Perus festarimeininki

Poikani taitaa olla samanlainen festarikävijä kuin äitinsäkin, hankki väärän festarin paidan, hukkasi heti kaverit ja sammui ennen ensimmäis...

Poikani taitaa olla samanlainen festarikävijä kuin äitinsäkin, hankki väärän festarin paidan, hukkasi heti kaverit ja sammui ennen ensimmäistä bändiä. Skidit festarit oli kuitenkin mukavaa sunnuntaiohjelmaa molemmille, vaikka festarilla oli ihmeen vähän tekemistä ihan pienille ja sairaana jengiä. No, hätä keinot keksii ja touhua riitti muun muassa ilmaskeitatessa (ilman lautaa tietenkin) ja festarin kirpparilta löytynyttä kitaraa soitellessa. Ja minä niin vannoin, että kitaraa en sille ikinä anna, tulee vielä muusikko, huh.



Makian pojat yllättivät todella positiivisesti ja olivat järjestäneet paitakojun, missä sai painaa silkkipainolla oman (Kuudes aisti) festaripaidan 5 eurolla. Lähinnä homma meni niin, että pojat painoivat ja vanhemmat hihkuivat riemusta kun lapsesta tehtiin kertaheitolla hipsteriskeittari. En edes tiennyt Makialla olevan koosta 62 lähtevä lastenmallisto ja vieläpä oikein mukavan näköinen sellainen. Toivon sormet ristissä, ettei tuo pilkkahintaan vaatteiden jakaminen johtunut siitä, että lastenmallistoa oltaisiin ajamassa alas. Eihän? Harmittelen todella, etten tajunnut etsiä lastenvaatekasasta tätä vihreää jerseytakkia pojalle, sillä tuo on aivan IHANA!

12 kommenttia

  1. Huh, porukkaa kyllä oli. Ja kuuma! Kiitti paitavinkistä, juostiin heti sinne ja onneksi, melkein kaikki koot oli jo loppu. Mutta Kaapolle sain just ton vihreen neuleen! wihuuu! Myöhemmin sen hinta nostettiin 10 euroon. Ja kitarasta olen super kade. Myy se mulle.
    Tosi kivan olosia tuntusia noi makian lastenvaattet(kin). Ja ihanasti kirjoitettu juttu. Siis tyylillisesti ja näin.

    VastaaPoista
  2. Hei, samoilla mestoilla oltiin, kirjoittelinkin hetki sitten blogiin meidän festarifiilikset. Ja Makia on niin makia. ;) Sain viimeisen 110 cm collaricardiganin luumuna meidän neljävuotiaalle. Kymppikuinen jäi Makiatta, mutta saahan niitä verkkokaupasta. Äiti sai Makian kassiin festarilogon.

    P.S. Vedetäänkö huomenna Löysät pois pylleröt-reeni? Kuitti mun blogiin, niin mä teen, jos sä teet. ;)

    VastaaPoista
  3. Siis niin epistä, että me asutaan Turussa nykyään! Ihanan näköistä, niin paljon jengiä ja lapsimeininkiä! Aah. Tulee ikävä sinne! Tilaan lohdutukseksi jotain pientä Makiaa lapsille :)

    VastaaPoista
  4. Tilaa tilaa tilaa!Ne nappitakit netissä oli ihanat. Mulla oli jo ne äsken ostoskorissa. xD

    VastaaPoista
  5. Musta ne poijjaat puhu jo silloin aamupäivästä, et pitäis paitoja hakea lisää. Toivottavasti kaikki halukkaat sai omansa.

    En myy kitaraa, se on tosi tärkeä osa mun luovuuskasvatusta...

    VastaaPoista
  6. No mä teen! Pakko tehdä! Teen yhden sarjan vielä tällä viikolla, ens viikosta vois yrittää kahta sarjaa.

    VastaaPoista
  7. Noo, onhan teillä Turussa se linna...:D Mut siis hieno oli tapahtuma, varmaan sun lapsien ikäisille ois ollut enemmänkin tekemistä. Toivoo tosiaan ettei tollaset tapahtumat kuole, mut se vaatii aktiivisuutta järjestäjiltä ja rahaa. Toivotaan siis rahaa.

    VastaaPoista
  8. ja minttu, oisko makialla jotain liikettä hkissa ettei tarttis tilata? hakis vain?

    VastaaPoista
  9. Ei taida olla omaa liikettä. ? Lastenvaatteita en ole ennen nähnytkään missään jälleenmyyntikaupoissa. En ole kyllä aikoihin missään skeittikaupoissa edes käynyt.

    Mutta ihana tapahtuma oli, etenkin just näille vähän isommille, ja toivottavasti jatkuu edelleen ja ilmaistapahtumana myös.
    Arvasin ettet myy sitä kitaraa, olisi vaan pitänyt olla ite haukkana paikalla ajoissa ;) Ehkä mä yritän liimata ton jyrän (pyllyn) alle jääneen onnettoman.

    VastaaPoista
  10. Ihanat nuo Makian paidat! Ja aika makia oli valikoiman musta hupparikin valkoisilla napeilla kun kävin kurkkimassa lisää. Tuli kyllä yllätyksenä minullekin, että heiltä löytyy myös lastenvaatteita. Pääosin olen mieltänyt itseasiassa miesten merkiksi ja P:tä ainakin lahjonut Makin paidoilla ja shortseilla useampaankin kertaan.

    VastaaPoista
  11. Mitä, lukeeko tuon kitarointikuvan taustalla tolpassa XL5? Sori, pisti silmään kun täällä kadehdin teidän menevää kaupunkielämää :)

    VastaaPoista
  12. Niin totta! Kaksi omaa lasta linnaan, niin siinähän on jo pikkufestarit pydessä :)

    En saanut tilattua niitä Makioitakaan, mutta yritän vielä uudelleen!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images