kirjat
Lapsikirja
28.1.12Oletteko lukeneet Anna Wahlgrenin Lapsikirjaa? Annahan on, tai oli, Ruotsin äitimaailman Martha Stewart ja hänen 1983 ensimmäistä kertaa julkaistu Lapsikirjansa melkoinen hitti. Sitten Annan tytär Felicia kasvoi aikuiseksi ja kirjoitti 44-vuotiaana oman kirjansa siitä millainen hirviöäiti Anna Wahlren oikeasti olikaan. Ehkä tässäkin tapauksessa sanonta tehkää niinkuin minä sanon, älkää niinkuin minä teen on oikea tapa suhtautua kirjaan, sillä minusta kirja on hyvä ja silmiä avaava. En tosin ole lukenut sitä kokonaan, mutta jo yksi kertomus sai minut avaamaan silmäni aivan uudella tavalla.
Lapsikirjan luvussa Puolivuotias tutkija Wahlgren vertaa alle vuoden ikäistä lasta tutkijaan, joka elää vain tieteelleen. Tutkijan elämäntehtävä on tutkia ja perehtyä tieteeseensä niin kokonaisvaltaisesti ettei häntä saa estää tai häiritä työssään. Jos tutkijan työtä yrittää rajata tai estää, se muuttuu tilaustyöksi minkä hän kokee epämielekkääksi, jopa sielunsa myymiseksi. Hyvän tutkijan puoliso antaa kumppanilleen vapauden omistautua tutkimukselleen ja samaa asennetta Wahlgren kannustaa myös alle vuoden ikäisen lapsen vanhemmille: anna tutkijan tutkia ja estä vasta kun tutkimus on hengenvaaraksi tutkijalle. Jos tutkija haluaa maistaa koiranruokaa, on parempi katsoa reaktiot ja tutkimuksen edetessä johonkin muuhun kohteeseen, nostaa koiranruoka pois. Jos joku asia saa aikaan niin suuria reaktioita kuin kieltäminen, se on tutkijan mielestä erityisen kiinnostava ja siis väistämättä tutkittava tarkemmin. Jos välitöntä hengenvaaraa ei ole, kannattaa siis vaivihkaa siirtää asioita pois tutkijan ympäristöstä eikä kieltämällä tehdä niistä numeroa.
Olen allekirjoittanut tämän jo ennen kirjaan tutustumista. Meillä käytetään ei-sanaa sekä nostellaan lasta pois vaarallisista paikoista, mutta en ole halunnut kieltää kaikkea. EI on tehosana, minkä haluan lapseni ymmärtävän ja sitä käytetään vain välttämättömissä paikoissa. Sähköjohtoihin koskeminen on EI, kumppareiden nuolemiseen en jaksa puuttua vaan nostan ne ulottumattomiin heti kun tutkimus on niiden osalta tehty ja kiinnostus saatu naulittua muualle. Mieluummin annan lapsen liikkua pitkin asuntoa, uida kenkämeressä ja rummuttaa uunin alaluukkua kuin seurata hänen jokaista liikettään eieitä hokien. Olen Wahlgrenin kanssa samaa mieltä, että jos hengenvaaraa ei ole, antaa tutkimuksen jatkua.
Se mikä sai minut avaamaan silmäni on se, että lapseni oikeasti myös viihtyy yksinään. Jostain syystä kuvittelin hänen olevan vielä niin symbioosissa kanssani, että olen retuuttanut häntä sylissäni näihin päivin asti. Luulin väärin. Nyt kun olen muutaman päivän tutkinut lastani olen huomannut hänen viihtyvän mainiosti yksinään kunhan olen näkö- tai hajuetäisyydellä. Puuhaa riittää ja ääntä lähtee eikä jokainen itkukaan tarvitse sen luokan lohdutusta mitä olen tähän asti antanut. Lapsella on itku ja nauru niin herkässä että pieni paha mielikin laantuu itsekseen ilman sen kummempaa sylittelytissihulabaloota, kun lapsi huomaa olevansa kuitenkin turvassa ja minun olevan läsnä.
Itse odotan innolla hetkiä milloin voin lukea Lapsikirjaa lisää, sillä oma kirjani on lainassa entiseltä pomoltani, joka sanoi sen olleen käytössä lasten murrosikään saakka. Nyt kirja saa kuulemma olla minulla pitkäaikaislainassa ja luulenpa sen ajan olevan vuosia.
