Itse pyrin käyttämään samoja/samantyylisiä vaatteita kuin ennen äitiyttä. Nykyään vaan aikaa vaatevalintojen miettimiseen on vähemmän ja aika usein tulee mietittyä että pukluthan tämän paidan päälle kuitenkin tulee, että viitsiikö tätä käyttää. Myös käytännöllisyys menee välillä edelle jos tietää, että pitää kannella pikkusta ja konttailla ja kyykkiä lattiarajassa. Itse koen, että en halua pukeuta "äitimäisesti", mitä se sitten kullekkin tarkoittaa. Vaan haluan pystyä säilyttämään oman tyylini. Myös vartalon muuttuminen raskauden myötä tuo haasteita pukeutumiseen.

Menin tänään käymään entisellä työpaikalla ja ensimmäinen asia, mitä minusta huomattiin, oli vaelluskengät. Työkaveri sanoi, että "sut on aina totuttu näkemään pukeutuneena". Minä, joka kuljen yhä 13 vuotta sitten yläasteella ostamassani paidassa tai kulahtaneissa bändihuppareissa, en ole koskaan ajatellut täyttäväni määritelmää "pukeutunut". Sen sijaan olin salaa mielessäni tyytyväinen siitä, että sentään mitkään urheilullisuuteen etäisestikään viittavat vaatekappaleet eivät edelleenkään istu äiti-habitukseeni. Huokaisin helpotuksesta, koska olen mielessäni pelännyt, miten pian hankin kahisevan, _erittäin kätevän_ ulkoilupuvun leikkikenttäiloittelua ajatellen. Siellä me sitten seisotaan mukelon kanssa kireä hymy kasvoilla, räkä poskella räntäsateessa.

Tyyliä ei siis ollut aiemmin, eikä sitä ole nytkään. Sen kyllä tiedän, että olen yli metrin mittaisten rastojeni, kasvolävistysteni ja rumien vaatteideni kanssa jotain muuta kuin arkkityyppisin äiti. Tiedostan ihan hyvin eroavani niistä porukoista kuin huutomerkki, olen kokeillut. Onneksi oman lapsen syvään häpeään on vielä armeliaita vuosia aikaa.

Raakel on kyllä hyvä esimerkki äitien äidistä.

Kommentoin jo tuonne edelliseen ketjuun mutta vielä tännekin.

En ole raskauden tai äitiyden aikana vaihtanut tyyliäni vaan pukeudun niin kuin ennenkin. Raskaus ei myöskään muuttanut vartaloani. Tyylini on sellasta perushenkkamaukkaa. Kotona käytän kotivaatteita joiden likaantumisesta en välitä. Ihmisten ilmoille sitten puen tietysti siistit vaatteet.
Suurin osa vaatteistani ruskeita, vaaleanpunaisia, pinkkejä tai violetteja. Nykyisin on vaatetukseen mukaan tullut enemmän väriä mutta en osaa sanoa liittyykö se mitenkään äitiyteen. Ehkä kun tytön vaatteet on värikkäitä niin itsekin haluaa vähän "leikkiä".
En koe pukeutuvani mitenkään äitimäisesti mutta en kyllä ajattele muidenkaan pukeutuvan. En siis ajattele olevan mitään äitityyliä. Olen 30 vuotta. :)

Siis mulla on sellanen olo, että näytän siltä kuin mua olis lakannu kiinnostamasta oma ulkonäkö siinä vaiheessa, kun toi natiainen putkahti maailmaan. Siis suurimman osan ajasta oon jossain college/tuulipuvun/toppa/pyjamahousuissa ja liian isossa paidassa (värilläkään ei enää niin väliä, kuhan löytyy kirpparilta halvalla ja on tarpeeks iso, raskauskiloja joku 20), koska a) se on käytännöllistä ja b) mulla ei oo aikaa muuhun. Joskus kerran kuukaudessa, kun lähtee oikeen kaupunkiin = ihmisten ilmoille, vedän jostain syystä jalkaani aina jonkun räikeän hameen tai pillifarkut ja maiharit ja kauhistelen lopputulosta ikkunaheijastuksista kadulla tai baarin/kahvilan vessan peilistä. Niin että olishan tolle tukallekin voinut tehdä jotain, ja vois ehkä opetella meikkaamaan. Mua kuitenkin v*tuttaa tää tilanne, vaikka välillä on se "ihan sama" -olokin. Mä kuitenkin vannoin itselleni etten leviä pahasti tai lakkaa välittämästä ulkonäöstäni tai muutu mikskään stereotypiamammaksi. Toisaalta koitan hyväksyä, sillä tää nyt on (toivon mukaan) kuitenkin ohimenevä tilanne, koko ajan itselleen tuntuu olevan enemmän aikaa ja koska lapsi on vasta noin puolivuotias, mulla on ehkä vielä toivoa.

