Pösilöitä täynnä koko bussi
6.2.12Perjantaina oli helsinkiläisten mittakaavassa kamala sää. Radiossa kuulutettiin, että omalla autolla ei kannata ajaa ja syykin oli selvä: oli tullut jo useita kymmeniä kolareita. Helsingin seudun liikenne taas antoi viestiä, että kävelkää ihmiset, sillä jos omalla autolla ajajat ovat julkisissa, on julkiset täynnä. Itse en oikein edes tajunnut, miten liikenne voi mennä niin sekaisin kun keli oli kuin pohjoisessa yleensäkin talvella, lunta tuli ja ihan maahan asti, hui.
Unohdin koko jutun sään vaikutuksesta liikenteeseen ja lähdin uskaliaasti ulos. Meno matka sujui hyvin ja kotiinpaluumatka kuin elokuvassa, hidastetussa sellaisessa. Normaalin 20 minuutin pätkän taittoon kului 2 tuntia ja siinä ajassa ehti kyllä tarkastella ihmisiä, joita liikenteessä oli. Julkisia normaalistikin käyttävät tuntuivat handlaavan tilanteen ihan hyvin, mutta nämä "kotiin auton jättäneet" onnistuivat kyllä tuomaan esille, kuinka paska julkinen liikenne meillä täällä Helsingissä on. "Siis tää metro on ihan täynnä! Kuvittele, siis tää on ihan täynnä" marmatti yksikin leidi kännykkäänsä sillä äänensävyllä että palataan asiaan seuraavan lumimyrskyn tullen, jos silloinkaan.
Kun perjantai saatiin lusittua, oli viikonloppuna julkisissa taas tilaa. Tuskin kukaan perjantaina väkisellä julkisiin joutunut oli saanut ahaa-elämystä, että nämä liikennöintivälineethän itseasiassa kuljettavat paljon lajitovereita kotikoloihinsa päivittäin, että miksipä en minäkin käyttäisi jatkossakin julkisia. Kun lähdetään ulkomaille, suureen maailmaan, on päivän selvää, että New Yorkin tai Tokion metroissa on porukkaa, mutta kotimaassa pitäisi ilmeisesti olla 1 luokan hytit pullakahveineen että siitä mitään tulisi. Julkisia kokeillaan vaan hädän tullen, kun oma henkikulta tai omaisuus on vaarassa, voidaan jakaa se aina samaa reittiä kulkeva julkinen liikennöintiväline naapurirapun Irmelin kanssa ja silloinkin valitetaan, että muutama muukin sattui kyytiin tulemaan.
Tekisi mieli tehdä lakialoite, että ajokortti olisi voimassa vain 11 kuukautta vuodessa, jotta nämä pässit edes tutustuisivat julkiseen liikenteeseen muulloin kuin silloin kun se on täysin sekaisin. Ja tajuaisivat, että julkista liikennettä voidaan kehittää vain ensin tukemalla sitä.
Että ei mulla muuta. Ei tähän mitään kuvaa kannata lisätä. Kuvitelkaa mut bussissa ja sen ylle muutama kirkkovene.
20 kommenttia
Miten me tullaan toimeen kun pakkasta on -30 ja lunta maassa metri..? :D Hymyilyttää :)
VastaaPoistaIiiiihan pakko kommentoida, täältä kaukaa kehäkolmosen ulkopuolelta (ja vieläpä susirajan takaa, hui!), siis sieltä missä ei kaikkien paljasvarpaisten hesalaisten mielestä ole edes elämää. Ihan kävi hymyilyttämään kun katsoin youtubesta videopätkää perjantain ketjukolarista ja yleisesti helsingin liikennekaaoksesta, jopa hieman vahingoniloisena mietin että jos moinen sää saisi täällä saman kaaoksen aikaan me elettäis sekasotkussa noin puolet vuodesta. Täällä kun on liikenteessä(kin) se järkikulta aika tarpeellinen. Mitä julkisiin tulee, mie oon aina ihan fiiliksissä kun pääsen Helsingin seudulla toimivan ja tiheän julkisen liikenteen pariin! On jotain niin ihanaa kun pääsee liikkumaan sujuvasti ilman autoa, parkkipaikan metsästystä, rattaiden ja lasten puljaamista autoon ja pois, autoon ja pois, yhä uudelleen ja uudelleen. Että näin, täällä metrin hankien keskellä, susirajan takana, viikon yli -30 asteessa eläneenä huutelen :)
VastaaPoistaMun on pakko sanoa, ettei tää sää nyt niin katastrofaalisen kamala ollut tosiaan. Mutta toisaalta, jos ei ole tottunut ajamaan sellaisessa kelissä niin onhan se hankalampaa mitä sellaiselle ihmiselle joka asuu puolet vuodesta tällaisen sään keskellä. Missään perähikiällä ei ole sellaisia liikenneruuhkia mitä pk-seudulla, joten siellä on todennäköisempää olla päätymättä kolariin myös kokemattomampi autoilija. Mutta miksi ylipäätään olla autoilija kun julkinen liikenne toimii yleensä hyvin täällä! Se vaatii lähinnä viitseliäisyyttä kävella (omg) pysäkille ja ehkä jopa vaihtaa kulkuneuvoa välillä.