Jos jollakin on koko kirja jo luettuna, olisi mukava kuulla muidenkin mielipiteitä siitä koko sisällön osalta. Tuubaa vai täyttä asiaa?
Ps. Kiinnostuneille tiedoksi että kirjastojen lisäksi kirjasta otetaan säännöllisesti uusintapainoksia ja viimeksi tänän törmäsin kirjaan Akateemisessa kirjakaupassa eikä hintakaan ollut mielestäni paria kymppiä enempää.
13 kommenttia
ei oo totta. ostin ton kirjan tossa pari kk takaperin yhdelle ystävälle joka lukee kasvatuskirjoja ihan vaan mielenkiinnosta ja koska on luokanopettaja. kirjalla oli hintaa yksi euro :)
VastaaPoistaMäkin oon pitkään etsinyt ko. opusta, skandaalihakuisena ihmisenä tietty sen hirviömutsileiman takia. Kirppareilla ei oo tullut vastaan, kirjastokortilla odottaa sakot, ja uusia kirjoja ostan aniharvoin. Jos siitä on iloa myöhemminkin, maltan jatkaa etsintöjäni rauhassa :)
Poistahuutsikassa on 13 kpl eri puolin suomea.
PoistaPaljastappa sitten ostopaikkasi samoiten tein! Vai oliko kirppis?
VastaaPoistaMinä tykkään Wahlgrenin varmasta tyylistä kirjoittaa sekä opastaa ja olen moneen kertaan lukenut kirjaa. Wahlgren nimenomaan kirjoittaa siitä miten hänen näkemyksen mukaan tulisi toimia... Suorastaan jännittää lukea tyttären kirja, mutta luulen kaikesta huolimatta tulen selaamaan ja lukemaan Lapsikirjaa vielä monta vuotta...
VastaaPoistaHyvä kirjoitus! Enkä usko että siinä olevat opit välttämättä kovin vääriä olis."älä tee niin kuin minä teen, teen niin kuin sanon". Pitää lukea ihan mielenkiinnosta
VastaaPoistaOn se hyvä! Lueskelin juuri uudelleen kaksivuotiaan osalta, ja kyllä osui. Muutkin jutut olleet hyviä, lukuunottamatta osaa niistä pikkuvauvan karaisu -neuvoista... Olin juuri ajatellut kirjoittaa oman postauksen Lapsikirjasta, ehkä saan sen joskus aikaiseksi
VastaaPoistaMä en oo lukenut pikkuvauva-ajasta mitään ja ihan hyvä vaan. Se oli tosi herkkää aikaa ja en ois ollut itsekään valmis karaisemaan lasta millään, kun en vieläkään ole. Välillä pelkkä itsekseen leikkiminen kun tuntuu itsestä pahalle, että nyt se on yksin ja surullinen ja olen huono :D Ei musta ois ollu karaisemaan pikkuvauvaa yhtään millään.
VastaaPoistaKirjaa en ole lukenut mutta allekirjoitan ehdottomasti tuon saman, että kieltämällä asioista tulee vain kiinnostavampia. Toki meilläkin on muutamia ehdottomia juttuja mutta suurimmaksi osaksi noudatan tuota samaa periaatetta, tutki vaan. Joskus jotkut etukäteen pelätyt tai muiden perheellisten taholta varoitellut kohteet eivät saa lainkaan huomiota kun niitä ei erikseen lapselle kieltämällä näytä.
VastaaPoistaTähän samaan liittyen luin jostain ihan loistavan jutun. Lapsen kanssa kun on tai vaikka lähtee johonkin niin helposti alkaa etukäteen paasata, että siellä et sitten juokse ja huuda ja hypi ja riehu. Eli käytännössä kerrot lapselle samantien, että millä keinoin saa takuuvarmasti huomiota määränpäässä. Sama toimii pienemmässä mittakaavassa kotona, varmistuksen vuoksi tulee yllättävän usein todettua asioita ääneen "älä nyt vaan kiipeä sinne" ja samalla annettua puhetta mainiosti ymmärtävälle muksulle kaikki avaimet käteen.
Tuo yllättävä itsenäisyys kuulostaa tutulta myös. Jotenkin sitä aina välillä menee sen oman äititunteen mukana ja unohtaa, että muksu kasvaa ja kehittyy. Tästä olen kirjoittanutkin pariinkin kertaan. Siis sitä miten aina ei pysy mukana vaan pitää "vauvampana" kuin onkaan.
