Suklaasta ja sesonkiruuista

Me suomalaiset olemme perinteikästä kansaa, mitä tulee ruuan syömiseen. Vappuna juodaan simaa, juhannuksena rillataan ja jouluna syödään laa...

Me suomalaiset olemme perinteikästä kansaa, mitä tulee ruuan syömiseen. Vappuna juodaan simaa, juhannuksena rillataan ja jouluna syödään laatikoita. Ruunebergintortut loppuvat kaupasta just eikä melkeen runeberginpäivää seuraavana päivänä ja hulluahan se olisi, jos pikkupullia täyttäisi kermiksellä laskiaisen jälkeenkin, vaikka nyt. Abba ja Ahti kilpailevat telkkarissa kumman silli on maistuvampaa, mutta vain kesäaikaan. Ei meillä silliä talvella syödä, paitsi joulupöydässä suutarinlohta. Ja sitäkin vain tapaninpäivään asti, kun sittenhän "jouluruoka tulee jo korvista ulos" ja tavataan taas ensi jouluna, eikä puhettakaan että ainakaan pikkujouluja aikaisemmin.

Yksi blogeissa joulusta toiseen toistuva teema on ollut jo vuosia joulu/piparisuklaan odottaminen ja siitä hekumoiminen. Mutta nyt taidan tehdä blogiennätyksen, sillä löysin Fazerin joulusuklaata Saiturinpörssistä nyt! Okei, kaupan nimikin sen paljastaa, että taitaa olla viime talven suklaasta kyse, mutta ihanaa suklaata se on ja pakko oli ostaa muutama 300g levy. Toinen meni jo....

Oli kyllä aika kummallista, kun se mausteinen maku on alleviivaavan jouluinen kun tuo makumaailma on sesonginmukainen vain 2 viikkoa vuodessa. Hyviä makuja jää ihan turhaan käyttämättä, kun kangistuu sesonkiruokailuun, millä ei ole mitään tekemistä esimerkiksi kauden kasviksien kanssa. Riisiä ja porkkanaa, fariinisokeria, hiivaa ja sitruunaa, punssia ja mantelia kun löytyy aina kaupasta suhteellisen samaan hintaan.

Pitäisikin pitää sellaiset sesonkiruokabileet, jossa jokainen vieras toisi lempisesonkiherkkuaan pöytään. Mä tekisin kyllä simaa ja runebergintorttuja, mitä te toisitte mukananne?

19 kommenttia

  1. Mmm, piparinmuruinen suklaa on nii hyväääää! <3 Mulle sitä kans, kiitos!
    Mua rupee aina kesällä himottamaan joulukinkku ja varsinkin joulukinkkuleipä. Ja piparit. Aiemmin askartelin joulukortit keskellä kesää tylsyyksissäni. :D (Olen siis se, joka kaksi viikkoa kesäloman alkamisen jälkeen kaipaan kouluun. Tai olin - nyt olen normaali. ;))

    Ja jätskiä syön kesät talvet, mielellään ulkona. Nimim. -15 asteen pakkasessa kauppatorin kulmalla tötterö kädessä, sai muuten hitusen pitkiä katseita.

    En kyllä oikein pysty muuten osallistumaan sesonkiruoka-aikaan. Munkkeja syön aina, simaa en juo, runebergintorttuja en syö enkä joululaatikkoja.. :D

    VastaaPoista
  2. :D :D :D siis teit joulukortit kesällä! Haha!

    Mutta sä voit tuoda meidän virtuaalipiknikille virtuaalivappumunkkeja :)

    VastaaPoista
  3. Juhlapöydänkonvehteja ja laskiaispullaa! Omnomnom :P Tosi hyvä idea tommoset sesonkiruokabileet, olisko vähän extremet makuelämykset kun samalle lautaselle mätetään mämmiä ja lanttulaatikkoa...
    Niihin bileisiin pitäisi kyllä kutsua joku kuuluisa ulkomaalainen kokki (niinku se Anthony Bourdain) ja hihitellä sen ilmeille ja paheksua kun ei tykkää meidän herkuista.

    VastaaPoista
  4. Niin ja joulukinkkua teki tossa kuukausi sitten ihan jumalattomasti mieli. Pitää olla viisas ja ostaa ens joulun jälkeen kinkku pakastimeen halvalla ja paistaa juhannuskinkkua.

