Skidit festarit sunnuntaina 29.7. 2012

Laiskasti suoraa netistä : Kallion kulttuuripiha, Kaikukatu 4 (käytössä mm. ravintolat Siltanen ja Kuudes Linja sekä näiden terassit sekä pi...

Laiskasti suoraa netistä:


Kallion kulttuuripiha, Kaikukatu 4 (käytössä mm. ravintolat Siltanen ja Kuudes Linja sekä näiden terassit sekä pihamaa Kuvataideakatemian ja Kuudennen Linjan välissä)
sunnuntai 29.7. Klo 10-15


Skidit Festarit tuo jälleen monipuolisen kulttuuriantinsa koko perheen ulottuville. Luvassa on ohjelmaa musiikin, kuvataiteen, tanssin, sirkuksen ja työpajojen parissa. Paikanpäällä voi ihastella sirkukoululaisten esityksiä, katsoa lastenelokuvia minikinossa, pyörähtää skeittikoulussa, fiilistellä nukketeatteria jurtassa, jammailla keikalla tai rauhoittua joogan parissa monen muun toiminnan ohella. Festivaalin teemana on tänä vuonna aistit. Tapahtuman sisältö on suunnattu alle 12 -vuotiaille.

Tänä kesänä Skidit Festarit saa entistä enemmän sisätiloja käyttöönsä. Festivaali laajenee myös ruokatarjonnan suhteen; tarjolla on kaupunkilaisia ruokakokemuksia pienempien makuun vanhempia unohtamatta. Festivaalin sisältöä ohjaa halu tarjota merkityksellisiä ja mielekkäitä kulttuurikokemuksia koko perheelle, avainsanana on osallistuvuus. Skidit Festarit on osa Helsinki designpääkaupunkivuoden ohjelmaa.

Onko muita menijöitä?


ps. Tein eilen YHDEN sarjan eilistä vatsajumppaa ja au au au. Tässä on näköjään harjoittelua jo siihen viiteen sarjaankin.

5 kommenttia

  1. Jee kivaa ^^ Mepäs pistäydytään tuolla, jos ei mitään muita pläänejä satu tuolle päivälle ilmestymään. Kuulostaa hienolla. Kerrankin kun sitä on Helsingissä.

    VastaaPoista
  2. Hei kiitti tästä vinkistä, täytyy katsoa josko mekin ehdittäis tuolla pyörähtämään, ollaan nimittäin juuri sopivasti tulossa viikonloppuna Helsinkiin. Ja pakko kommentoida tuohon vatsajumppa-asiaan, että mäkin tein tasan yhden sarjan eilen, ja melko tiukkaa teki senkin kanssa. Mutta aion sisukkaasti harjoitella, tavoitteena voisi olla se viiden sarjan jaksaminen vielä joskus. :D Hyvä vaan että siinä treenissä on haastetta, ja sen tekeminen oli kyllä hauskaa, sekä minusta että vieressä/mukana remunneesta taaperosta. Välillä meinas mennä koko homma nauramiseksi, mutta eikös sekin tee hyvää vatsalihaksille? :)

    VastaaPoista
  3. Seillä on kuulemma lastenvaatekirppiskin...ei voi olla menemäti!

    VastaaPoista
  4. Meillä ihan sama, et lapsi antoi hieman hastetta. Mä tein sen jumpan yhden toiston öööö....alkuviikosta ja mulla on vieläkin vatsalihakset hellänä. Ne ei tullut heti niin kipeeksi mut nyt kyllä tuntuu, ehkä tänään pitää toinen satsi (yhdellä toistolla) tehdä. On se tehokas, on!

    VastaaPoista
  5. [...] komeisiin kesämiehiin…että josko sitä lähtisi Kuudennen linjan liepeille hengaamaan. No huomenna vimeistään, tosin silloin sieltä taitaa kaikki liian kiinnostava ollakin jo pois. Share This entry was [...]

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images