Niin. Toisaalta munkin mielestä on hassua, että nykyään kirjakaupasta ostettavat Astrid Lindgrenit on uudelleenkirjoitettu muutama vuosi takaperin vähemmän karskeiksi ja rasistisiksi. Toisaalta sitten taas peace and reconciliation centressä työskentelevänä uskon kyllä siihen, että esimerkiksi leikkiaseilla rähinöinti on omiaan asennekasvattamaan lapsista ase- ja väkivaltamyöteisempiä. Tai asennekasvatuksen ja toiminnan välillä on aika iso ristiriita, jos kasvatetaan välttämään yksityisautoilua ja lapselle samaan aikaan kipataa pikkuautoja eteen nonstop.

En ole Straniuksen blogia seurannut, mutta kirjojen muokkaaminen tuntuu kyllä työläältä ajatukselta. Toisaalta olen kyllä ihan samaa mieltä siitä, että lastenvaatteiden tulisi olla sukupuolineutraaleja ihan niin kuin niiden tulisi olla LASTEN vaatteita eikä pikkuaikuisten. Mihin vauva tarvitsee pillifarkkuja yms? Miksi osa vaatteista on vaaleanpunaista hörhelöä, jota pojille ei voi pukea?

Toivottavasti kommentoit myös Straniuksen blogiin, koska tästä kirjoituksesta jäi nyt hivenen sellainen maku, että juurikin perinteisellä vauvablogimeiningillä kommentoitiin aika jyrkästi toisen perheen tapaa kasvattaa jälkikasvuaan.

Minusta laspenkeskeisyys on nykyään usein vedetty tarkoittamaan lasten supersuper pumpulissa kasvattamissa. Jopa sukupuolen mainitseminen on liikaa ja tuhoaa lapsiparan loppuelämän.

Aikuinen haluaa väkisin tuputtaa lapselle aikuisen maailmaa.. Ei lapsi ajattele, että punainen väri on tytöille, traktorit edustaa hiilipohjaisten energialähteiden käyttöä jne.. Tämä on mielestäni samaa tasoa positiivisen syrjinnän kanssa, ratkaistaan ongelmia luomalla niitä.

Niin, asioilla on monta puolta. Juuri tuossa mietin, että meillä maalla kyllä leikittiin puupyssyillä päivittäin eikä meistä tainnut mitään väkivaltamyönteisiä tulla. Toisaalta oma lapseni ei saa aseita leikkeihin.

Vaatteissa suosin jokaiselle jotakin-ajattelua. Meillä käytetään mielestäni hyvinkin sukupuolineutraaleja vaatteita, mutta toisaalta miksi vaaleanpunainen hörhelö mielletään vain tyttöjen vaatteeksi ja sitä karsastetaan sukupuolisidonnaisista syistä, jos sidonnaisuudesta halutaan päästä eroon? Ei ole mun asiani miettiä mihin vauva tarvitsee pillifarkkuja, hekottelin vain ajatukselle kiintymysvanhemmuutta korostavasta vaatteesta. Että mikä se sellainen edes on.

En kommentoinut Leolle tekstiin, sillä linkit kyllä näkyvät hänelle ja mielestäni bloggaamiseen kuuluu olennaisesti toisten tekstien kommentointi omissa teksteissä. Tekstini ei ollut tarkoituksellisesti jyrkkä sillä lähinnä mua huvittaa meidän nykyajan aikuisten ajatukset. Siis myös omani.

VITTU MIKÄ DAIJU :DDD siis mitä helvettiä ?!?!?!?!!!!

Miau: :) Mie?

Itse jätin juurikin tuollaiselle puolivuosikkaalle paidan ostamatta kun etsin sukulaistytön hääjuhlia varten ompelemiini hienoihin raitabyysiin (vaarin Jokapoika-paidan hihoista kierrätetyt!) sopivaa vaaleansinistä, ja ainoaa kaupassa olevaa korosti tuttipullo, tuo vauvavuoden kansainvälinen symboli. Että olis ollut vaikka tissien kuva!!

Ja oon tietty salaa tyytyväinen kun tuo kiskoliikennelelu on kiinnostavampi kuin ne pikkuautot ;)

Ha, nyt se selvisi. Lapsuuteni erittäin vahvalla inholla Tuomas Veturia kohtaan on selkeä sy-yhteys nykyiseen nihkeyteeni käyttää VR:n palveluja yksityisautoilun sijaan.

Toisaalta ja toisaalta.

