ei oo totta. ostin ton kirjan tossa pari kk takaperin yhdelle ystävälle joka lukee kasvatuskirjoja ihan vaan mielenkiinnosta ja koska on luokanopettaja. kirjalla oli hintaa yksi euro :)

Paljastappa sitten ostopaikkasi samoiten tein! Vai oliko kirppis?

Minä tykkään Wahlgrenin varmasta tyylistä kirjoittaa sekä opastaa ja olen moneen kertaan lukenut kirjaa. Wahlgren nimenomaan kirjoittaa siitä miten hänen näkemyksen mukaan tulisi toimia... Suorastaan jännittää lukea tyttären kirja, mutta luulen kaikesta huolimatta tulen selaamaan ja lukemaan Lapsikirjaa vielä monta vuotta...

Hyvä kirjoitus! Enkä usko että siinä olevat opit välttämättä kovin vääriä olis."älä tee niin kuin minä teen, teen niin kuin sanon". Pitää lukea ihan mielenkiinnosta

On se hyvä! Lueskelin juuri uudelleen kaksivuotiaan osalta, ja kyllä osui. Muutkin jutut olleet hyviä, lukuunottamatta osaa niistä pikkuvauvan karaisu -neuvoista... Olin juuri ajatellut kirjoittaa oman postauksen Lapsikirjasta, ehkä saan sen joskus aikaiseksi

Mä en oo lukenut pikkuvauva-ajasta mitään ja ihan hyvä vaan. Se oli tosi herkkää aikaa ja en ois ollut itsekään valmis karaisemaan lasta millään, kun en vieläkään ole. Välillä pelkkä itsekseen leikkiminen kun tuntuu itsestä pahalle, että nyt se on yksin ja surullinen ja olen huono :D Ei musta ois ollu karaisemaan pikkuvauvaa yhtään millään.

Kirjaa en ole lukenut mutta allekirjoitan ehdottomasti tuon saman, että kieltämällä asioista tulee vain kiinnostavampia. Toki meilläkin on muutamia ehdottomia juttuja mutta suurimmaksi osaksi noudatan tuota samaa periaatetta, tutki vaan. Joskus jotkut etukäteen pelätyt tai muiden perheellisten taholta varoitellut kohteet eivät saa lainkaan huomiota kun niitä ei erikseen lapselle kieltämällä näytä.

Tähän samaan liittyen luin jostain ihan loistavan jutun. Lapsen kanssa kun on tai vaikka lähtee johonkin niin helposti alkaa etukäteen paasata, että siellä et sitten juokse ja huuda ja hypi ja riehu. Eli käytännössä kerrot lapselle samantien, että millä keinoin saa takuuvarmasti huomiota määränpäässä. Sama toimii pienemmässä mittakaavassa kotona, varmistuksen vuoksi tulee yllättävän usein todettua asioita ääneen "älä nyt vaan kiipeä sinne" ja samalla annettua puhetta mainiosti ymmärtävälle muksulle kaikki avaimet käteen.

Tuo yllättävä itsenäisyys kuulostaa tutulta myös. Jotenkin sitä aina välillä menee sen oman äititunteen mukana ja unohtaa, että muksu kasvaa ja kehittyy. Tästä olen kirjoittanutkin pariinkin kertaan. Siis sitä miten aina ei pysy mukana vaan pitää "vauvampana" kuin onkaan.

Tulipas pitkällinen kommentti, olen ollut hetken kommentoimatta niin oli patoutumia. :D

Olen lukenut koko opuksen ja vaikka koulukirjoina olen saanut kahlata monenlaista kehitysoppia, niin Lapsikirjassa on silti ihan parhaita arkisia oivalluksia. Paras on mielestäni se, että lapsi haluaa olla osa yhdesä tekevää kylää (perhettä), ja jos pieni laitetaan syrjään pois jaloista niin varmasti ei kotihomma onnistu. Taaperollekin voi antaa "töitä" ja osallistuminen lopettaa jalassa roikkumisen ja kitinän. Vuoden vanha kerää hienosti lattialta pieniä roskia roskikseen ja pyyhkii omalla rätillä.

Karaisemiset ja yksin jättämiset, saati äidin korsetit ja imetysvastaisuuden voi repiä takkaan.

Kumppareiden nuolemisesta vielä.. Mulle esikoisen vauva-aikana sanottiin että "Lapsen pitää syödä kilo paskaa niin ei ole allergioita". Siksi meidän lapsi sai kans nuolla vaunujen renkaita ja kenkiä (ei ole tapana kävellä koiranpaskassa, joten) ynnä muuta eikä sillä ole allergioita. Ei ole tällä toisellakaan, joka samalla tavalla on saanut maistella kotona lähes mitä vaan. Myrkythän luonnollisesti säilytämme lasten ulottumattomissa :)

Maria

Mä en ole lukenut oikeastaan mitään kasvatusoppaita, mutta kommenttien perusteella tämä voisi olla tutustumisen arvoinen. Tähän asti on pärjätty ihan maalaisjärjellä, mutta kuten muutkin, mäkin huomaan jumiutuvani vanhoihin vauvakaavoihin. Parannettavaa olis ainakin siinä, että ottaisi lapsen mukaan ruoanlaittoon - se kun menee helposti vaan jaloissa roikkumiseksi ja sitten on kaikilla mälsää. Nyt muuttopuuhissa poikaselle on annettu omia laatikoita ja tavaroita joita se saa pakata ja purkaa - ihmeen hyvin se jaksaa touhuta samalla kun me saadaan jotain aikaiseksikin.

Turhaa kieltämistä mäkin olen välttänyt, mutta oon huomannut että omasta "linjasta" on välillä vaikea pitää kiinni kodin ulkopuolella. Esim perhekerhossa ei saa räplätä cd-soitinta, kun meillä saa. Jotkut lapset taas meillä käydessään tekee ns. kiellettyjä asioita, jotka ei meidän pojalle ole edes tulleet mieleen. Puistoissa taas kesällä ihmettelin, miksi jotkut kielsivät taaperoita laittamasta mitään suuhun - ja varmaan sitten ryhmäpaineen alla kielsin joskus omaakin hiekansyöjää :D Meitä on siis moneksi.

Marian kommenttiin on pakko vastata, että meidän allerginen/atooppinen lapsi on kyllä myös nuollut kengänpohjat ja vaununrenkaat ja saanut syödä kiviä ja toisten lasten leluja sydämensä kyllyydestä. Minäkin kannatan maalaista suhtautumista hygieniaan, mutta tuo allergiakommentti aina vähän särähtää korvaan :)

Muistakaa nyt hyvät ihmiset, että Anna Wahlgren on todellakin "kotiäiti". Hän ei ole oikeasti lukenut psykologiaa tai mitään muutakaan. Suhtautuisin hänen oppeihinsa hyvin varauksellisesti. Tottakai kotiäitinä oppii lapsista paljon kaikenlaista arvokasta tietoa, mutta alkaa nyt virallisesti kirjan muodossa jakamaan kasvatusoppia, jolla ei ole mitään teoreettista taustapohjaa. Psykologiset tutkimukset ovat todella eri mieltä esimerkiksi lapsen huudattamisesta. Suosittelen tutustumista ihan kotimaisen psykologin kirjoituksiin, kuten Liisa Keltinkangas-Järviseen. Ymmärrän toki sen, että Walgrenilla voi olla jotakin hyviäkin ajatuksia, mutta rajansa kaikella.