Mä luulen, että suurimmalla osalla on aika lailla sama tilanne. Että tää on just se "äitimäinen tyyli", ei oo aikaa panostaa ja käytännöllisyys menee ulkonäön edelle. Ja uskon ettei tää monilla oo niinkään tietoinen valinta. Tietty onhan niitäkin "otin kaikki lävistykset pois naamastani ja värjäsin tukkani normaalin väriseksi ja heitin goottivaatteet helvettiin ja nyt isäkin tykkää" -tyyppejä, joille tää normaaliksi ihmiseksi muuttuminen tapahtuu äitiytymisen myötä, mut luulen että ne on aika harvassa. Ja joo, tunika on kyllä aika äitimäinen vaate, ehkä siks kun sillä jaa lötkömahan kätsysti piiloon?

Olipa taas tilitys :D

Toi aika on joo melkoinen rajoite. Sen vuoksi käytän varmaan noin 5 % vaatekaapistani. Kun ei vaan ehdi niin vetää aina ne samat päälle. Toinen rajoite on peseminen. En mä haluu millekään hankalammin pestäville vaatteille puklua, puuroa, kakkaa, koska ei ole aikaa pestä niitä sitten. Pestävää on muutenkin niin paljon et ne täytyy pystyä pesemään yhdessä skidin vaatteiden kanssa.

Ja sit se kuuluisa käytännöllisyys. Puolet vaatteista kiristää vieläkin, kaksi vuotta synnytyksestä, vaik kiloja ei ole enempää kuin ennen raskautta. Entajuu. Niitä kiristäviä on ikävä käyttää kun joutuu nostelemaan ja kyykkimään koko ajan. Sit kaikki "paremmat" vaatteet ovat jääneet kun harvoin käy missään.

Huoh. Eli tyyli on muuttunut, mutta ei siksi että haluaisin, vaan siksi et ei vaan onnistu sellainen upkeep kuin ennen, Vaatekaupatkin täytyy laukata pikapikaan. Jos nyt ollenkaan pääsee vaatekaupoille niin joutuu hankkimaan välttämättömyyksiä kuten sukkia ja alusvaatteita. Lisähaastetta asettaa tietty rahan puute.

Summasummarum. Kaappi täynnä pieniä tai unohdettuja vaatteita, päällä ne mitkä menee ja voi heittää koneeseen puklubodyjen sekaan. Valitettavasti ne harvatkin kledjut alkaa jo olla melkoisen käytettyjä, eikä varmasti katu-uskottavia millään asteikolla enää. Jos tilanne on 2 vuoden jäljiltä tämä niin mikähän se on vaik 10 vuoden jälkeen? Äitityyli on mun mielestä se, ettei ole enää mitään tyyliä.

Ensimmäinen anonyymi jatkaa...

Hauska keskustelu. Tähän oiski hyvä koota kuvagalleria äideistä ja sit toiset yrittää arvata montako lasta tai jotain. :D

"Nykyäiti pukeutuu --- pillifarkkuihin, sillä on marimekon laukku, nahkaiset kengät ja pitkä hyvinhoidettu(??!) tukka sekä musta takki. Värimaailma on musta---"
sehän olen minä! :) pillifarkut on tosi ihan tummat ja tukasta en ole niin varma meneekö hyvinhoidetusta, mutta pitkä se ainakin on. marimekon laukku on mini-matkuri ja konjakinruskeaa nahkaa, värimaailma tahtoo olla vain musta ja harmaa, ei ainakaan vaaleansininen. näyttäisin varmaan vielä enemmän äidiltä, jos olisin vähän pyöreämpi. (yllätyksekseni imetys on ihan riuduttanut minut ja nyt kun vauva on kohta 9 kk, painan viitisen kiloa vähemmän kuin ennen raskautta, jolloin olin nipinnapin normaalipainon alarajalla.)