Kyllä minua hieman ärsyttää se, miten sukupuolitettuja juuri esim. vaatteet ovat ja kuinka vaikeaa niitä on ostaa, jos retro ei kolahda ja alleviivattu jako pinkkihörselöön ja mustiin monstereihin ottaa päähän. Ja miten kovaan ääneen "väärän" värisiä vaatteita siunaillaan niin lapsille, toisille vanhemmille kuin myyjillekin.

Varsinkin halpiskirjoissa huomaa hyvin, miten voimakas se sukupuolijako on: pojat ovat lentäjiä, autoilijoita, lääkäreitä ja seikkailijoita, tytöt laittavat ruokaa, hoitavat nukkeja ja näyttävät nätiltä. Ja entäs sitten nämä pikkuaikuisten kodinhoitovehkeet? Pojille työkalupakkeja, tytöille imuri ja silitysrauta.

Minä en kaipaa täyttä neutraaliutta tai sukupuolen hävittämistä (kuten joskus tulkitaan), mutta kieltämättä sitä sensitiivisyyttä toivoisi hiukan enemmän. Herkkyyttä siihen, että ihan oikeasti alle parivuotiaan lapsosen genitaaleilla ei ole mitään merkitystä, eikä tyttö- tai poikaleikkeihin ohjaamista tarvita.

Ja mitä taas tulee lastenkirjojen muokkaamiseen: minä teen sitä koko ajan. Ns. paskoissa kirjoissa tulee muokattua kieltä jatkuvasti, joskus hypin kokonaisia kappaleita yli, joskus taas luen lauseen omin sanoin. Eikä se vie yhtään sen enempää aikaa kuin suoraan lukeminen.

hyvä kirjoitus!
vanhemmuudessa voi toimia maalaisjärjellä tai sit voi mennä vähän liiallisuuksiin ja tehdä oman elämänsä todella vaikeaksi.
meidän POIKA (en ymmärrä miksei sukupuolesta saisi olla tietoinen) käyttää punaista, pussailee nukkeja ja nalleja sekä kuulee kyllä sadut ihan sellaisina kun ne on kirjoitettu. tulevaisuudessa uskoisin että leikkii autoilla ja aseilla, en aio siitä ottaa minkäänlaista ressiä. niitä aseleikkejä aion kuitenkin seurata sivusilmällä sen verran, että pysyy jonkinverran aisoissa :)

ylempään kommenttiin vielä, miksei pojalle voisi ostaa imuria ja silitysrautaa? ei kai kassalla sentään kukaan kieltäydy myymästä, kun näkee että mulla on mukana vaatetuksesta päätellen selkeästi poika.. tai sit vaan tarvii valehdella että "ostan veljentytölle lahjaa" ;)

Kai se on vauvabloggailun syvin olemus, että teki mitä tahansa, niin jonkun mielestä se on tyhmää/hassua/vaarallista/loukkaavaa. Luin Straniuksen blogia muutamia merkintöjä sieltä täältä, mutta male privilege loisti kannanotoissa niin lujaa että pahaa teki. Kaikenlaisia mielipiteitä ja kasvatustapoja on hyvä tuoda julki, mutta jos on noin ylemmyydentuntoinen ja omasta oikeassaolostaan varma, ei kannata ihmetellä jos joskus saakin vähän negatiivista palautetta.

Mikään ei ole niin helppoa kuin istua omien ennakko-oletustensa poterossa ja ammuskella sieltä kaikkia erimielisiä. Stranius tekee niin kirjoituksessaan, ja juuri samoin toimit itsekin tässä kommentissasi. Molempien tekstissä löytyisi sen verran omastani poikkeavia näkökulmia, että voisin hyvin tyytyä kuittaamaan kumman tahansa kirjoituksen Miaun esimerkin mukaisella syväanalyysillä.

Molempien jutusta löytyi kuitenkin piirteitä, jotka pystyn allekirjoittamaan. Fundamentalismi millä tahansa vanhemmuuden osa-alueella aiheuttaa todennäköisemmin enemmän haittaa kuin hyötyä – olen samaa mieltä.