VastaaPoistaYksityisautoilija täältä vienosti huikkaa, että kyllä se keli itse asiassa oli nimenomaan katastrofaalinen tuolloin perjantaina :) Vasta ratissa se tavallaan realisoitui: lumi taivaalta + ajotiellä pöllysi niin, että näkyvyys oli todella muutamia metrejä, takavalot (ml. sumarit) pöllysivät täyteen lunta jolloin edellä ajavia ei nähnyt oikeastaan ollenkaan, (luultavasti, omaa päättelyä) lämpötilan nousun seurauksena tiet olivat yltiöpäisen liukkaat, vaikka näyttivät ns. normaaleilta. Ajan vuodessa muutamia kymmeniätuhansia kilometrejä ja äärimmäisen harvoin olen törmännyt yhtä haastavaan keliin missään päin Suomea :)
VastaaPoistaLisäksi pk-seudulla on liikennettä rutkasti enemmän kuin oikeastaan muualla. Huomatkaa, että nämäkin kolarit sattuivat ruuhka-aikojen ulkopuolella ja silti niissä oli osallisena kymmeniä autoja. Tämä tuskin on mahdollista monessakaan kaupungissa.
Näihin kun lisätään pk-seutulainen, ei-niin-viehättävä tapa ajaa aivan edellä olevassa kiinni ja luottaa täysin auton omiin turvalaitteisiin, on suma valmis :) Bussit eivät päässeet liikkumaan aikataulussa ihan jo kelin vuoksi, koko syynä eivät missään nimessä olleet vaan mokailevat "hesalaiset".
Peace and love ja silleen.
Komppaan Apilaa. Perjantaina liikuin sekä julkisilla että autolla, ruuhka-aikaan ja sen ulkopuolella. Me olemme bussin varassa kotoa lähtiessämme ja julkisen liikenteen toimimattomuuden huomaa viimeistään puoli tuntia bussia odotettuaan, kintut toppahousuista huolimatta jäässä. Ja kun bussi tulee, ei sinne mahdu rattaita. Kun matkaan kuuluu vaihtoja ja poikkilinjoja, ja ulkona sää on tuollainen, on selvää, että matkanteko kestää. Jo pelkästään lumien auraaminen tien sivuun kaventaa teitä ja hankaloittaa joutuisaa matkaa.
PoistaSuomalaisten liikennekulttuurissa riittää parantamisen varaa paitsi yksityisautoilijoilla myös julkisilla kulkuvälineillä - perjantaina, taas kerran, oli bussi ajaa päälleni kun ajoin kaistaani puolivälissä sen kylkeä. Kourallinen autoja takanani lyö liinat kiinni liukkaalla säällä, edessä painetaan kaasua pohjaan että keretään jättiläisen alta pois. Bussikuskeilla (busseilla on siis taajamassa etuajo-oikeus pysäkiltä lähtiessään) on ärsyttävä tapa kääntää renkaat valmiiksi jo menosuuntaan ja kun he suvaitsevat laittaa vilkun päälle, on nasta jo laudassa.
Perähikiällä ei näy ruuhkia kuin isoilla teillä juhannuksen paluuliikenteessä, mutta kesälläkin, hyvällä säällä ja näkyvyydellä neljän ruuhka kehäykkösellä on tiukkaa todellisuutta. Siellä missä on ihmisiä, on ruuhkaa. Jos sää hidastaa matkantekoa radikaalisti, on vielä enemmän ruuhkaa.
