taide
tapahtumat
Kulttuuria, kulttuuria
22.4.12
Tein joskus aikojen alussa amk-tutkintooni liittyvän opinnäytetyöni sivuten kulttuurin harrastamista. En nyt muista ulkoa paljonko keskimääräinen suomalainen harrasti vuosituhannen alussa kulttuuria, mutta ei muistaakseni paljoakaan. Keskiarvoluvut tuskin ovat nykyäänkään katossa, joten on helppoa harrastaa vuoden kulttuurit pitkässä viikonlopussa pois alta, minkä me olemme nyt tehneet. Ja keskittyä sitten loppuvuosi Hennan ja Tauskin elämän kohokohtiin.
Kulttuurivuosi muutamassa päivässä-projekti tuli vähän sattumalta nyt eteen. Ensin olimme torstaina muutaman äitibloggarin kanssa Espoon modernin taiteen museo Emmassa aamupalalla ja pienellä tutustumiskäynnillä. Kivan aamupäivän aikana kuulimme Emman perheohjelmistosta, saimme pienen palan pajakutsuista, perehdyimme lasten kanssa muutamaan teokseen sekä tutustuimme Sulo Siveltimeen, nukkeen jonka kautta taidetta tehdään lapsille tutuksi Emmassa. Olin valitettavasti lupautunut iltapäiväksi toisaalle, joten en ehtinyt kiertämään näyttelyitä läpi kunnolla ja Sophie Gallen teoskokonaisuus Take Care Of Yourself vaatii ehdottomasti uuden visiitin Emmaan ennen kesää.
Lauantaina kävimme testaamassa Lintsin vauvalaitteet, kun Lastenpäivänsäätiö lahjoitti vauvakerhollemme liput. Ilma oli avajaispäivänä sairaan kylmä, mutta hauskaa oli! Lintsillä alle 1v saa ilmaiseksi vauvahupipassin, millä pääsee maksavan aikuisen kanssa osaan laitteista. Me taidettiin käydä kaikki toiminnassa olleet vauvahupilaitteet läpi ja kääpiön lemppari oli ehdottomasti toi pallokaruselli, missä matkasimme kuumailmapallonkorissa pyörien. Se otti ihan oikeasti vatsanpohjasta ja muuten tyynen coolisti käytäytynyt lapsi oli pallokarusellissa tosi innoissaan. Mä kävin vuoristoradassa, pikajunassa ja vikinglaivassa ilman lasta ja se kyllä riittikin hetkeksi. Edellisestä lintsikäynnistäni oli muuten jo ainakin 15 vuotta, joten ihan oli aikakin käydä Linnanmäellä.
Ja ettei olisi mennyt alisuorittamiseksi, lopetimme sunnuntain Ateneumin vierailuun. Carl Larssonin näyttely vetelee viimeisiään ja loppuu 29.4, joten olihan se käytävä kiertämässä paremmalla onnella kuin viimeksi.
Kulttuurihommista puheenollen, kaikki on varmaan kuulleet kuinka suuruudenhulluja patruunoita Helsingistä oikein löytyy. Kaupunginjohtajamme Jussi Pajunen haluaa väen väkisin Guggenheimin museoketjun Helsinkiin ennen kautensa päättymistä ja Linnanmäen toimitusjohtaja Risto Räikkönen haluaa Lintsistä ei enempää eikä vähempää kuin kaupunginosan! Siinäpä olisi herroilla hienot sulat hatussa eläkepäivillä kiikkustuolissaan. Toivon mukaan nämä hankkeet eivät mene läpi, vaikka pahasti toi Guggis tuntuu olevan sellainen väkisellä läpi juttu, vaikka taideväen vastustus on kovaa. Mutta mitäpä kentästä kun sedät puuhaa.

0 kommenttia
Kommenttien valvonta päällä.