Mutta on ihan tervettä myös katsoa välillä ympärilleen, ja pohtia kaikkea sitä mitä me vanhemmat ja ihmiset ylipäätään pidämme itsestäänselvyytenä. Ei mustaihoisella nukella leikkiminen tee kenestäkään automaattisesti avarakatseista aikuista, totta – mutta: miksi ihmeessä kaikkien nukkejen pitäisi olla nimenomaan valkoihoisia? Muinoin tätä selitettiin sillä, että täällä pohjoisessa kun ollaan, ja käytännössä kaikki muutenkin valkoihoisia, lapsi ihmettelisi erivärisiä nukkeja / satuhahmoja tms. Ehkä tämä vuosikymmeniä sitten piti paikkansakin, mutta nyt lapsi joka tapauksessa tapaa viimeistään päiväkodissa monenvärisiä ja monia eri kulttuureita edustavia lapsia, joten miksipä lapsen lelulaatikko ei mukautuisi avartuvan kulttuurimme mukaiseksi?

Minulla ei ole mitään halua kieltää autoleluja tai -kirjoja kaksivuotiaaltamme, mutta kyllä sekä kirjakauppojen lastenosastoilla että lelukaupoissa on monesti ihmetyttänyt, miten käsittämättömän isossa roolissa autot ja nimenomaan henkilöautot ovat lapsille suunnatuissa tuotteissa. Se on helppo ohittaa olankohautuksella; näin se vaan on, tietysti – lapset tykkäävät autoista. Mutta mikä niin mahtavaa henkilöautossa loppujen lopuksi on, että sen kuuluu olla aiheena ehkä kolmasosassa kaikista lastentarvikkeista ja 3/4:ssä kaikista poikien tarvikkeista? Ylempänä mainittiin, että näkeehän lapsi autoja jatkuvasti kaupungillakin – totta, ja sitä paremmalla syyllä asiaa kannattaa pohtia. Mitä me kerromme lapsille sillä, että kaupunkien keskustat, samoin kuin sadut, lelulaarit ym. ovat aina täynnä tööttääileviä ja huristelevia henkilöautoja? Mitä me kertoisimme sillä, että nämä paikat olisivat sen sijaan varattu jalankulkijoille, pyörille ja julkiselle liikenteelle? Ja toisaalta, miksi henkilöauto on meille aikuisille (varsinkin meille miehille) niin hirmuisen tärkeä asia? Miksi meille on niin tärkeää päästä jurnuttamaan keskikaupungilla henkilöautolla kävelyvauhtia neljän ruuhkassa, kun vaihtoehtojakin olisi? Järkevää se ei missään nimessä ole, joten katse kääntyy tässä tottumuksiin ja tunneperäsiin oletuksiin. Voisikohan juuri lapsuudesta jatkuneella henkilöautojen tuputtamisella ja ihannoinnilla olla asian kanssa jotain tekemistä?

Sukupuolikasvatuksessa kannatan sitä, että lapset saavat valita lempivärinsä, -harrastuksensa jne. jne. perinteisistä sukupuolirooleista riippumatta, mutta Straniuksen suosimaa sukupuolten olemassaolon piilottelemista kasvatuksessa en minäkään ymmärrä. Tästä olen lukenut muitakin kirjoituksia, eikä asia tälläkään kertaa avautunut yhtään aiempaa enempää. Kun aikuisilla kerran (ymmärtääkseni tämänkin ideologian mukaan) saa selvästi olla sukupuolet – ainakin sen perusteella, että kasvatukseen halutaan tuoda luonteva ymmärrys kahden isin, kahden äidin jne. perheistä (mikä on täysin jees), miksi sukupuoli halutaan lapsilta häivyttää?

"Mutta on ihan tervettä myös katsoa välillä ympärilleen, ja pohtia kaikkea sitä mitä me vanhemmat ja ihmiset ylipäätään pidämme itsestäänselvyytenä. Ei mustaihoisella nukella leikkiminen tee kenestäkään automaattisesti avarakatseista aikuista, totta – mutta: miksi ihmeessä kaikkien nukkejen pitäisi olla nimenomaan valkoihoisia? Muinoin tätä selitettiin sillä, että täällä pohjoisessa kun ollaan, ja käytännössä kaikki muutenkin valkoihoisia, lapsi ihmettelisi erivärisiä nukkeja / satuhahmoja tms. Ehkä tämä vuosikymmeniä sitten piti paikkansakin, mutta nyt lapsi joka tapauksessa tapaa viimeistään päiväkodissa monenvärisiä ja monia eri kulttuureita edustavia lapsia, joten miksipä lapsen lelulaatikko ei mukautuisi avartuvan kulttuurimme mukaiseksi?

...


