1-vuotis synttärit edessä, äiti tahtoo ponin!
28.5.121-vuotispäivät lähestyy ja ovelana ulkoistin osan tarjoilusta pyytämällä vieraita piknikille lahjatoiveina sapuskaa :) Yhtä lahjaa olen kuitenkin miettinyt aina Hämeentiellä Novakarin ohi kävellessä, nimittäin kumiheppaa.
Rody poni on kai jonkinlainen jumppaväline, heppa minkä päällä pystyy ottamaan kunnon pomput ja se kehittää tasapainoa ja vartalonhallintaa. Syy, miksi Rody on pyörinyt mielessä on lapsen jatkuva pomppimisinto, mikä ei ota laantuakseen. Yleensä se olen minä, jonka päällä pompitaan mutta myös puoliksi tyhjä jumppapallo lattialla ajaa joskus asian.
Onkohan jollakin tuollainen kumiponi ja onko siitä ollut pidempiaikaista iloa? En ole vielä ehtinyt googlailemaan käyttökokemuksia, mutta olemme jo hieman tutustuneet Rodyyn leikkipuistossa ja vaikuttaa aika kivalle elukalle. Vielä ei tasapaino riitä mihinkään tutustumista kummempaan leikkiin, mutta kiinnostusta on havaittu kyllä.
Huutonetti on jo pitkään sanonut eioota, eli hirveän suosittu heppa ei suomalaisissa lapsiperheissä taida olla. Novakarin nettikaupassa se olisi kuitenkin alennuksessa n.28 euroa. Joten olisiko jollakin lukijalla käyttökokemuksia kumihepasta, mikä saattaisi päästää äidit pomppulinnan tuurauksesta kesälomille?
Edit: Rodyyn löytyisi alustakin Sanna'sista. Sillä voisi tehdä Rodysta aluksi keinuhepan. Wou. Vaikuttaa tosi hauskalle lelulle!
31 kommenttia
Hahhaa! Nyt kun tuli puheeksi ne samat aiheet niin poneja on näkynyt allekirjoittaneenkin tontilla. :D Ei tosin ihan noin hienoja!
VastaaPoistatosta tahtoo ponin otsikosta tuli heti mieleen sun korut :)
VastaaPoistaMeillä asustaa keltainen, pikkuserkuilta peritty Rody, joka on käytössä päivittäin. Loistolelu, suosittelen lämpimästi! Meidän kolmevuotias ei osoita minkäänlaisia merkkejä kyllästymisestä, saas nähdä pitääkö ostaa toinen kun pikkuveli kasvaa pomppuikäiseksi. :)
VastaaPoistaMun esikoinen pääsi pomppimaan pienenä tuollaisella kylässä ja tykkäs aina hurjasti. Tai ei se just samanlainen ollut, mutta poni, punainen ja kumia. :)
VastaaPoistaKaveri myi näitä joskus :)Kestävää muovia.Lapset tykkäs.
VastaaPoistaPäivittäin! Tää kylä melkein jo sinetöi ostopäätöksen...
VastaaPoistaHyvä tietää! Ilmeisesti on monilla ollut lempijuttu, jes!
VastaaPoistaJoo, muovi on kesäväntuntuista ja sen pitäis olla suht. turvallistakin muovia. Vanha juttujan tää n, joten klassikkokamaa. Ei kaverilles ois jäänyt nurkkiin yhtä, josta haluis halvalla luopua? ;)
VastaaPoistaMulla on kokemusta, vaikken oo äiti. Meillä oli tollanen pienenä. Se oli ainakin mun ihan lemppari! Isompanakin siis, joskus tenava-ikäisenä, kun muistan sen niin hyvin. Ps. Keltainen pitää olla. Ostan sen sit sulta ko K ei enää tartte ;)
VastaaPoistavoin kysäistä.Käytettynä saattais olla sininen.
VastaaPoistaJa meillä (ylläripylläri) siinä oli jotain reikiä mut ne pysty paikkaamaan pyöränkumipaikoilla muistaakseni. Sit sai taas pomppia.
VastaaPoistaOkei! Tää sinetöi jo melkein kokonaan päätöksen! Mutta Wikke, Sannas-kaupassa oli noita isompinakin. Aikuiselle!
VastaaPoistaNo kysy! Tosin se että sijainti on muu kuin Helsinki tekee usein tuotteen ostosta hankalaa. Siis postarit maksaa ihan hulluna ja jos tuote maksaa muutenkin 28 euroa uutena täällä, ei se välttis oo kovin taloudellista ostaa vanhana. Mut kysy huvikseen silti :)
VastaaPoistakeltainen olisi munkin lemppari!
