle! TSEMPPIÄ!!
    t:Maria Mansesta

    VastaaPoista
  73. Nyt kun tuolla viestien hyväksynnässä pommitetaan mua tästä url-sanasta, niin tarkoitin tietenkin ip-osoitetta. Nehän näkyy mulle ja todella iso osa viesteistä tulee muutamista samoista osoitteista, eri nimillä ja sanoilla toki :)

    VastaaPoista
  74. Moi Elsa, kirjoitat asiaa. Osallistuessani kisaan ajattelin että tämä on hyvä tilaisuus ikäänkuin ylittää itsensä, näyttää rohkeutensa ja sitä rataa. Vaan toisin kävi. Minäkin voin sanoa sen, että jos olisin tiennyt kuinka sairaaksi tämä menee, olisin luultavasti jättänyt osallistumatta. Kilpailusta on selkeästi tullut useammallekin oikea pakkomielle, milloin stressataan kenenkin äänistä ja jos joku äänillään kuroo toista kiinni niin pistetään helvetinmoinen kampanja pystyyn että järjestys pysyisi hallinnassa, oman mielen mukaisena. Varmasti kenelläkään meistä ei ole ollut päällimmäisenä osallistumisen motiivina se varsinainen hieno ja upea (yeah right) elämä mallina , eikä kukaan ole ladannut kuvaansa dollarin kuvat silmissä vilkkuen. Jokainen meistä on tehnyt sen rohkeudesta. Mä en välitä sitä, millä sijalla meistä kukainenkin kilpailussa on, jokainen on ihan yhtä rohkea, ainutlaatuinen ja upea. Pelkkä kisaan osallistuminen on varmasti ollut monelle käännekohta ja ns. kova paikka. Kaikille, tai ainakin osalle meistä voitto tietysti olisi aivan mahtava juttu ja itsekin olen sen verran kilpailuhenkinen että katson kortit loppuun saakka, mutta jos se olisi mahdollista niin usea olisi varmasti heittänyt jo hanskat tiskiin ja vetänyt kisaprofiilinsa pois pelistä. Mitähän ihmisillä jää mieleen tästä kisasta, mukava ja hieno kokemus - vai jotain ihan muuta?

    Itse ainakin käytyäni (toivon etten olisi käynyt) noita keskusteluja lukemassa niin Ylilaudassa kuin muuallakin netissä, käsitin että nämä "pojat" (joihin muuten kuuluu ihan yhtä lailla naisiakin) ovat luulleet voittajan valittavan yleisöäänten perusteella. Se selittää yhtäkkistä äänivyöryä, mutta tekee tästä kiusaamisesta astetta surullisempaa.

    Sanoinkin jo aiemmin blogissani, mihin kävitkin kommentoimassa, että kaiken huippu on se kun muilta kilpailijoilta miinustetaan ääniä. Ymmärrät varmaan nyt, mitä teksteilläni tarkoitin? Jotkut luultavasti vain nauravat tälle asialle ja koko kilpailun aiheuttamalle hässäkälle, mutta mua ei naurata yhtään. Ihan vain siksi, että tämä todistaa kuinka ala-arvoisesti iso, vaikuttava ihmisryhmä käyttäytyy. Se on mun mielestä oikeasti aika hälyttävää. Joidenkin mielestä tämä pisteiden miinustaminen ja plussaaminen on hupaisaa, mutta se on yksinkertaisesti VÄÄRIN. Jokainen epärehellisesti / väärin perustein annettu ääni on kiusaamista. Oli se sitten + tai -.

    Vaikka meistä kuka tahansa sanoisi että ei mua tollanen haittaa, jääkööt omaan arvoonsa tms, niin mä kyllä voin ihan rehellisesti sanoa että sellaista ihmistä ei olekaan, joka ei tuntisi edes pienen pienesti pahaa mieltä tällaisesta. Tiedän useita joilla on koko kilpailusta täysin paskan maku suussa, eikä ihme. KappAhl kaipasi tällä kisakampanjallaan mainosta, ja sitä sitten saivat ihan olan takaa, eivät tosin ihan sellaista mitä toivoivat..

    VastaaPoista
  75. Hei

    Kävin äänestämässä sinua koska olet raikas ja sinussa on asennetta.
    Huipulla tuulee, niin se vaan on.