Sukupuolikasvatuksessa kannatan sitä, että lapset saavat valita lempivärinsä, -harrastuksensa jne. jne. perinteisistä sukupuolirooleista riippumatta, mutta Straniuksen suosimaa sukupuolten olemassaolon piilottelemista kasvatuksessa en minäkään ymmärrä."

Samulin kanssa samaa mieltä noista. :) Meillä on tummaihoinen nukke ja se onkin ainoa nukke joka meillä on. Mutta ei siksi että se automaattisesti tekisi lapsesta fiksumman ihmisen. Ensinmäinen syy oli se etten halua valkoista elotonta vauvannököistä otusta meille. (Tulee liikaa mieleen oman tyttären elvytys.) Toinen se että minusta nuken ei tarvitse olla vaaleaihoinen. Voi meille niitäkin tuoda, jos tyttö haluaa joskus. Tällä hetkellä kun ei tuolla yhdelläkään nukella tule leikittyä. Tyttö tykkää leikkiä enemmän nimenomaan autoilla. Ja junilla. Ja dubloilla ja kynillä. Mutta uskon että meidän vanhempien asenteella on leluja suurempi merkitys - ja sillä mitä me leluista kerromme ja opetamme. Minkälaisia ne leikit ovat. Meillä on myös värikäs päiväkotiryhmä, joten yhtälailla se tummaihoinenkin nukke on normaali kuin vaaleaihoinen. (Sen sijaan kaupoista ei tahtonut löytää tummaa nukkea. Vanhempani saivat etsimällä etsiä ja kysellä ja yhden kaupan varastosta löytyi yksi tummapoikanukke.)

mä olen varmaan harvinaisen typerä kun en ole näitä sps-asioita miettinyt silloin enkä nyt. omaa lapsuuttain kun mietin, niin kun meitä oli pelkkiä siskoja niin eipä meitä kauheesti muuten kasvatettu kuin lapsiksi :D isosiskon lempiväri oli sininen ja mun punainen, harmitti kun perin sen vanhat vaatteet sit :D mut eipä 70/80-taitteen lapsuudessa hirveesti mitään röyhelöjutskia tai sukupuoliorientoituneita printtejä ollut. tai sit me oltiin liian köyhiä niihin :D mul oli 11-vuotiaaksi tukka persiiseen asti, sitten leikkuutin sen siiliksi eikä vanhemmat sanoneet mitään :D

tarktoriassosiaationi on muuten sama. ehkä siksi, ettei meillä ollut autoa vaan 2 traktoria. ja leikkuupuimuri.

Mielenkiintoinen asia tuo sukupuolisensitiivisyys, herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Itsekin kirjoitin siitä taannoin omassa blogissani, juurikin Leo Straniuksen Vauva-lehden haastattelun innoittamana. Itse olen "perinteisemmän" kasvatuksen kannattaja, koska mielestäni tuo sukupuolisensitiivisyys menee välillä ihan naurettaviin äärimmäisyyksiin (kuten sinäkin totesit). Välillä tuntuu, että se on korkeasti koulutettujen yliopistohippikaupunkilaisten hommaa, jolla halutaan korottaa itseään yli-ihmiseksi ja tuoda esiin niin tiedostavaa niin tiedostavaa älykköluonnettaan. Eli ei se sukupuolisensitiivisyys välttämättä niin paha asia ole, kunhan se on tosiaan enemmän ihmisen yksilöllisyyden huomioimista eikä kaikenlaisten mörköjen kyttäämistä jokaisen nurkan takana. Perinteiselläkin kasvatuksella saadaan ihan ihmisiä aikaan, mutta toisten lasten kohdalla on tarpeen kuunnella hieman enemmän heidän yksilöllisiä tarpeitaan, eikä pakottaa tiettyyn muottiin esimerkiksi juuri sukupuoleen liittyvien stereotypioiden mukaan.

Olen varmaan niin typerä, etten ymmärrä puoliakaan teidän kaupunkilaisten ajatuksen juoksusta (anteeksi yleistys), mutta on se jumalauta kumma, että jostain nukkevauvan väristä (ja siitä kumpi sukupuoli sillä leikkii) voi saada niin jumalattoman ison asian aikaiseksi.

Täällä maalla on aika välttämätöntä olla auto, koska täällä ei oven vierestä kulje busseja kahden minuutin välein.. Se on helppoa kauhistella kaikenmaailman bensavehkeitä, kun niitä ei itse arjessa tarvitse..

