Ihmeen reipasta eli päivä meidän kanssa

Tänään oli kuvaa arkeasi päivä . Mulla on aina kuvaa arkeasi päivät, mutta nyt otin Canonin lainapelin ( EOS1100 D, ärsyttävän hyvä siihen v...

Tänään oli kuvaa arkeasi päivä. Mulla on aina kuvaa arkeasi päivät, mutta nyt otin Canonin lainapelin ( EOS1100 D, ärsyttävän hyvä siihen verrattuna et ostin vähän aikaa sitten Olympuksen penin, prkl) jopa mukaani ja ajattelin, et kuvataanpa nyt sitä arkea muuallakin kuin ruokapöydässä.

Olin tänään netissä jo vähän yli kahdeksan aamulla sopimassa leikkipuistotapaamista Rojun ja muksun kanssa. Ihan normi aamu monille, mutta hei, mä en ole ikinä käynyt missään kaupungin leikkipuistossa. Ei ole huvittanut.

Sovittiin treffit puolille päivin Kallioon ja luin hetken Rojun sarjisblogia (kuva yllä). Heräsinkin sitten päälle 12 muksun vierestä sängystä eli vedin sarjiskoomat. Lähtö oli onneksi viivästynyt toisessakin päässä ja olimme kumpikin myöhässä. Siinä olisi ollut jo tarpeeksi, että lähdin leikkipuistoon, mutta sorruin myös sosiaaliseksi metrossa ja tein toiset leikkipuistotreffit täysin tuntemattoman naisen ja alle vuoden ikäsen pojan kanssa lähitulevaisuuteen. Ja vielä vuosi sitten ärsyynnyin kun ihmiset ehdottelivat äitikavereiden etsimistä! Nyt myönnän, että ei niistä töissä käyvistä lapsettomista ole ihan kauheana iloa arkiaamuisin kun tarvisi itse juttuseuraa ja lapselle tekemistä, vaikka muuten mukavia ovatkin.

Leikkipuistossa keinuttiin, syötiin ja kontattiin. Mun skidi on aikamoinen mörssäri verrattuna samanikäiseen kaverin tyttäreen. Kengän koossakin on noin 5 koon ero! Teki terää nähdä fiksua äitiseuraa ja puhua myös töihin liittyvistä jutuista.



Puiston jälkeen painelin Ekoloon hakemaan verkkokassia matkarattaisiin ja yllätyin iloisesti, että ne olivat alessa vain 2 euroa. Meinasin sortua Acorellen Teepuutarha eau de parfumiin, mutta sitten muistin että mulla on henkilökohtainen boikotti sen maahantuojaa, Ekovistaa, kohtaan. Tämä juontaa juurensa siihen, kun kirjoitin edellisessä osoitteessa Attituden pesuaineista ja lukijoiden kysellessä aiheesta enemmän, yritin ottaa yhteyttä maahantuojaan vastauksien saamiseksi, mutta täysin turhaan. Muutaman meilin jälkeen kysyin info-osoitteesta että vastaako ne ollenkaan viesteihin ja koska en saanut siihenkään vastausta, aloitin boikotin. Boikottini vahvistui kun muistin viime kesänä kyselleeni samaisesta puljusta heidän luonnonkosmeettisen lasten aurinkovoiteen soveltuvuutta pienelle vauvalle saamatta siihenkään mitään vastausta. Olkoon.

Onneksi Honore des presiltä tulee syksyllä uusi tuoksu, ja sitä odotellessa kävin hakemassa ekopesuaineita Lidlistä ja tankkaamassa ruokavarastot täyteen. Loppuilta oltiinkin kotona ja syötiin pinaatti-ricotta-tortellineja ja katsottiin Tyylivarkaat.

Tässä oli siis highlightit tältä päivältä: sarjakuvaa, päiväunet, kaveritreffit, kassi, kassillinen ruokaa ja telkku. Nyt pitäisi vielä jaksaa klikata pari kuvaa tuonne valokuvapäivän sivustolle ja sitten nukkumaan. Ei pöllömpi päivä, mutta ei tää arki niin jännää ole että tästä jaksaisi useammin kirjoittaa. Mutta tulipahan tehtyä se päiväpostauskin nyt :)

8 kommenttia

  1. Ah, juuri suunnittelin oman samantyyppisen postauksen tekemistä samaisen valokuvapäivän innoittamana. :D

    Ja minusta oli ainakin todella mukava lukea tällainen arkisempi(?) postaus. :)

    VastaaPoista
  2. :) tää meidän arki vaan ei eroa kenenkään muun arjesta oikeastaan mitenkään. Ja oikeastaan olen rajannut arjen pois ihan siksikin, etten koe sen kuuluvan tuhansille ihmisille päivässä vaan meille kahdelle. Mutta joskus on varmaan ihan hyvä muistuttaa, että blogin kirjoittaja on elävä olento eikä mikään tilaisuudesta toiseen kävelevä mielipiderobotti.

    VastaaPoista
  3. Kiitti sulle, oli kiva päivä! Ja nyt mun pitää varmaan päivittää mun blogia pitkästä aikaa, kun sä mainostat sitä *blush* mulla itse asiassa on lapsi/äitiysaiheisia piirroksia valmiiksi skannattuna, kun vaan ehtis käsitellä loppuun niin vois julkaista. Hei ja voin täs samalla mainostaa mun päiväduunia (silloin kun en oo äityslomalla): Sarjakuvakeskuksella Helsingin Arabiassa on vauvoille värikylpy lauantaina 26.5. 2012! Klo 13 kylpyyn on vielä tätä kirjoittaessani paikkoja. http://sarjakuvakeskus.fi/etusivu/ajankohtaista/180-sarjakuvan-perusopinnot-vauvoille-varikylpyoppii

    VastaaPoista
  4. Jea! Sä voisit antaa niitä tännekin julkaistavaksi? Olisi varmasti iloa monille. Jotenkin luulin, ettei sulla sitä aihepiiriä ole sen eilisen keskustelun pohjalta.

    Mä laitan tuosta kylvystä HETI ilmotuksen oi mutsi mutsin facebookiin, tavoittaa varmasti helpommin heti aamusta!

    VastaaPoista
  5. Sulla on ihan huippu blogi, osaat kirjoittaa hyvin ja mukaansatempaavasti. Ja on kiva lukea omasta arjesta poikkeavaa juttua, juuri se tekee tästä minulle mielenkiintoisen! :)

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos :) Monestihan se itse arki on kaikilla sitä samaa makaronilaatikkoa ja pyykkiä ja mä en koe sitä kovin inspiroivaksi kirjoituksen kannalta. Blogin kirjoittaminen on kuitenkin siinä jännä harrastus, että se buustaa itseä menemään ja tekemään kaikkia kivoja juttuja, jotka eivät ehkä ilman blogia kuuluisi meidänkään arkeen.

    En tiedä olenko tätä koskaan ennen blogissa maininnut, mutta tämän hararstuksen takana on intohmo kirjoittamiseen, ei niikseenkään äitiyteen. Teema tuli vain sen myötä kun elämä heitti kuperkeikan.

    VastaaPoista
  7. hararstuksen takana on intohimo tosiaan kirjoittamiseen, ei oikeinkirjoitukseen ;)

    VastaaPoista
  8. Mahtavia kuvia!
    Hitsi, pitää saattaa lapset yhteen. Meijän reijja nimittäin on kans mörssärikokoa.
    Melkein päätä pidempi kuin 6 päivää vanhempi serkkunsa :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images