Yksityisautoilussa on puolensa. Vaikka matkanteko kestää, istuu aina lämpimässä. Meidän kohdallamme myös esimerkiksi Helsinkiin liikkuminen on edullisempaa autoillen. Rattaat saa aina auton perään, eikä tarvitse jännittää josko lapsiperheitä tursuavalla asuinalueellamme saa paikan kulkuvälineestä vaunujen kanssa. Lapsen kanssa reppuillenhan liikkuminen ei kannata - kun kahdelta aikuiselta matkanteko tulee maksamaan 10km päähän 18 euroa, bensakustannukset ovat pakkassäälläkin reilusti alle viitosen.
Mäkin haluan sanoa, että perjantaina oli kyllä todella poikkeuksellinen ajokeli. Autoilen joka päivä ja aikaisemmin myös paljon muualla Suomessa, ja vain harvoin yhtään missään on vastaan tullut tällanen keli kun perjantaina. Pirun liukasta oli, sekin vielä menisi, mutta tosiaan näkyvyys oli erittäin huono, edellä ajavan jarruvaloja tai mitään muitakaan valoja ei nähnyt kuin muutamien metrien päästä.
VastaaPoistaMäkin lähdin ihan normireteesti liikkeelle kun huomasin, että ekassa mäessä ei jarrut pitäny ollenkaan ja meinasin luisua edellä olevien perään. Tajusin siitä, että jaahas, nyt pitää olla skarppina ja hyvin pärjäsinkin sitten tuolla pitkin Espoota ja Helsinkiä ajellessa.
Sitten kun tuohon keliin yhdistetään keliä ymmärtävien autoilijoiden lisäksi kuskit, jotka yliarvioi omat ajotaidot (posotetaan samaa vauhtia kuin kuivalla ja selkeän näkyvyyden säällä) tai kuskit, joita vaivaa epävarmuus (ajetaan 40 km tunnissa motarilla kun pelottaa) niin aika selkeetä oli että kaaos syntyy.
Samanlainen keli oli mun mielestä sillon joku 7 vuotta sitten, kun Lahdenväylällä kolisi ja tuli myös ruumiita. Yks tuttu joutui siellä ketjukolariin silloin ja monesta kohtaa poikkimennyt jalka kursittiin kokoon seuranneiden kuukausien aikana. Aika hurjaa.
Mun on pakko puuttua tuohon kohtaan "kuskit, joita vaivaa epävarmuus (ajetaan 40 km tunnissa motarilla kun pelottaa)", koska nimen omaan perjantain kelillä olisi ollut suotavaa joka ikisen kuskin ajaa hiljaa. Tilannenopeus, tilannenopeus, ei voi liian paljoa painottaa. Silloin jos ja kun ei nähdä eteensä, niin motorillakin saa ja pitääkin körötellä vaikka sitä 30:iä, varsinkin kun keli on liukas ja jarrutusmatkat pitenevät. Tästä tilannenopeudestahan päivystävä palomestarikin ihan suoraan vittuili uutisissa, kun ihmiset eivät kolareista huolimatta näyttäneet osaavan hiljentää.
PoistaJoo siis itse uskon kyllä sään olleen ihan perseestä autoilijalle. Pointti tässä kirjoituksessa oli, ilmeisesti verhoiltuna tosi hyvin, että miksi ihmiset eivät osaa ja halua käyttää julkisia muulloin kuin hädän tullen ja sittenkin naristaan kun siellä on muita. Ja ettei tuollainen kokemus kannusta julkisilla liikkumiseen, jos se on se ainoa kosketus bussiin tai metroon.
VastaaPoistaMutta onko yksityisautoilu oikeasti halvempaa kuin julkisilla liikkuminen? Sitä en usko. Mä oon ainakin laskenut, että KUUKAUSIKORTTI maksaa aika vähän matkaa kohti, ei niitä matkoja tarvtse erikseen ostaa. Jos auton kustannuksiin ajatellaan auto, bensat, vakuutukset, pakolliset sälät talvirenkaista autonpesuun, niin ei se ihan ilmasta ole. Helppoa toki ja sillähän se on perusteltavissa ja sitten suhata autolla aina.
Ei sillä, on yksityisautoissa puolensakin koska mäkin tarvitsen välillä kyllä roudaamiseen autoa. Oon kyllä laskenut, että halvempaa olisi maksaa silti taksi noille pakollisille matkoille jos vaan viitsii muuten mennä julkisilla. EI se aina hauskaa ole itsellekään, mutta on se kumma etteivät ihmiset edes jaksa yrittää kuin jollain myrskyllä.
Moi, mä oon vissiin niin flunssassa että jotenkin tartuin vain tuohon näkökantaan autoilijana.