    Olet oikea rotunainen, joten tsemppiä täysillä :D!

    VastaaPoista
  76. Olet upean näköinen nainen. Ja rohkeakin vielä. Tsemppiä sinulla ja muille kisaajille. Pikkupoikien ja isompienkin samalla tasolla olevien jutut pitäisi pystyä ohittamaan. Käytös on ala-arvoista.

    Halauksin, Roima

    VastaaPoista
  77. "Onko rehellisyys haukkumista? Jos sanot läskiä läskiksi se ei ole haukkumista. Se on faktaa"
    Fakta on myös se, että JOKAISEN pitäisi ymmärtää sen verran sosiaalisesta kanssakäymisestä ettei edes päästä tuollaista sammakkoa suustaan. Sananvapaus on oikeus mutta tuo mukanaan myös suuren vastuun.

    Itse tuoreena äitinä voin todeta tämän hässäkän keskellä, hiljaa sitä seuranneena, että olen hyvin järkyttynyt ja pettynyt.

    Nämä ylilaudan (?), vapaankasvatuksen ja ilmeisen luonnehäiriön omaavat, henkilöt perustelevat "läskifobiaansa" myös epäterveellisyydellä ja sillä, että ylipainosta usein seuraa myös sairauksia. Arvosteletteko ja haukutteko siis myös diabeetikkoja, masentuneita ja vaikkapa reumaatikkoja? Ilmeisesti typeryytenne ei tunne rajoja. Mallikisassa ei ole kyse terveellisyydestä, vaan nimenomaan siitä, että jokainen ulkonäköön katsomatta uskaltaa olla oma itsensä, häpeämättä. Ei, ylipainoon ei kannusteta eikä sitä myöskään ihannoida. Ihmisiä tulee aina olemaan erinäköisiä ja -kokoisia ja näillä kampanjoilla yritetään takoa ahdasmielisiin päihin että jokainen saa olla juuri sellainen kuin haluaa (toista satuttamatta, tietenkin). Jos joukosta poikkeava on avoimesti itseensä tyytyväinen, se koetaan jostain ihmeen syystä ylilaudan ynnämuiden keskittymien piirissä uhkana ja sitä vastaan täytyy hyökätä. Onko se epävarmuutta, rasismia, puhdasta vihaa, ahdistusta? Kunpa kiusaajat uskaltaisivat tulla esiin ja kertoa avoimesti.

    Vaikka jokin asia tehdään mahdolliseksi, ei tarkoita sitä että se olisi sallittua. Vaikka tämän blogin pitäjä on laittanut nettiin kuvia lapsestaan, ei tarkoita sitä että näitä kuvia saisi kopioida ja muokata sekä laittaa foorumille muka erittäin hyvänä vitsinä. Se on rikos. Vaikka murha on mahdollinen, ei sekään ole tässä yhteiskunnassa sallittua. Kenties nämä alhaisen moraalin omaaville henkilöille pitäisi perustaa oma ghetto, jossa saavat toteuttaa kamaluuksiaan rauhassa, tällöin kokisivat myös sanojensa seuraukset omassa nahassaan.

    Omalle lapselleni aion antaa saman elämänohjeen jonka olen itsekin saanut; kukaan, EI KUKAAN, ole arvoltaan enemmän tai vähemmän kuin sinä.

    VastaaPoista
  78. voi kumpa näistä teksteistä vois tykätä.

    VastaaPoista
  79. Tsemppiä mun lempiblogistille!! Masentavaa huomata, minkälaista ylilauta-henkistä paskasakkia sitä onkaan liikenteessä :(

    VastaaPoista
  80. Mulla ei ole sanoja :´(

    Voimia kaikille jotka joutuvat kiusaamista kestämään, älkää musertuko vaan miettikää elämän hyviä asioita, käykää ystävien kanssa kahvilla ja ottakaa etäisyyttä näiden täysin ajattelemattomien ja piittaamattomien ihmisten sanoihin.

    Nelssonin äitiä komppaan täysillä. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa olkaa hiljaa. Karma is a bitch, tähän luotamme.

    VastaaPoista
  81. Hear hear!