Mun tyyli ei ole muuttunut äitiyden myötä omasta mielestäni mitenkään. Olen aina pukeutunut hillitysti, käytännöllisesti ja todellakin olen ostanut hyvän ulkoilupuvun myös itselleni (miksi kiduttaisin itseäni räntäsateessa huonolla puvulla, kun voin valita niin etten kastu eikä oo kylmä). Paino eikä lihasmassakaan ole muuttuneet, koska olen molempien lasten jälkeen treenannut itseni kuntoon ja jatkan sitä edelleen, kuten ennen lapsiakin eli tämäkin elämäntapa on säilynyt. Lapset vaunuihin ja lenkille..niin se mulla menee jos muuten en pääse urheilemaan.

Ostoksia teen aika vähän mutta kun tarvitsen jotain niin etsin netistä valikoimaa ja haen sitten kaupasta. Kotona käytän jotain rentoja vaatteita, usein pyjahousuja ja t-paitaa...helppo pestä :D

Hekottelen itsekseni täällä. Ihana ketju :)

Muistan kun vauva syntyi ja mä vitsailin että kohta mullakin on se kotiäidin univormu: hai-saappaat,farkut, käytännöllinen neule (=säkki), tuultapitävä goretakki ja joku hassunhauska kuosipipo (lasten mallistoista). Ja niihän se meni. ;) Puistoreissuilla ahniinhelppoa!

Mut toi tyyli kesti sen kotiäitiajan ja oma tyyli palautui kyllä,tosin täytyy sanoa et arvostan nykyään käytännöllisiä ja säänkestäviä vaatteita enemmän kuin ennen. On se vaan niin ihanaa pysyä kuivana ja lämpimänä, seikka jolle en ennen antanut sille kuuluvaa arvoa!

Ps. Musta toi sun kuvailemas äitityyli kuulosti aika yläluokkaiselta (porvariston hillitty charmi,heh). Oma tyyli taitaa olla vähän enemmän prole. ;)

Tuo nykyäidin pukeutumisen "määritelmä" kuulosti tosi tutulta. Tunnen useammankin mamman, joka pukeutuu juuri noin.

Mä aloin raskausaikana käyttää enemmän ja enemmän hameita ja mekkoja. Nyt en osaa pukeutua enää muulla tavoin. Kotona olen kotitrikoissa, koska ne ovat ihanan pehmeät (lue: kulahtaneet), eikä haittaa, jos niihin tulee tahroja. Kotoa ulos lähtiessä laitan sit hameen tai mekon. Siitä on melkein tullut mun tavaramerkki. Tukalle on tehtävä joka aamu jotakin, se kun piikkusuorana sojottaa kohti taivasta yön jäljiltä. Kasvot ovat sen verran olmit, että niillekin on tehtävä jotakin, ettei pelästytä kanssakulkijoita. Viimeksi meikittömänä isoäitini luoda käydessä hän kysyi, olenko vakavastikin sairas.

Minusta tuntuu, että olen vasta äitiyden myötä löytänyt "oman tyylini". Jotenkin ajatus siitä että hiihdän kaiket päivät kotona jossain verkkareissa ja jättiteepaidassa tuntui niin kauhistuttavalta, että ihan tietoisesti yritin panostaa pukeutumiseen. Lisäksi kun työpaikan dresscode-vaatimukset eivät enää rajoittaneet, pystyin ostamaan sellaisiakin vaatteita mitä ennen olisin jättänyt kauppaan liian erikoisina. Paras tunnustus tuli tuossa yhtenä päivänä kun mies ihan yllättäen kommentoi, että hänen mielestään pukeudun nykyään kivemmin kuin aikaisemmin.

Musta taas tuntuu että äitiyden myötä olen taas löytänyt oman tyylini uudestaan. Olin päiväkodissa 5v. töissä ennen kun jäin lapsen kanssa kotiin. Kun ei ollut varaa kahteen vaatevarastoon niillä palkoilla panostaa niin mentiin todella käytännöllisellä tyylillä vapaallakin. Lähinnä siis farkut,huppari ja goretakki. Nyt oma rokahtava tyyli on taas alkanut tulla esiin ja olo omasta ulkonäöstäkin on HUOMATTAVASTI parempi, vaikka raskaudesta jä lähes 15kg ylimääräistä.