VastaaPoistaOon täysin samaa mieltä sun kanssa siitä, että julkisia tulis käyttää enemmän ja muutenkin kuin vain hädässä ja onhan ihan ymmärrettävää, että niissä matkustaa itsen lisäksi myös aika helvetisti populaa.
Täältä Espoon perämetsästä huutelen, ja käytän kyllä myös julkisia. Esimerkiksi isompien kuomurattaiden kans liikkuessani en jaksa mennä useinkaan autolla, kun niiden pakkaaminen pieneen toyotaan on pirun nihkeetä. Eli käytän kyllä bussia, mutta meidän bussilla on sen verran pidempi reitti, että esim. viime talven pakkasilla mä odotin monesti dösää 30-45 minuuttia ja jäädyin lähes elävältä. Ja kas, sitten siellä olikin jo kahdet vaunut ja saatoin vielä jäädä kyydistä!
Eli Espoossa tää liikenne ei toimi ainakaan mun silmissä kovin hienosti ja poikittaisliikenne on ihan persiistä, jolloin auto on lähes ainoo vaihtoehto, jos tahtoo ehtiä ajoissa jonnekin :( Se onkin yksi suuri syy siihen, miks tahdon takaisin stadiin. Siellä on niin paljon helpompaa liikkua julkisilla, ja esim. metrohan on ihan loistava, vaikka tosiaan joskus ahdistavan täynnä. Mutta kuten itsekin kirjoitit, stadin metro on pikkasen eri juttu kun Nykin tai vaikkapa Berliinin :)
Mutta siis flunssasta huolimatta ymmärrän sun pointin kyllä, nyt kun väänsit rautalangasta.
Auton pitäminen on pirun kallista ja kyllä vaikka sitten seutulippu tulee mulla ainakin paljon halvemmaksi. Mut niin kauan kun mä asun täällä missä lähikauppaan kestää kävellen 45 minuuttia, en autosta luovu. Ja on se auto pakollinen duunijuttujenkin takia. Jäis peräkylien asukkien haastattelut tekemättä mun osalta jos julkisilla pitäis matkustaa.
Mutta on siinä mukavuuden haluakin, tosin talvella ei, olis helpompi istahtaa dösään kun eka skrapata jäätyneet ikkunat ja sitten istua jääkylmässä iglussa ihanassa aamuruuhkassa ja pelätä, etät joku urpo täräyttää kylkeen kun ei oo osannu arvioida taitojaan ja keliä samassa mittakaavassa :)
Mä luulen, että oot oikeassa tossa taksihommassa (siis sun kohdalla). Mun systeri laskeskeli samaa ja ne vuokraa autoa City Car Clubista, silloin kun tarvii. On paljon helpompaa eikä tarvi taistella autopaikasta keskustassa.
Atshii!! Ihanaa päivää teille!
Me ollaan laskettu, että meidän käytössä julkisilla liikkuminen tulisi kalliimmaksi. Ja tietysti se vie enemmän aikaa. Esimerkiksi siippani matka kouluun julkisilla veisi melkein tunnin suuntaansa, mikä tarkoittaa kahta tuntia enemmän minulle neljän seinän sisällä yksin lapsen kanssa. Se maksaa kuukausikortillakin enemmän kuin auton tankissa. Ja aikaa autolla menee ruuhka-aikaankin alle 15min. Lisäksi auton eduksi voidaan laskea kauppalasku: me käydään kerran viikossa megaostoksilla auton kanssa hypermarketissa - pikkumarketeista jalkapatikalla raahaamalla ostoskasseille tulee 1,5 kertaa enemmän hintaa.
VastaaPoistaMeille auto hankittiin, kun työmatkat uloittuivat esim. Riihimäelle tai Tuusulaan, jonne olisi pitänyt kulkea Helsingin keskustan kautta, matka-aika olisi ollut lähemmäs kahta tuntia ja työmatkan taittaminen julkisilla olisi maksanut viikossa 150e. Yksityisautoilu ei siis aina ole pahasta tai kalliimpaa.
Mun mielestä paljon on myös kyse siitä, miten aikansa arvottaa. Täältä ei lähdetäkään ihan pelkkä vaippa takataskussa, kun pelkät matkat keskustaan ja takaisin vie yli 1,5h. Ja asumme sentään hyvien kulkuyhteyksien päässä.
Me käydään paljon ihmisten luona kylässä, arkisinkin, eikä Mäntsälään hyökätäkään noin vaan julkisilla. :D
Ja tietysti meitä on menossa lähestulkoon aina kolme, joten matkaan käytettävä rahakin tuplaantuu julkisilla.