    Mua niin sieppaa tämä maailman nykytila. Ihmiskunnan typeryys ja iänikuiset hokemat: "Diilaa sen kanssa" tai "Älä skitsoo". Voi nyt ***! Mihin on hävinnyt toisten kunnioittaminen? Ei kaikista tarvitse tykätä, pitää, mutta voi silti olla kohtelias.

    Kunpa sitä osaisi oman lapsensa kasvattaa.

    VastaaPoista
  82. On todella kuvottava ajatus, että tuollaisten ihmisten kanssa joutuu elämään samalla planeetalla.. täytyy olla jotain vakavia ongelmia oman onnellisuuden kanssa, kun täytyy muita vetää samaan surulliseen tyhjyyteen.

    Ps. luen blogiasi usein, tulee hyvä mieli aina :) tsemppiä

    VastaaPoista
  83. Voihan hoooelvetti!

    Mulla kiehahti nyt. Onneksi, mulla on ihana mies tässä viekussa, joka saa rauhoiteltua.

    Mä en tajua näitä ihmeen nettikiusaajia, joille mikä tahansa on oikeutus kiusaamiseen. Ja jotka kätkee veemäisyytensä suorasukaisuuteen. Ai että mä vihaan näitä ja mua ottaa päähän. Ja näillä netin pahimmilla, tää kiusaaminen siirtyy ihan reaalimaailmaan, eikä monikaan uskalla väittää vastaan.

    Viimeksi viime vkl, päättyi kaverin synttärit itkuun ja kotiin lähtöön. Eräs nainen tuli ensin haukkumaan ystävääni pyöreäksi ja läskiksi, sen jälkeen haukkui mekkonsa jne. Ei muuten mitään, mutta tämä oli ystäväni hyvän kaverin kaveri. Ja tämä ystäväni kaveri seisoi hiljaa vieressä katsomassa ja kommentoi myöhemmin " se nyt vaan on sellainen!". Minä kyllä sanoin tälle neiti Suorasuulle suorat sanat, josta hän kimpaantui ja lähti onneksemme kotiin.

    Mä olen oikeasti ylpeä jokaisesta, joka tuohon kisaan osallistui. Musta ei ois ollut siihen, en todellakaan olisi kehdannut ja uskaltanut laittaa kuvaani julki. Sinä ja muut uskalsitte, se on hemmetin rohkeaa ja hienoa! :) Ja jokainen teistä ansaitsisi sen voiton.

    Nää miehet jotka haukkuu, on tainneet jäädä vaille lämpöä ja rakkauta, liekö sitten ihan itse aiheutetusti.

    Sekavaa settiä meikäläiseltä, ottaa vaan pannuun ja pahasti!

    VastaaPoista
  84. Mutta kyllä tästä tämän kirjoituksen metakasta tietää, että osui ja upposi siellä. Ei kukaan puolustelisi jollain täysin kirjoituksen viereen menevillä argumenteilla jos tämän kirjoituksen sanoma ei olisi koskettanut. Se vaikuttaako se nettikäyttäytymiseen on tietenkin toinen juttu.

    Nauroin ääneen kun Pipsan blogissa nämä samat kiusaajat sitten kommentoivat äänestäneensä Pipsaa "koska se vaikuttaa niin mukavalle" hell yeah, tänkin blogin kommenteista päätellen he ovat todella hyväntahtoisia ihmisiä :D Ryhmässä onkin helppoa olla typerä.

    Tuo lapseni kuvan vieminen oli kuitenkin täysin anteeksiantamatonta, soitin eilen poliisille ja teen tänään tutkintapyynnön ja rikosilmoituksen.

    VastaaPoista
  85. Olisi myös kiva, ettei nämä keskustelut naisten painosta aina johtaisi siihen, että joku nainen haukkuu laihoja naisia "vaateripustimia muistuttaviksi pikuupoikavartaloisiksi" naisiksi. Itse olin nuorempana todella laiha (jolloin olisin kuvaillut itseäni korkeintaan TYTTÖMÄISEKSI, koska olinhan ennen naiseksi tuloani tyttö ja jos naiseksi tuleminen edellyttää runsaita muotoja, olin sitten tyttömäinen) ja edelleen hoikka ja hoikka haluan ollakin eli elintapani on sen mukaiset, mutta en ole koskaan haukkunut lihavampia naisia... Tätäkin kilpailua pidin hyvänä, koska kaikissa ihmisissä on jotain kaunista ja kaikilla on oikeus pitää itsestään koosta huolimatta. Ei tullut mieleenkään, että jotkut ottaisivat asiakseen haukkua osallistujia.