Mä huomasin äitiyslomalla ollessani tarvitsevani eri tyylisiä vaatteita kuin aiemmin: korottomia tai matalakorkoisia kenkiä (koin vaunuttelun + vauvan kanniskelun niissä turvallisemmaksi), joustavia kotivaatteita (piti ihan ostaa kotivaatteita, mikä oli itselleni vähän outo tilanne - yleensä olen kierrättänyt rennommat työvaatteet kotivaatteiksi ja tuntui tosi oudolta ostaa jotain uutta ihan vain kotikäyttöön) ja sit tietty niitä tylsiä imetyspaitoja. Ja kun en koko äitiyslomani aikana oikein saanut tungettua itseäni vanhoihin housuihini, niin sillekin osastolle piti tehdä jotain.

Mun tyyli on kyllä silti kotioloissa aika nukkavieru. En todellakaan ole mitään laittautuvaa kotirouva-tyyppiä. Jos kaupungille lähdin, niin sitten sentään ripsaria naamaan.

Mutta tuosta sun määritelmästä: kyllä mun kokemuksen mukaan se valkoinen paita on se huonoin mahdollinen valinta. Siinä näkyy puklut ja soseet vähän liian selvästi. Marimekon laukku multa kyllä löytyi jo valmiiksi - valjastin sen uusiokäyttöön hoitolaukuksi. ;) Pillifarkut ja mun reidet eivät koskaan ole olleet se paras kombinaatio joten se siitä.

Tuli muutenkin mieleen, että ehkä täällä kehäkolmosen ulkopuolella tyyli on vähän eri. Mä suhaan eniten goretex-puvussa kuten ennen lapsen syntymääkin - ne kun on lenkkivaatteiksi parhaat.

Mun pitää kyllä sanoa, että mun tyyli ei ole radikaalisti muuttunut äitiyden myötä, vaikka vaatekaapin sisältö onkin uudistunut. Mä olen aina pitänyt mukavista perusvaatteista ja valkoisia tunikoita löytyi kaapista ennen raskauttakin varmaan tusina, niistä pillifarkuista puhumattakaan. Marimekon laukkujakin on kolme ja miltei kaikki takit on mustia. Tunnustan, istun kuvailemaasi äitimuottiin aika tiukkaan, mutta olen istunut siihen jo kauan ennen raskauttakin.

Kotona hengailen verkkareissa ja paljain jaloin, mutta ulos lähteissäni olen yrittänyt vähän katsoa, mitä päälleni pistän. Yleensä farkut ja yksivärisen puuvillapaidan. Ja huivin, mustan tai valkoisen. En viihdy räikeissä printeissä tai väreissä, tunnen oloni niissä epämukavaksi. Selkeät värit ja mallit istuvat mulle. ;)

Tääl Kallion leikkikentillä ei oo kauheesti näkyny noita sun kuvailemia äiti-tyyppejä, enemmänkin taitaa olla sellaista converset+pillifarkut linjaa, mihin itsekin kuulun. Äitiyden myötä tyyli ei oo muuttunu mihinkään, ainut myönnytys on ollu (ne pirun) ulkoiluhousut sinne leikkipuistossa olemista varten, katu-uskottavuudestaan huolimatta ne pillifarkut on sairaaaaan kylmät noi niiku talviaikaan. Onneks kohta tarkenee jo taas niillä farkuilla, jotenkin aina riipaisee lähtee niissä ulkoiluhousuissa ja hai-saappaissa mihinkään ihmisten ilmoille, vaikkakin vaan leikkikentän laidalle töröttämään :D

Piti hetki kelata ajatuksia sieltä kymmenen vuoden takaa. ;) Ulkoiluvaatteita olen ostanut ihan äitiyden takia, että tarkenen lasten kanssa ulkosalla. Muutamia vikaostoksiakin on tullut hankittua, onneksi Haltin säkkimäinen vettäpitävä takki alkaa olla loppunsa edellä. Päätin valjastaa sen raksatakiksi ja hankkia uuden (jolla kehtaan liikkua yleisillä paikoilla ilman alituista häpeän tunnetta). Imetyspaidat ja kantoliinailu vaikuttavat pukeutumiseeni. Joutuu tyytymään siihen mitä löytyy, ei välttämättä niin omantyyliseen. Nykyään niitäkin on vähän paremmin kuin silloin "esihistoriallisina" aikoina. Olenkin päätynyt ompelemaan niitä itse, en vain ole niin kokenut että osaisin väsätä kaikki ne yksityiskohdat joita haluaisin. Koon vaihtuminen vaikuttaa vaatevarastoon ikävästi, ei paljon ilahduta se kiva vaatevarasto joka löytyisi kymmenen tai kaksikymmentä kiloa kevyemmälle.