Tulipas pitkällinen kommentti, olen ollut hetken kommentoimatta niin oli patoutumia. :D
Olen lukenut koko opuksen ja vaikka koulukirjoina olen saanut kahlata monenlaista kehitysoppia, niin Lapsikirjassa on silti ihan parhaita arkisia oivalluksia. Paras on mielestäni se, että lapsi haluaa olla osa yhdesä tekevää kylää (perhettä), ja jos pieni laitetaan syrjään pois jaloista niin varmasti ei kotihomma onnistu. Taaperollekin voi antaa "töitä" ja osallistuminen lopettaa jalassa roikkumisen ja kitinän. Vuoden vanha kerää hienosti lattialta pieniä roskia roskikseen ja pyyhkii omalla rätillä.
VastaaPoistaKaraisemiset ja yksin jättämiset, saati äidin korsetit ja imetysvastaisuuden voi repiä takkaan.
Kumppareiden nuolemisesta vielä.. Mulle esikoisen vauva-aikana sanottiin että "Lapsen pitää syödä kilo paskaa niin ei ole allergioita". Siksi meidän lapsi sai kans nuolla vaunujen renkaita ja kenkiä (ei ole tapana kävellä koiranpaskassa, joten) ynnä muuta eikä sillä ole allergioita. Ei ole tällä toisellakaan, joka samalla tavalla on saanut maistella kotona lähes mitä vaan. Myrkythän luonnollisesti säilytämme lasten ulottumattomissa :)
VastaaPoistaMaria
Mä en ole lukenut oikeastaan mitään kasvatusoppaita, mutta kommenttien perusteella tämä voisi olla tutustumisen arvoinen. Tähän asti on pärjätty ihan maalaisjärjellä, mutta kuten muutkin, mäkin huomaan jumiutuvani vanhoihin vauvakaavoihin. Parannettavaa olis ainakin siinä, että ottaisi lapsen mukaan ruoanlaittoon - se kun menee helposti vaan jaloissa roikkumiseksi ja sitten on kaikilla mälsää. Nyt muuttopuuhissa poikaselle on annettu omia laatikoita ja tavaroita joita se saa pakata ja purkaa - ihmeen hyvin se jaksaa touhuta samalla kun me saadaan jotain aikaiseksikin.
VastaaPoistaTurhaa kieltämistä mäkin olen välttänyt, mutta oon huomannut että omasta "linjasta" on välillä vaikea pitää kiinni kodin ulkopuolella. Esim perhekerhossa ei saa räplätä cd-soitinta, kun meillä saa. Jotkut lapset taas meillä käydessään tekee ns. kiellettyjä asioita, jotka ei meidän pojalle ole edes tulleet mieleen. Puistoissa taas kesällä ihmettelin, miksi jotkut kielsivät taaperoita laittamasta mitään suuhun - ja varmaan sitten ryhmäpaineen alla kielsin joskus omaakin hiekansyöjää :D Meitä on siis moneksi.
Marian kommenttiin on pakko vastata, että meidän allerginen/atooppinen lapsi on kyllä myös nuollut kengänpohjat ja vaununrenkaat ja saanut syödä kiviä ja toisten lasten leluja sydämensä kyllyydestä. Minäkin kannatan maalaista suhtautumista hygieniaan, mutta tuo allergiakommentti aina vähän särähtää korvaan :)
Muistakaa nyt hyvät ihmiset, että Anna Wahlgren on todellakin "kotiäiti". Hän ei ole oikeasti lukenut psykologiaa tai mitään muutakaan. Suhtautuisin hänen oppeihinsa hyvin varauksellisesti. Tottakai kotiäitinä oppii lapsista paljon kaikenlaista arvokasta tietoa, mutta alkaa nyt virallisesti kirjan muodossa jakamaan kasvatusoppia, jolla ei ole mitään teoreettista taustapohjaa. Psykologiset tutkimukset ovat todella eri mieltä esimerkiksi lapsen huudattamisesta. Suosittelen tutustumista ihan kotimaisen psykologin kirjoituksiin, kuten Liisa Keltinkangas-Järviseen. Ymmärrän toki sen, että Walgrenilla voi olla jotakin hyviäkin ajatuksia, mutta rajansa kaikella.
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.