    VastaaPoista
  5. Mä rakastan porkkana- ja perunalaatikkoa, ja voisin syödä niitä lähes päivittäin! :D Huomenna onkin suunnitelmissa kokeilla ensimmäistä kertaa itse tehdä porkkanalaatikkoa, ei millään malta jouluun asti! Nyt kun sain vihdoin anopin salaisen reseptinkin..

    VastaaPoista
  6. Oot selkeesti talviruuan ystävä. Mut eikoo outoa, että on juuri joulukinkku, siis oikeasti paistettu kinkku mitä vois syödä vaikka milloin! Ja sit sitä syö vain jouluna.

    Mulle tuli mieleen se Berlusconi, et mitäpä tuo tuumaisi näistä meidän bileistä...

    VastaaPoista
  7. vau, hieno homma! en ole varmaan koskaan maistanut porkkanalootaa muutaku jouluna!

    VastaaPoista
  8. ich liebetän joulusuklaa!!!!!! söin sitä noin 50kg viime loppuraskaudessa, mies toi sairaalaankin levyjä!

    mut ny en lähe saiturin pörssiin ettei neuvolantäti laita mua läskistymisestä kuritushuoneelle.

    VastaaPoista
  9. Mä olen joskus kutonut villasukkia (seuraavaksi jouluksi lahjaksi ystäville) keskellä kesää saaressa, kun oltiin veneilemässä. Välillä pulahdin järveen uimaan ja sitten taas jatkoin joululahjan parissa,heh!

    VastaaPoista
  10. Mä toisin noihin pirskeisiin sitten lanttulaatikkoa(jota olen oppinut syömään vasta viime vuosina,ja tykkään kovasti, mutta syön vain jouluisin), kun joku jo vissiin oli tuomassa porkkanalooraa.

    Ja voishan vielä tuoda tuohon sekameteliin vaikka pashaa...

    VastaaPoista
  11. kannattaa lähtee, syöt säästeliäästi ;)

    VastaaPoista
  12. selkeästi tämä jouluteema ruuissa jatkaa voittokulkuaan. pitäisi tehdä toinen joulu!

    VastaaPoista
  13. Musta taas sesongit on ihania ja tuo kivaa vaihelua; ei niin etteikö sesongin ruokia voisi syödä sesongin ulkopuolellakin! Kaupoissa ärsyttää se seuraavan ruokasesongin tuominen tyyliin loppiaisen jälkeen tuodaan mämmi esille ja heti kesäloman jälkeen joulusuklaat. ;)

    Uudet perunat ja silli, joululaatikot, sima, runebergintortut ja mansikat - siinä mun menu!

    Ja siis eikö pikkujoulun ruokineen voisi viettää vaikka juhannuksena! :D

    VastaaPoista
  14. Glögi on mielestäni parasta sesonkitavaraa. Meillä sitä on juotu mm kylminä juhannuksina :)

    VastaaPoista
  15. heh, mä kerran vietin juhannuksena joulua!

    VastaaPoista
  16. oh, mä juon glögiä joulunakin puolipakolla!

    VastaaPoista
  17. Hyvät bileet täällä, ruokaa ainakin riittää. :D
    Syksyllä ei oo kauheesti erityisiä sesonkiherkkuja, monet ajottuu joulun ja juhannuksen välille. Mut omppu-kaurapaistos vaniljajätskillä on niin herkkua et sitä tulee tehtyä muullonki ku syksyllä omppuaikaan.
    Ja mämmiä pitää aina olla! :) sitäki syön millon vaan.

    VastaaPoista
  18. Sesonkiasioista puheen ollen, ostin juuri alennuksesta ensi joulun kortit ja yhtä lahjapaperia, jota olin kuolannut ennen viime joulua, mutten täysihintaisena raaskinut ostaa.

    Runebergintortut (ilman alkomahoolia ja karvasmanteliöljyä) ja sima olisivat varmaan suosikkien listalla.

    VastaaPoista
  19. Yh, inhoan sotkettua suklaata. Suklaassa saa olla korkeintaan pähkinöitä, ei mitään muuta.

    Mutta sesonkiherkkupippaloihin toisin pashaa ja riisipuuroa. Viimeksi mainittu on ainao jouluruoka josta tykkään muutenkaan.

    Minna

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images