Ei tässä vielä ole ehtinyt pahemmin muuttua, mut jos jotakin niin imetyskelpoisia vaatteita olis kiva löytää lisää. Onneks on pari isompaa paitaa joiden kans imetys on suht helppoa.

Vihasin VIHASIN niitä imetyspaitoja ja raukka luulin että niitä on käytettävä. Että on ihan ei-pro äitinä jos ei käytä. Muutaman ostin kirpputorilta ja koin kauhean noloja oloja kun kaivoin tissiä sieltä ikkunan kautta esille. Kunnes eräänä päivänä laitoin päälleni ennen raskautta -paidan. Ja sinne alle sellaisen jossa on lörppäkaulus (tissi kauluksen kautta lapsen suuhun eikä oo edes selkä paljaana) ja näillä mentiin.

Mulla on ainakin selkeesti nykyään äitityyli: isoja kaula-aukkoja (jotta imetys sujuu leikiten) ja farkkulegginsit (ne ei kiristä eikä purista, vaikka puen kiemurtelevia makaroneja lattialla). Mutta mielestäni se on vaan järkevää, koska elämäntyylini ja tarpeeni ovat muuttuneet. Hulluhan mä olisin, jos pitäisin samoja vaatteita kuin ennen lapsia!? Ehkä sitten taas, kun palaan siistiin sisätyöhöni konttorin tuoliin kököttämään, kaivan kaapista esiin korkkarini ja joustamattomat housuni ja hienot paitani. Siihen asti äitityyli rokkaa.

Ja kaikille teille, jotka ylenkatsotte ulkoiluvaatteita ja joille gore tex on kirosana: KOKEILKAA NIITÄ! Itse ulkoilin ja urheilin jo ennen lapsia ja koin valtavan valaistumisen aikoinani ostaessani ensimmäiset "oikeat" varusteet ulkoiluun. Ero on huima :D

Ja myös se ottaa mua pannuun, kun monet tuntuu pitävän hiekkalaatikkoäitejä jotenkin noloina. Myönnän, että en itsekään aina siellä viihdy täysin, mutta enhän minä siellä itseni takia törötä! Lasten takia me siellä ollaan, haluan tarjota heille muutakin ulkoilua kuin rattaissa/bussissa istumista. Ja leikkiseuraa. Nih.

Mulla on ulkoiluvaatteita, just noita tuulihousuja ja vaelluskenkiä ja oikeita lenkkareita ja vaikka mitä, mutta ne oli mulla ennen vauvaakin. Ulkoilen paljon (kaupunkilaisille monesti aivan tuntematon käsite?!) ihan ilman lenkkeilyäkin, joten hyvät kamppeet on must. Hankin just R-Collectionin perusanorakin. Eihän se mikään tyylin riemuvoitto ole, mutta pitää tuulen ja veden. En minä ainakaan viittis kökkiä verkoilla ollessa veneessä pillifarkuissa ja tennareissa. Kumpparit ja gorehousut niin jo tarkenee ja kaikilla on kivempaa!

Mun tyyli ei ole muuttunu äitiyden myötä hirveästi, tosin mullakin tulee ihmisten ilmoille lähtiessä katsottua, että vaatteilla on helppo imettää. No okei ei enää kun päiväruuat menee suurimmaksi osaksi soseina/sormiruokana, mutta vielä pari kk sitten. Mutta siis käytännössä tarkoitti villatakki + avokaulainen toppi + iso huivi- komboa. Aika perusvaatetta mun mielestä ja tosi lähellä sitä mun "omaakin" tyyliä. Mulla on paljon huppareita, oon siskon sanoin just se ärsyttävä urheilijaäiti jolla on farkut ja huppari ja pitkä tukka kiinni ja aina hymy naamalla :D Mutta tämmönen minä olin jo ennen raskauttakin.