kirjat
Vauvasi kuvassa
5.4.12Kirjoitin muutama viikko sitten reissuun lähtiessä pakkaavani mukaan muutamia arvostelukappaleita uusista "alan opuksista". Yksi kirjoista oli Me Ra Kohin Vauvasi kuvassa, kuvausopas vanhemmille (Docendo 2012), mikä opastaa tallentamaan vauvan ensimäisen vuoden tärkeimmät hetket kuviksi.
Opas osottautui niin tarpeelliseksi, että harmitti saada se luettavaksi vasta vauvavuoden loppusuoralla. Vinkattavaksi se kuitenkin pääsee, sillä tästä on varmasti paljon iloa niille, joille kamera ei ole mikään itsestäänselvä käyttöesine. Itselleni se ei ole koskaan ollut ja vasta vauvavuoden aikana olen alkanut ymmärtämään valokuvauksen merkityksen, jopa niin paljon että hankin jonkin aikaa sitten itselleni järjestelmäkameran nimenomaan lapsen kuvausta varten. Valokuvat ovat arvokas muisto, vaikka kuvat olisi minkä tasoisia tahansa, mutta pieni apukirjanen on aina hyväksi jos sattuu olemaan tekniikkapelkuri ja kameranoviisi, kuten allekirjoittanut on.
Vauvasi kuvassa-kirja sisältää 40 kuvausreseptiä vauvakuvaukseen. Kirja on todella helppolukuinen ja mielestäni parasta on, että ohjeet on tehty sekä järjestelmäkameralle että pokkarille. Liian usein valokuvauskirjat ovat ainakin itselle aivan liian hankalaselkoisia ja vaatisivat pitkän pennin kuvauskaluston uusimiseen, että kikkoja todella voisi edes kokeilla. Muutenkin pokkareita mielestäni aliarvioidaan, sillä useimmiten onnistuneen muiston tallentaminen ei ole kameran laadusta kiinni, vaan siitä mitä kuvassa tapahtuu. Me Ra Kohin kirja pureutuukin enemmän siihen mitä ja millä tavalla kannattaa kuvata kuin siihen onko kuvauspeli varmasti uusin ja paras. Järkkäriasetukset kerrotaan simppelisti ja etenkin kuvanrajausvinkit ovat hyviä myös pokkarikuvaajalle.
Kuvausreseptien lisäksi oppaasta löytyy nettiosoitteet videopätkiin, joissa näytetään miten muutama esimerkkikuvista on otettu käytännössä. Konkarikuvaajaa opas varmasti huvittaa ja taatusti osa vinkeistä on itsestäänselviä niille, jotka ovat enemmän kameran kanssa kaveria. Epävarmoille kuvaajille ja kaltaisilleni alottelijoille opas tarjoaa kuitenkin todella hyvät perusohjeet kameran käyttöön ja siihen millaisia kuvia ja mihin aikaan päivästä kannattaa ottaa, että kuvauskohteena oleva vauvakin olisi kuvassa edukseen.
Voin kyllä suositella kirjaa lämpimästi kaikille epävarmoille kuvaajille, mutta jos kamera on liiankin tuttu kapistus, älä vaivaannu. Nämä vinkit tulevat tarpeeseen vain niille, joilla kuvauskokemus ja -näkemys eivät ole vielä hioutuneet timantiksi. Kirjan kirjoittaja, Me Ra Koh on itsekin äiti ja itseopppinut valokuvaaja. Hän on myös Sonyn nimeämä Artisan of imagery-kuvaaja ja valokuvauskouluttaja. Jos et purematta niele, tutustu kirjoittajan nettisivuihin ennen ostopäätöstä!
Ja kuten aina, tämänkin kirjan hinnassa on huimia eroja kauppakohtaisesti. Pikaisella vertailulla Booky.fi myy kirjaa edullisimmin täällä,18.90eur sis. postit. Vertailukohteena esimerkiksi Akateeminen myy kirjaa kotiintoimitettuna hintaan 24.07eur. Muutenkin kirjafriikinä suositteen aina tutkimaan hintaerot ennen tilaamista, sillä kirjoissa jos missä niitä eroja löytyy.
9 kommenttia
Kirjojen hinnat on hyvä lisä kirjavinkkauksiin. Niissä on eroa monesti paljon! Anna
VastaaPoistaLainasin tän kirjastosta ja oon samaa mieltä, oli hyvä kirja! Me hankittiin kans järkkäri vauvan kuvausta varten, mutta hyvät kuvat ei oo tietty silläkään itsestäänselvyys, pitäis paljon harjoitella.
VastaaPoistaJa epäilevähän hakee kirjan kirjastosta ja voi sitten miettiä kannattaako ostaa omaksi :)Meillä kyllä on paljon kuvattu ja kuvaaminen suht hanskassa, mutta laitoin ton just hiljan varaukseen, kiinnostaa nähdä. Onneksi ei ollut helmetissä pitkä varausjono, saataneen kirja siis vielä vauva-aikana käsiimme ;)
VastaaPoistaniissä on tosi kovia eroja kyllä!
VastaaPoistaJo, toi toimii kyllä just meille "aloittelijoille" hyvin. Mutta ei sitä kukaan luistelemaankaan opi heti, joten kyllä se valokuvauksen taitokin tulee. Musta tossa parasta oli ehkä selkeät ideat tyylin, ota nyt ne kuvat makkarajaloista koska kohta iitä ei ole!
VastaaPoistakyllä, nimenomaan! Kirjasto on ihan mahtava paikka ja ainakin meikä on käyttänyt kirjastoa aina. Jotkut kirjat on hyvä omistaa mutta suurin osa on lainattuna just hyviä.
VastaaPoistaJoskus on kiva saada se kirja heti luettavaksi ja vaikka maksaa vähän siitä heti jutusta ja palvelusta ja tukea suomalaista työtä ja maksaa verot Suomeen. Joskus on kiva säästää ja saada se kirja kannettuna kotiin...paitsi jos se on saakutan paksu ja edellyttää postinjakajalta vauvaunet keskeyttävää ovikellonrimputusta. Jos kaiken tilaa netitse niin rupeaa kaupungin keskustakin kovasti köyhtymään tarjonnaltaan. Levykaupat ovatkin jo harvinaisempia. Enemmän tietty allekirjoittanutta huolettaa vanhojen ja uusien kivijalkakauppojen ja palveluita myyvien liikkeiden tila.Sit jos pittää säästää veroissa ja muissa niin kirjasto on tosiaan oiva vaihtoehto ja jos haluaa omistaa ja myöhemminkin lukea on kaverin kanssa yhteinen kirjallisuuskin mukava juttu...ei sitten kuormitu omakaan kirjahylly niin pahasti. Tiuhti
VastaaPoistasama hommahan se on monen muunkin asian kanssa, mutta näillä "palkoilla" ei yksinkertaisesti voi tukea kivijalkakauppoja ainakaan kovin aktiivisesti.
VastaaPoistakiitti! mahtista, meen heti katsomaan :)
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.