VastaaPoistaEn usko että kadut, ja eroon luulis pääsevän helpolla jos onkin vikaostos ;)
VastaaPoistaMeillä on keltainen Rody, ostin kirpparilta muistaakseni hintaan 4e. Uskomaton lelu ja ihan mielettömän hauska! Meidän poika on nyt 1v10kk ja poni ostettiin viime syksynä. Silloin ei vielä ilman apua poika pysynyt kyydissä, mutta nyt pomppii ihan innoissaan. Suosittelen ja on taatusti kestävä :)
VastaaPoistaVaikuttaa sille että meillekin on hankittava tuollainen.... :D
VastaaPoistaPäiväkodin muksujen lemppari, voi suositella, vaikkei sitä täällä kotona ole ollutkaan. Voisin kyllä ottaa tollaisen kotiinkin, harkintaan menee.
VastaaPoistaminäkin havittelin tätä jossain vaiheessa blogissani, mutta silloin oli vielä aivan liian aikaista. kiitos tarjousvinkistä ja muistutuksesta! nyt kun tyttö kävelee, tämäkin on jo paljon ajankohtaisempi. tosin vielä en oikein tiedä, kannattaisiko kuitenkin odottaa. meillä kun on tämä 37 neliön kämppä, jossa asutaan kolmestaan :D haluaisin myös sellaisen peltipotkuauton. seuraavan asunnon isoin huone on varmaan (äidin) lastenhuone!
VastaaPoistaIhana hevonen;)!
VastaaPoistasori, siis poni!
VastaaPoistaKun olin harjoittelussa eskarissa, lapsukaiset tykkäs pomppia noilla jumppatunneilla :) Olin jo kokonaan itse unohtanut nuo ponit, mutta sinun ansiosta ne muistuivat mieleen ja kyllä voisin tuollaisen hankkia omalle tytölle, kunhan ikää tulee lisää. Voisi olla meilläkin 1-vuotissynttärilahjatoiveena... :)
VastaaPoistaIlmeisesti tää on ihan paras lelu siis :)
VastaaPoistaMäkin olen haaveillut tuosta! 1v. -synttärit meni viikko sitte, mutta heti kun rahaa vähä enempi ylimäärästä jostain "ilmaantuu" niin lähtee hankintaan :) Tuo Novakarin hinta on muuten alv. 0%, että lopullinen hinta postareineen on reilut 43 egee...
VastaaPoistano voi perse, niinpä onkin! Pitää etsiä jostain muualta. Tosin mulla ei tulis postareita.
VastaaPoistaTää on silti halvin, mitä oon ite löytänyt Suomesta! Jonkun keskustelupalstan mukaan tämän tyylistä on myyty joskus vuosia sitten Lidlissä 13 eurolla, että kannattaa pitää silmät auki senkin suhteen ;) Ulkomailta vois varmaan vielä yrittää kattella... Hahaa! Mäki oon ehkä vähä hurahtanu tähän poniin :D Mun tyttö kyllä tykkäs kans kun pääsi kokeilemaan.
VastaaPoistaOooh! Tämä poni lähtee meille kans hankintaan! Nyt pitää enää päättää väri.
VastaaPoistaÄäk, mun oli sitten tilattava keltainen poni mun pikkulikalle. :) Hihi, kiitos vinkistä! En oo moiseen ikinä ennen törmännyt, mutta näiden kommenttien perusteella päätin että meille tarvitaan tuollainen. ;D
VastaaPoistaMeillä on keltainen kumikirahvi ja sen kanssa pomppimaan palataan aina vain uudestaan. Omamme ostinme Turun BaoBabista ja siellä myyjä vinkkasi, että tuon voi ottaa kesällä myös rannalle, joten meidän kirahvi taitaa reissata ensi kesäksi mökkeilemään.
VastaaPoistaPojalla oli pienempänä tuo poni keltaisena. Tykkäsi ihan älyttömästi! Pomppi ja hihkui! Suosittelen! Sulla on muuten ihana blogi! :)
VastaaPoistahttp://miamatleena.blogspot.com/
Pakko oli palata tänne, sillä tänään ilmestyneessä Lidlin tarjouslehdessä näyttää olevan halpisversio tästä Rodysta, joka tulee myyntiin huomenna :) Hintaa vaivaiset 15 €. Eipä tuo ihan niin nätti ole, mutta saattaapa meidän neiti saadakin tuon Lidlin version.
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.