Itse leikin leikkiaseilla ja pikkuautoilla koko pienen ikäni, vaikka nainen olenkin. Olipa jopa mikroautokin (herrajee, sehän kulkee bensalla!!!!) Nyt leikin vähän vähän isommalla autolla, mutta en minä ketään ampunut ole. En omista asetta, vaikka metsästysharrastusta olen alkanut suunnitella (ja tässä kohtaa tulee kauhistus: "Kamalaa!! Se tappaa viattomia luontokappaleita!!!"). Se on ihan kasvatuksesta kiinni, millaisia ihmisiä niistä penskoista loppupeleissä tulee, ja onhan heillä kai omat aivotkin, joita oppivat jossain vaiheessa käyttämään.

Se, että joku muokkailee jumalauta lastekirjatkin uuteen uskoon, ettei vaan meidän pikkumussukka (anteeksi, en nyt keksi tarpeeksi erikoista nimeä) tajuaisi, kumpaa sukupuolta hän edustaa, tai minkä värinen on iho, tai saako hän yleensäkään leikkiä muulla, kuin esimerkiksi vessapaperirullan hylsyllä, ettei vaan saa mitään erikoisia ajatuksia siitä, millä tytöt tai pojat "yleensä" leikkivät.

Kyllä te kasvatatte mahtavan avarakatseisia lapsosia siellä Helsingissä. Ja vaikka ne niillä vessapapereilla leikkisivät ensimmäiset 10 vuotta, jossain vaiheessa tulee murrosikä, ja mites sitten käy? Voipi olla melkoinen kapina päällä, kun isi tai äiti on niin upeasti saanut kasvatettua jälkikasvunsa hyväksymään kaiken mahdollisen ja syleilemään maailmaa oikein kaksin käsin!

Ja "Oi mutsi mutsi", kyllä se sun poitsus varmaan tulee varmaan viimeistään tarha-ikäisenä vetämään piipussa maria kun tuollaisilla kamaluuksilla annat reppanan leikkiä! :D

T. Rebbe K

Misu: totta ihmeessä pojalleen voi ostaa siivousvälineitä (tai muuten vaan laittaa ipana imuroimaan), mutta mistä ihmeestä mahtaa johtua se, että lelukuvastoissa niitä pinkkejä siivousvälineitä esittelee tyttö? Tai miksi Toyotan mainoksessa pikkuvanhaa tietäjää ja lisätarvikkeita vaativaa esittää ruutukauluspaitaan puettu pikkupoika?

Lasta ei kannata pakottaa muottiin, johon hän ei sovi. Tämä koskee sekä perinteistä sukupuolitettua kasvatusta kuin sukupuolisensitiivistäkin lähestymistapaa.

http://www.youtube.com/watch?v=viQph2vuHgs&feature=related

Minusta tuo tyttö on aivan ihana! Ja puhuu asioista oikein. (Kuin minä pienenä, vihasin pinkkiä ja punaista ja tyttöjen juttuja ja ärsytti kun kaikki toi niitä ja lelulehet ja kauppiaat oletti tyttöjen haluavan nitä. Tosin en sentään ollut noin pienenä noin sanavalmis.)

Ja miks niiden "tyttöjen" lelujen pitää olla pinkkejä? Vois helpommin käydä muillekin kuin pinkki-faneille.

Ja anonyymille: Ei tässä ole mitään helsinki- vsataan muu suomi asetelmaa saati kaupunkilainen vastaan maalainen asettelua.(tuskinpa edes tiedät kaikkien kirjoittajien taustoja) itse olen maalta ja niin korvesta kuin voi olla mutta kaukana mistään kotirouva tai prinsessa ihmisestä tai ymmärtämöttämyydestä erilaisuutta kohtaan.

Mun mielestä tämä kirjoitus oli nyt aika asiaton ja toisen suoraa mollausta. Etenkin tuo viimeisen kappaleen hihittely meni aiheesta ohi, jos aihe oli vain yleisesti "vanhempien ajattelun ihmettelyä".

Mietipä vähän tämän tekstin asiallisuutta siltä kannalta, kun itse nostit höyryä jonkun jätettyä sua arvostelevan kommentin toiseen blogiin. Ja se oli vain kommentti, ei erillinen kirjoitus.

Kiitos palautteesta oi mutsi mutsi!

Hienoa, että kirjoitukseni herätti ajatuksia.

