Plan: kaupunkiviljely

Kalasataman säkkiviljelmät Kävelimme tänään Krunikassa Dodo ry:n pääkallopaikan ohitse ja muistin taas suuret puutarhurointisuunnitelman...

Kalasataman säkkiviljelmät
Kävelimme tänään Krunikassa Dodo ry:n pääkallopaikan ohitse ja muistin taas suuret puutarhurointisuunnitelmani. Ajatuksissa nimittäin on ollut jo vuoden päivät, että aloitan kaupunkiviljelyn tänä keväänä. Paikkana ei ole mikään muu kuin oma neliön mallinen parveke, sillä siellä meillä on tilaa yllinkyllin. En haaveile perinteisestä kukkia ja aamukahvia parvekkeesta, vaan pienestä plantaasista, minkä haluan toteuttaa tänä kesänä. Kasveiksi olen miettinyt ihan porkkanaa ja yrttejä, jotan kasveja mistä olisi hyötyä myös ruokapöydässä. Sadon ei tarvitse olla iso, sillä tärkeintä on puutarhurointiharrastus.

Yrtit on jo laitettu kasvamaan siemenistä ja seuraavaksi olisi istutuslaatikkojen hommaaminen. Edelliskeväältä tutut bagsac-laatikot olisivat yksi hyvä ratkaisu, mutta niiden hinta on oikeasti ihan järjetön. Onneksi Dodo ry myy lavakauluksia ja kasvatussäkkejä paljon edullisemmin kevän tapahtumissa ja etenkin lavakaulukset kiinnostavat nyt kovasti. Onko joku kokeillut niitä omalla parvekkeellaan? Istutussäkit olisivat myös hyviä ihan korkeutensakin puolesta, sillä niissä kasvit ehkä saisivat kasvaa paremmassa turvassa mitä lavakauluksessa, en oikein usko lapsen tyytyvän vain hyötykasvien kasvun etäiseen ihailuun.

Tietääkö muuten joku, mikä olisi mahdollisimman helppo köynnöskasvi parvekkeelle? Sen ei tarvitsisi tuottaa satoa, vaan tarkoituksena olisi vuorata yksi seinämä jollakin vihreällä kokonaan. Mun kukka-asiantuntemus on täysi nolla.

34 kommenttia

  1. Köynnökseksi suosittelen papua. Viime kesänä kokeilin sokkona muistaakseni salkopapu Blauhildeä. Sillä on kovin sievät violetit kukkaset ja tekee valtavasti satoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä saa ainakin isoaidinkasvit.fi kaupasta. Siellä on muitakin ihanuuksia. :)

      Poista
  2. Ihanaa!

    Olen miettinyt juuri millaista istutusjärjestelmää laittain takapihan terassille. Istutussäkit voisi toimia. Voisi olla kuitenkin hyvä jos alustat/ruukut/laatikot olilsi siirrettäviä. Rullalauta alle? :D
    Täytyy jäädä seurailemaan tätä keskustelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just hoksasin, et ehkä hankin sittenkin H&M homesta mustia polypropeiinisia pyykkisäkkejä 5 eur/kpl ja teen istutukset niihin!

      Poista
    2. Meneeks Ikea-kasseista vesi läpi saumoista, eiks ne oo suht samaa kamaa? Noi lavakaulukset jäi kiinnostamaan mua, mun retiisit tarvii ens kesäksi jonkun paikan.

      - Kaksi Ässää

      Poista
    3. Lukekaamme kommentit ensin loppuun... kröhöm

      -Tyhmä Ässä

      Poista
    4. Mustat HM-kassit tilattu!
      Näin se homma etenee. Ovat tarpeeksi pieniä, että jaksaa siirrellä :)

      Poista
    5. ne on oikeesti hyvän kokosia! Meillä oli viime keväänä yks sellanen ja se oli isompi ku meidän bacsac ja maksoi 5 kertaa vähemmän! Mä taidan kans hakee h&m homesta niitä muutamia. Viime kesältä on 2 bacsacia ja 1 h&m jäljellä!

      Poista
  3. Ihan ohi aiheen, mutta seisoitko tänään itiksen metriksellä puolenpäivän maissa?
    T: Uusi lukijasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, seisoin :D Näytinkö kuin vittuuntuneelta, hissit eivät toimineet ja piti vaunut rehata rullaportaita :/

      Poista
    2. jos siis näit tyypin jolla oli tosi viileesti miesten maastotakki päällä :D :D

      Poista
    3. hassua, mut on tunnistettu viime viikkoina useampaankin kertaan. luulen sen johtuvan kyllä matkiksista ja lapsen kengistä :D

      Poista
    4. Just olin lukenut sun reissun tyhjien rattaiden kanssa, niin ne jotenkin yhdistettynä silmälaseihin sai mut tajuamaan, et hei, olikohanse? :D

      Poista
    5. No nyt oli onneksi lapsikin kyydissä :D Noista matkiksista taitaa olla aika helppo tunnistaa, kun ne on vähän erilaista kangasta mitä yleensä. Mua vähän nolottaa kun olin ihan tosi vihasena sillon metriksellä, varmaan näkyi päältä päin. rattailla on hemmetin hankala mennä rullaportaita, varsinkin jos on 1 etupyörä vaan.