    Ja sitten vielä se huomio, että kyllä noistakin miehenaluista useimmat ovat äitinsä edessä ihan mallikelposia eikä heitä välttämättä ole "kasvatettu" haukkumaan muita. Netissä vain on niin helppo haukkua muita ja vaikkapa purkaa ahdistusta siitä, kun ei itse ole saanut sitä ensimmäistäkään tyttöystävää tai juuri sitä tyttöä, jonka haluaisi.

    VastaaPoista
  86. Olen aivan järkyttynyt, tsemppiä sulle. Mihin nää mammanpojat aiemmin purki ton turhautumisen kun nettiä ei vielä ollut? saunailloissa ja vapaamuurareissa vai? Kylla se aina jaksaa ihmetyttää milaisia ihmisiä näiden nettikiusaajien profiilien taakse kätkeytyy, pahoin pelkään että ihan tavallisia perheenisejä ja veronmaksajia.

    VastaaPoista
  87. Voi luoja. Mä en tajua miten ilkeitä ihmiset on. En tajua myöskään miten joku noista nyt haukkujista veti herneen nenään tästä kirjoituksesta. Kai sitä sitten vaan toitottavat itselleen, että "mä voin kyllä arvostella ku mä oon vaan kato rehellinen". Mielestäni todella typerä perustelu, jota en oo koskaan ymmärtänyt. Kaikkea ei vaan tarvitse aina sanoa ääneen (tai kirjoittaa nettiin). Mielestäni jokainen näistä "totuuden torvista" voisi ihan oikeasti miettiä tämän tilanteen vaimonsa/lapsensa/äitinsä kohdalle. Ja jos vieläkin tuntuu ihan ok:lta "kertoa vaan totuus" niin suosittelen syvää itsetutkiskelua. Luotan kuitenkin vanhaan sanontaan, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Toivottavasti huomaatte kun tämä tapahtuu.

    VastaaPoista
  88. Hei ! Kovasti itsekin ihmettelen kisan "suosiota". Kyllä jokainen ylipainoinen tietää ylipainon vaarat, ihan ykkösenä on 2 tyypin diabetes joka hoitamattomana voi aiheuttaa sokeutumista, ruumiinosien halvaantumista ja vaikka mitä. Uniapnea aiheuttaa hengityksen pysähtymisiä. Ylipainosta ei ole hyötyä muuta kuin vaateteollisuudelle sekä ruokateollisuudelle.
    Itse allekirjoitan säännön ken leikkiin lähtee, se leikin kestäköön, mutta outoa kuinka harvalla peruskäytöstavat ovat hukassa.
    Tosiasia on että harva ylipainoinen haluaa olla ylipainoinen ja monella voi olla jo kaikki keinot kokeiltuna takan.
    No, jos tämänkaltainen julkisuus menee pidemmälle ehkä suraavan kerran kuvat mnevät tuomariston kautta, ennen nettiin pääsyä.

    VastaaPoista
  89. Tässä ei ole kysymys siitä, etteikö leikkiä olisi kestetty vaan siitä, ettei tästä sabotoimisesta ilmeisesti saisi kirjoittaa julkisesti. Ei ne haukkumiset tulleet yllätyksenä, niitä on netti muutenkin täynnä. Kisan sabotoiminen täysin sen sijaan tuli ja sitäkään ei voi estää, mutta totta helvetissä siitä saa ja pitää puhua. Nää mamiksethan luulee, että ne on jotenkin voimakkaampia yhdessä, ettei kukaan uskalla puuttua niiden käytökseen. En mä niitä pelkää mitenkään.

    Mulla ei ollut mitään aikomusta pistää heitä seuraukseen kisan sabotoinnista, vain kirjoittaa siitä kuinka raukkamaista se on ollut. Siinä vaiheessa kun poikani kuvat levisivät foorumille, ei kyse enää ollut mallikisasta vaan muun muassa tekijänoikeusrikoksesta mistä olen ilmoittanut poliisille.

