Olen viimeisen puoli vuotta valittanut valehtelematta päivittäin, kuinka en saa tehtyä mitään kivaa, mitä ennen tykkäsin tehdä. Eilen otin härkää sarvista ja nostin ompelukoneen pöydälle, vaikka tiesin ajatuksen olevan äärimmäisen toiveikas. Olen kouluttanut lapsestani seurallisuushirviön, joka kavahtaa heti kun huomioni on hetkeksi jossain muualla ja niin toki kävi nytkin. Minä leikkasin Ottobresta kypärälakin kaavaa, hän ulvoi vieressä. Minä laitoin koneeseen lankoja, hän huusi jalkaani tarrautuen. Minä ompelin, hän repi johtoa seinästä. Päivän sana on kuitenkin karaisu, kyllä minä perkele yhden lakin ompelen vaikka päällään seisoen ja kun herra alkoi nukkumaan (pinnasänkyynsä! ilman tappeluita) viimeistelin hengentuotokseni.
Tänään menimme sitten lakin koeajolle tutustumaan Joskus tekis-blogiakin kirjoittavan Irenen kasvimaahan ja heille syömään. Skidi oli innoissaan kasvimaasta, Irene vähemmän innoissaan skidin innostuksesta mutta tästä retkestä jäi kyllä kytemään ajatus omastakin palstasta. Sen vain pitäisi olla lähellä kotia ja tyypin hieman vanhempi, että voisimme yrittää yhteisviljelmää niin, että jotain kasvaisikin. Tällä hetkellä täysin utopistinen ajatus siis. Otin palstalla muutamia kuvia, joissa tuo uusi myssykin näkyy paremmin. Kolme lähes samanlaista kuvaa tuon myssyn takia, very fashionblog like, indeed.
Mulla on fiilis, että olen joskus aikoja sitten tehnyt listauksen kuumottavista äiti-lapsi-asioista ja maininneeni mätsäävän pukeutumisen. Nyt on pakko kyllä ottaa taas pari lausetta takaisin, sillä mullahan on itselläni tuosta samasta Mansikkavuori-kuosista trikoomekko. Ja nyt mietin juhannusvaatetusta sillä mielin, että mätsimätsi vaan. Pakko tunnustaa samaan syssyyn, että olen luopunut periaatteestani jo kauan sitten ja meillä on kyllä samanlaiset pallopaidatkin, mätsääviä asusteita ja muuta todella kotiäitimäistä höpsötystä. Ja höpsötyksestä puheenollen, joku tarkkasilmäinen voi huomata lapsen eriparisukat. Nolostelin ensin kun en ikinä löydä sukkapareja, mutta kuulin tänään niiden olevan muotia. Kiitos teinit. Ja kiitos Irene ihanan ruohosipulisesta juhannuskimpustamme!
Mukavaa juhannusta kaikille ja pysykää sitten kans hengissä. Pelastusliivit päälle ja nätisti liikenteessä. T: kaupunkijuhannusta viettävät
9 kommenttia
Ihana asenne! Karaisusta ei kai ole haittaa kellekään. Hyvää juhannusta teille kans, mätsien kans tai ilman.
VastaaPoistaMikä toimii kasveille, kannattaa ainakin kokeilla lapseenkin ;) Mätsäillen yöttömään yöhän...hyvää juhannusta sinnekin!
VastaaPoistaHienon myssyn sait aikaiseksi, haasteista huolimatta;)
VastaaPoistaItsellä pysyvät puikot käsissä, mutta ompelukoneen kanssa ei synny kuin suttuisia saumoja..
Ihanaa juhannusta teille!
Mä tykkäisin ommella enemmänkin, mutta taidot ei ole kovin kummoset ja harjottelen noilla pienillä jutuilla.
VastaaPoistaKivat juhannukset sinnekin :)
Meillä onneksi ompelu vielä onnistuu, kun ei tuo kohta 4kk onneksi vielä mihinkään jalkoihin osaa takertua :D. Mutta siltikin se on aikamoista sirkusta, kun pitää laulaa, ilmeillä ja keinuttaa sitteriä samaan aikaan kun yrittää ajaa suoraa ommelta.
VastaaPoistaSissiviljely! Mä ainakin harkitsen, jos ens keväänä uskaltaisin johonkin sopivaan metsäkohtaan pistää pienen kasvimaan pystyyn :D Toisaalta, taloyhtiöltäkin vois kysyä, liikenisikö sieltä pientä maatilkkua kasvimaan pystyttämiseksi?
VastaaPoistaMe muuten salaa laitettiin taloyhtiön mummojen kukkaruukkuihin tomaatintaimia :D katotaan mitä ne sanoo kun sieltä kohta kasvanee jotain eriä, mitä luulevat...
VastaaPoistaMahtavaa :D Mummoja on moneen lähtöön, mä pidän peukkuja että siellä olis sellaisia symppiksiä mummoja, jotka vaan hihittävät esiin puskeville tomaateille :D
VastaaPoistaHienon lakin teit! :) Mekin vietettiin kaupunkijuhannus, taas kerran. Kuka nyt huolisi kahta aikuista, kahta lasta ja kahta isohkoa koiraa tiluksilleen. :/ No, oltiin me eilen kivojen kavereiden sukulaisen kotona, mikä oli mulle köyhälle kuin keidas ja kesämökki samassa. Ja olikin oikeesti ihan mieletön mesta. Ollapa sen verran rikas että saisi hyvän lainan. :D
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.