Valitettavasti minulla ei taida olla edellytyksiä eikä kiinnostusta ainakaan tässä vaiheessa suunnitella omaa ekologista kiintymysvanhemmuutta korostavaa lastenvaatemallistoa. Näin ollen tyydyn siihen, mitä saan ystäviltä käytettynä. :)

Mua alko heti kiinnostaan, että millainen tää ekologinen kiintymysvanhemmuutta korostava lastenvaatemallisto PITÄISI olla? Mä voisin ilomielin suunnitella, jos joku kertoo että millainen asioita siltä odotetaan? Onko ne jutut väreissä vai yksityiskohdissa? (mitä kiintymysvanhemmuus tarkottaa? t: nimin. lapseton)

Monesti näitä suivaantuneita ajatuksia lasten vaatteista löytyy ja kannustaisin kaikkia nykyiseen tarjontaan tyytymättömiä vanhempia ottamaan reippaasti yhteyttä valmistajiin/maahantuojiin ja kertomaan toiveistaan ja ajatuksistaan. Vaatetusteollisuus, lastenvaatteidenkin osalta, kun toimii aika pitkälti siltä pohjalta, että sitä tehdään mitä ostetaan. Tuotteet suunnitellaan sen pohjalta minkä oletaan myyvän, ainakin ketjuliikkeissä. Jos jokin tuote jää myymättä, analysoidaan miksi. Ja jos tarpeeksi kauan jumputetaan, että nyt niitä neutrivaatteita myyntiin, me kyllä ostetaan, niin varmasti joku valmistaja lähtee tähän mukaan.
Pukeutumishistoriallisesti ei tarvitse mennä kuin 1950-60 -luvuille asti, kun meininki oli samanlaista, tytöt puettiin pieniksi "naisiksi" ja pojat "miehiksi". Sittemmin, pitkälti yhteiskunnallisten meininkien myötä lastenvaatemuoti oli unisexiä. Ainahan näiden rinnalla on kuitenkin kulkeneet ne tytöille ja pojille suunnatut vaatteet ja se onkin sitten jo pidempi juttu. Lastenvaatemuotikin siis heittelee ja vaihtelee, pitkälti vallitsevan yhteiskunnan mukaisesti niin kuin tuo muoti yleensäkin.
Meillä oli opiskeluaikana lastenvaatekurssi, jonka aikana käsiteltiin mitoitus/kaavoitusasioita ja mietittiin hyviä lastenvaatteita. Ei kukaan opettanut, että tytöille sitä ja pojille tota. Käytiin myös päiväkodissa ihan kysymässä lapsilta itseltään millaisia vaatteita ne haluais itse käyttää. Muistaakseni vastaukset oli "mukavia, värikkäitä, kivoja kuvia". No, juttu on monimutkainen mutta varsin kiinnostava, ehkä pitäisi joskus ottaa aihe esille omassa blogissa.

Minä en biologina yhtään ymmärrä tätä, että sukupuolisuus pitäisi täysin häivyttää lasten maailmasta!

Urokset ja naaraat nyt vain ovat erilaisia. Ihmisurokset ovat tyypillisesti naaraita isompia ja rotevampia ja luonteeltaan villimpiä ja seikkailunhaluisia. Ihmisnaaraat puolestaan ovat tyypillisesti rauhallisia. Pääasiassa naaras hoitaa poikasia, mutta myös uros osallistuu jossain määrin.

Näin kärjistäen. Vaikka lapset kasvatettaisiin täysin sukupuolineutraalisti, uskon, että pojat olisivat silti kiinnostuneempia auto- ja sotaleikeistä ja tytöt hoivaamiseen liittyvistä leikeistä. Keskimäärin. Ja tämä oli oma mututuntumani, eikä minulla ole esittää mitään referenssiä tähän. Ja totta kai yksilöllinen vaihtelu on tällaisissa asioissa aika suurta. Itsekin (tyttölapsena) inhosin nukkeleikkejä ja tykkäsin näin taaksepäin katsoen varsin sukupuolineutraaleista lego- ja playmobil-leikeistä, eläinfiguureista ja rakennuspalikoista.

Mielestäni lasta ei pidä liikaa painostaa tyttömäisiin tai poikamaisiin leikkeihin, mutta yhtä tuomittavana pidän kyllä painostusta sukupuolettomuuteen. Tyttöjen pitää saada mahdollisuus olla tyttömäisiä tyttöjä ja poikien poikamaisia poikia. Sukupuolisuus on kuitenkin äärimmäisen luonnollinen asia. :)