    VastaaPoista
  90. yök ! Oikeesti ! Et ole missään tuonut poikasi kuvaa julki. Raukkamaista ja hyvä että olet vienyt asian eteenpäin.

    VastaaPoista
  91. Hei,
    Oli ihan pakko miettiä sinun motiiveja tämän poustauksen takana. Vaikutat nyt tekopyhältä. Itsekkin sanoit aiemmin ettet haluaisi Pipsan kaltaista tosi isoa naista malliksi, vaan mielummin jonkun omankokoisen. Kutsut myös "sabotaasiksi" sitä että nämä pojat äänestävät Pipsaa. Hmmm, näyttää kuitenkin siltä, että nämä pojat äänestävät Pipsaa koska eivät halua sinun voittavan (luin useamman kymmenen tähän viittaavan) mutta kaikkien pitää saada äänestää millä perusteilla haluaa, vaikka ne joskus huonoja voivat ollakin. Tuntuu että halusit saada asialle huomiota jotta "fanisi" aktivoituisivat. Olitkinhan useamman sata ääntä jäljessä ennen tätä poustausta. Sinun poikasi kuvien julkaiseminen oli kyllä törkeää ja sitä ei voi hyväksyä, mutta heidän äänystysperusteensa ovat heidän omansa. Tietenkin se alkuperäinen aihe "läskien haukkuminen" ei ole kivaa, mutta paksu nahka auttaa siinä ja etenkin kun Pipsa oli asian kanssa ok, niin palaamme taas tähän huomion keräämiseen sinun ehdokkuudellesi. Itse kyllä tiedän miltä tuntuu olla lihava ja siitä ei kyllä kukaan nauti (olin bmi 34, nyt 23).

    VastaaPoista
  92. Todellakin, mun ois hankala ostaa mainosten perusteella vaatteita joiden mainoskasvo olisi mua reippaasti suurempi. Sama homma myös toisinpäin, en näe itseäni vaatteissa, jotka näen 32 kokoisen mallin päällä. Itseäni vaatemallistoiden malleissa tietenkin kiinnostaa juuri oman kokoiset tai lähellä' olevat, usein niistä kuvista näkee miten vaate istuisi itselläkin. Eikö tämä ole aika luonnollista?

    Muuhun en jaksa ottaa edes kantaa.

    VastaaPoista
  93. "Ihmisten pitäisi oppia, ettei asioita Internetissä pidä ottaa vakavasti."

    Miksi ei? Miksi opetamme lapsille että anonyyminä internetissä saat tehdä mitä vain mitä livenä et uskalla? Nokun kaikki muutkin ei koskaan ole kovin hyvä perustelu...

    t. normaalipainoinen internet-sukupolven mediakasvattaja ja alan ammattilainen

    VastaaPoista
  94. Tää on niin kulunutta ja ontuvaa logiikkaa: "totta kai ihmisestä tulee rehellinen sika..." Helppo tapa oikeuttaa itselleen millainen käytös tahansa on vedota siihen, että kaikkihan näin toimii. Varmasti mukavaa elää omassa egoistisessa kuplassaan, jossa on itse kaiken moraalin mittana.

    VastaaPoista
  95. Ylipainosta on mahdollisuus päästä eroon, idiotismi on pysyvää. :)

    VastaaPoista
  96. YLILAUDAN JÄTKILLE JA MUILLE DORKILLE TERVEISIÄ, ETTÄ EN JULKAISE YHTÄÄN TEIDÄN IDIOTISMIA ENÄÄ TÄÄLLÄ. MUTTA JOS HALUAT KIRJOITTAA PITKÄT SEPOSTUKSET DELETE-NAPILLENI, ANNA PALAA.

    VastaaPoista
  97. Tämä postaus on tarpeellinen, vaikka kisasta on kulunutkin jo aikaa. Pitää tunnustaa, että olen itse ollut nettikiusaaja mutta viime aikoina herännyt siihen, ettei mun tarvi vittuilla kaikesta missä en ole samaa mieltä. Vaikka tää nyt ehkä vähän uskomattomalta ja mielistelyltä kuulostaakin, tämä postaus sai mut miettimään entistä enemmän sitä kaikkea mitä on tullu tehtyä.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images