      Poista
  4. Pavut, tuoksuherne, (jos saat tarpeeksi suuren säkin, niin monivuotinen kärhö), keijunmekko... Köynnöksiä on useita. Ja kasvusäkkinä voi käyttää myös ihan Ikean sinistä... Meillä siinä on kasvanut parvekeperunaa (ämpäriperuna sai suuremman kilpailijan) ja kesäkurpitsakin. Salaatit ja tomaatit pitäisi olla siis ihan peace of... tomaatti...
    t, Kaisa ja sikapieni parvekkeentapainen

    VastaaPoista
  5. joo, suosittelen H&M Homesta saatavia säkkejä. Kasseja, mitä ne nyt on. Mulla siis kasvoi viime vuonna niissä parvekkeella tomaatteja. Ja kyseisiä kestokasseja saa eri kuoseissa eri kokoisina:)
    t: E ja parveekkeen kokoiseksi kutistuneet puutarhaunelmat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, mullakin oli yks sellanen ja se kyllä toimi hyvin. ihan samaa matskua mitä bacsacitkin.

      Poista
  6. Hei tästä aiheesta odottelen kyllä innolla postauksia:D!

    Mä täällä jo tarpeettomat ikean pyykkisäkit kourassa odotan,että tulis lämmintä. Me kun muutettiin vihdoin nyt alkuvuodesta kotiin missä parvekeviljely onnistuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. yritän muistaa kirjoittaa asiasta enemmänkin. nyt on tosiaan yrttejä jo kasvamassa pikkupurkeissa.

      Poista
  7. Mä oon dyykannut isoja muoviruukkuja joita pidän erilaisten alustojen päällä. Aloita jo nyt paksoilla,komatsunalla ja esim.sareptansinapilla. Kaikki helposti kasvatettavia aasialaisia ruokavihanneskasveja. Ne keståä pientä pakkasta ja maistuu huippuhyvältä! Kypsennettyinä tai salaatin tapaan.

    Siemeniä saa esim. Hyötykasviyhdistykseltä. Saman yhdistyksen siemenluettelosta saat istutus ja hoito-ohjeet vaikka mille kasville, suosittelen!

    VastaaPoista
  8. Mä oon dyykannut isoja muoviruukkuja joita pidän erilaisten alustojen päällä. Aloita jo nyt paksoilla,komatsunalla ja esim.sareptansinapilla. Kaikki helposti kasvatettavia aasialaisia ruokavihanneskasveja. Ne keståä pientä pakkasta ja maistuu huippuhyvältä! Kypsennettyinä tai salaatin tapaan.

    Siemeniä saa esim. Hyötykasviyhdistykseltä. Saman yhdistyksen siemenluettelosta saat istutus ja hoito-ohjeet vaikka mille kasville, suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkeistä! Mua kutkuttaiskin jo viljellä jotain, joten testaan ehdottomasti noi sun ehdottamat kasvit!

      Poista
  9. Hei, ei liity tähän mitenkään, mutta se uus megasuuri hong kong aukes tänään! Selkä kuntoon ja sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. wohooooooo!!!! Selkä vielä jumittaa, mut pakko päästä. nyt menee hongkongneitsyys ;)

      Poista
  10. Herne on parvekekasvina ihan mahtava. Kasvaa nopeesti ja satoakin tulee. Ainakin lapsen kannalta jees, kun ei tartte odotella koko kesää tomaattien kypsymistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. herne on muuten tosi hyvä idea! laitan varmasti. Ja mietin raparperiakin, et se ois hyvä (muttei köynnös tietenkään)

      Poista
  11. hei tuli vielä mieleen, osa sun suunnittelemista kasveista ei tarvii erityisen syvää istutusalustaa,herneet ja aasialaiset vihannekset pärjää matalissakin mullissa kunhan ravinteita muistaa antaa. Niin,lannoitus. Käykö sun poika potalla vielä? Pottapissa ois erinomaista lannotetta astiakasveille. Toki omakin käy mutta mä oon mieluummin suosinut lapsen (älä kysy...), myös siksi että potasta on helppo kaataa kastelukannuun. Sekoitussuhde on 1/10,eli vähän pissaa,loput vettä.

    Muistelin että asuit itähelsingissä, katsopa fb:sta Roihiksen viljelykesä 2012 niminen ryhmä,niillä ainakin lavakauluksien myyntiä, tapahtuma ja muutenkin aktiivinen ja kiva meininki. Sivuilla hyviä kuvia eri viljelyratkaisuista.

    VastaaPoista
  12. itsellä on loistavia kokemuksia seinän vuoraamisesta ruusupavulla. kasvoi uskomattoman nopeasti peittäväksi, isot lehdet, komeat pavut ovat syötäviä. helppo kasvi joka pärjäsi hyvin myös melko varjoisalla ilta-aurinkoparvekkeellammekin.
    -kaisa

    VastaaPoista
  13. Mulla oli yleensä köynnöskrassia parvekkeella. Papuakin kokeilin, mutta seuraavana vuonna laitoin taas krassia, tykkäsin siitä enemmän. Tietysti niitä voisi kasvattaa samaan aikaan, näyttäis varmaan kivalta ja ovat molemmat syötäviä.

    VastaaPoista
  14. Juttusi myötä innostuin kaivamaan blogini taas haudasta. Nyt kirjoitin siellä parvekeviljelystä. Kurkkaapa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ÄH. Viljelyvinkkien osoite jäi mainitsematta; tuolta löydät myös pari kirjavinkkiä yms. http://joskustekis.blogspot.com/

      Poista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images