Kun tein aamuvuoroa, mua jaksoi naurattaa ihmisten kommentit yksityisautoilun pahuudesta (ja silloin kuljin itse bussilla). Kuljin julkisilla joskus yövuoroonkin, mutta aamuvuoroon mennessä oli eittämättä edessä _aina_ ensin 3km kävelymatka, kaksi bussivaihtoa ja lisää kävelyä. Kun vuoro alkoi kuudelta, täytyi herätä 03.30, lähteä vähän jälkeen neljän. Julkinen liikenne on kivaa, jos se oikeasti toimii, ja jos sitä on järkevästi mahdollista käyttää. Kun puhutaan pk-seudun poikki liikkumisesta, esim. Vantaa-Espoo, on toisinaan taloudellisesti kannattavampaa liikkua autolla.
VastaaPoistaMä en käytä oikeastaan ikinä julkisia.
VastaaPoistaSyyt:
1) Ex-työpaikkaan ei ollut yhteyksiä. Eikä jokaista korpitaivalta tarvitsekaan saada julkisen liikenteen piiriin...
2) Jos yhteys johonkin suuntaan vaikka olisikin, menee linja-autoja niin harvakseltaan ettei ne useinkaan kävisi mun aikatauluihin(huom, ei juna tai ratikka saati metroliikennettä lähimainkaan!!!) Tämä tietty on vaan asennekysymys, mutta on ihan eri asia huudella sieltä, missä julkiset kulkee n. 3-5 min välein kuin jos puhutaan usemmasta tunnista autojen välillä
3) Hinta. Bussimatka lähimpään kaupunkiin maksaa liki 10 eur. Kyllä mä sillä hinnalla omalla autolla ajelen ja maksan ne auton vakuutuksetkin plus saan kaupan päälle aikatauluttoman elämän
4) Rattaista lisämaksu. Ei suinkaan ilmatteeksi.
Eihän se yksityisautoilu sen takia ole "paha" että se on nopeampi, helpompi ja halvempi. Eiköhän jokainen yksityisautoilua puolustavakin tajua miksi se oma auto jokaisella ei tästä maailmasta parempaa paikkaa tee.
VastaaPoistasingaporessa 10v voimassa oleva autonOMISTUSlupa on 100 000 dollaria. vaikka halpoja autoja riittäisi.. ei oo ruuhkaa ei, ja kuulemma jos olisi ruuhkaa, se ylittäisi lehdissä uutiskynnyksen.
VastaaPoistaMä haluaisin kyllä nähdä ne laskelmat, joiden mukaan yksityisautoilu on halvempaa kuin bussikortti.
VastaaPoistaMuakin kiinnostaisi, että miten tähtitieteellisen kalliit bussiliput pk-seudulla on, jos kaksi sellaista tulee kalliimmaksi kuin oma auto? Mietin vaan, kun meillä velaton auto täysine bonuksineenkin tulee kalliimmaksi kuin pari bussikorttia, puhumatakaan jos en käyttäisi keskustassa piipahtamiseen bussia oman auton sijaan.
VastaaPoistaMe ei asuta pk-seudulla, täällä on vaihtoehdoista halvin 82e/kk, seutulippu siis. Muuten keskustassa piipahtaminen maksaisi 10.6e / kerta.
VastaaPoistaMeillä on seutulippu 97 eur / kk. Kaupungissa piipahtaminen maksaisi muistaakseni n. 9 eur / suunta (ja kertaliput kaupungin sisäisessä vielä tähän päälle jos on asiaa torilta kauemmas)
VastaaPoistaMutta nyt kaikki ekopipertäjät voi olla huoletta, ainakin meidän yksityisautoilijaperhe miettii tarkkaan logistiikan eikä kaupunkiin lähdetä ihan vaan huvikseen "kahville" vaan samalla hoidetaan monta muutakin asiaa. Kauppareissuihin yhdistetään yhtä ja toista muutakin, eli kyllä se on autoilijan omakin etu, että välttelee sitä turhaa kulunkia...
Mä edelleen haluaisin ne laskelmat. Pelkkä seutulipun hinta ei kerro, kuinka paljon auton ylläpito (huollot, vakuutukset, bensat, verot) vie vuodessa vs. 12 x seutulippu.
VastaaPoistameillä on auto, mulla ei ole ajokorttia, mies kulkee sillä töihin. eikä mulla ole mitään käryä mitä se auto maksaa :D
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.