Näin ei tietenkään äitiblogissa saisi sanoa, mutta lapsen kannalta on ihan hyvä olla välillä ilmakin sitä jatkuvaa äidin läsnäoloa nukkuessa ja nukahtaessa ( lapsen itsesäätelyn kehittyminen, myöhemmin eriytyminen, normaalin kiintymyssuhteen muodostuminen). Helpottaa lapsen elämää myös siinä vaiheessa, kun lapsen on syystä tai toisesta nukuttava erillään.

Mä taas oon huomannu et nykyään kaikki (en puhu nyt äitiblogeista) kirjottaa siitä, kuinka huonoja ruuanlaittajia ne on. Tai ainaski useemmat henkilöt korostaa sitä, kuin että korostais kuinka hyvää ruokaa ne teki. Tosi monessa blogissa lukee tyyliin "Poikaystävä teki taas ruokaa, koska hyvä jos osaan itse edes tomaattia leikata! Olen niin avuton keittiössä, hehhehee!". Toinen yleinen on: "Pitäisi lukea tenttiin/siivota, mutta välttelen sitä ja tulin bloggaamaan".

Ja niin, mäki syyllistyn tän tyyppisiin juttuihin melko usein.

Anonyymi: Tuokin on totta. Silti uskon enemmän siihen, että meillä on kaikkinensa mukavampaa jos kumpikin, myös vauva, saa hyvät alkuillan unet, sillä sillä on selkeä syy-seuraus suhde aamuihin. Ja tällaisia äidin tarvitsemisiltoja on tosi vähän. Mutta sitten kun on, niin mää mietin ihan jotain muuta kuin läsnäoloa :(

Peps: Meillä on kai syvään juurrettu sellanen huono itsetunto ja kehuskelemattomuus. Ja blogeissahan yleensä joku anonyymi pistää sut maan tasalle heti jos sorrut sanomaan, että näin on todistetusti paras ja mä teen niin. Tai että oon hyvä jossakin.

Ehkä tollasilla pitäs sitä ja tätä ja mä vaan kirjotan-tyyppisillä kirjotuksilla haetaan jotain vertaistukea. Mä oon siinä mielessä Niina Mikkonen, että lapsen elämässä tule olla läsnä ja ruokaa on aika helppo tehdä, terveellistäkin. Jos ei osaa tomaattia pilkkoa, niin blogipostauksen sijaan katsoisin peiliin ;)

Ja siis mähän oon mestari tän tyyppisissä kirjotuksissa.

No onks se nyt T.A Mikkonen kuollu vai ei?

Ei kai.

Mä olen miettinyt sitäkin, että eihän se vauva lue mun ajatuksia. Ei se tiedä mietinkö huomista palaveria jos pötkötän vieressä ja silitän. Toki kehonkieli on erilaista ja se _oikea_ läsnäolo paljon hienompaa ja tärkeämpää ja mahtavampaa mutta noin niinkuin välillä. En usko sen murtavan meidän kiintymyssuhdetta pätkän vertaa, että sylitellessä mietin samalla pitääkö kaupasta hakea maitoa. Ja sitten taas seuraavassa hetkessä nuuhkuttelen sokerimuron tuoksuista lastani ja sen jälkeen palaan pohtimaan monelta CSI alkaa telkkarista.

Juu. Lähinnähän mä itseäni tässä parjaan, kun tuntuu että asioista osaa nauttia vasta kun on myöhäistä. Yritän aina muistuttaa itseäni, kuinka ihanaa on olla myös läsnä.

Hih, tunnistin itseni niin tästä, etenkin tuosta Timo T.A. -kohdasta. Ihanaa, että on muitakin äitejä, joille se Iltalehti (ja Timo T.A.:n kunnon seuraaminen) on osa iltaa. :D :D

Sama taitaa koskea monesti sitä parisuhdettakin. Itse sain jo nettiaddektin kutsumanimen mieheltäni ja tonneittain huonoa omaatuntoa, jos erehdynkään menemään tietokoneelle kotona kun olemme molemmat paikalla. Sitä niin monesti toivoo yhteistä aikaa, jotta voisi tehdä ja olla, ja mitä sitten taopahtuukaan kun sitä aikaa on? Toinen istuu tietokoneen edessä ja toinen tv:n tai pelaa playstaisonia. Eikä sitä edes heti tajua, kuinka tyhmää koko tuohu on. Pitäisi vain ottaa itseä niskasta kiinni ja sulkea kaikki elektroniikka silloin kun "viettää yhteistä aikaa" perheen kanssa.

jepujee! arvaas miks tää ei enää juurikaan blogggggggaa. koska on pvät töis ja kotona odottelee 3 rakkaus-äijää. perheen kans on oltava nyt, ei sit joskus kun ehtii. tai siis jokainen tehköön miten lystää mut mun fiilis omasta elosta on tämä.

Joo, kyl nyt luulis et jokanen sen verran osaa, että saa itelleen ees JOTAIN ruokaa tehtyä. En ymmärrä ihmisiä, jotka on muka niin uusavuttomia, että osaa tehä vaan jotkut lämpimät voileivät!

Mun kokemuksien mukaan on jopa mahdollista kertoa blogissaan jostain nappiin menneestä hommasta, ilman että saa anonyymeiltä vihakommentteja. Siinä vaikuttaa varmaan aika paljon se, miten asiasta kertoo. Ei sellasta liikaa itsekehua jaksa kukaan normaalielämässäkään.

:D Auts, mun blogi on just tuota keskinkertaisuutta jo nimellään! Mutta asiaan. Tuo läsnäolo on kyllä seikka, jota olen itsekin miettinyt ja kantanut välin huonoa omaatuntoa. Onneksi sitäkin oppii, vaikka tosi usein saa itseään asiaan aina herätellä (esim jos on kiire/väsynyt/sairas yms. ja kaikkeahan näitä päivittäin on...).
Jotenkin luulen, että kun osaat asiaa tiedostaa niin se on aika hyvä juttu :).

Mä oon miettinyt niin samaa. Mulla on lähes aina tietokone auki ja pysähtelen siihen "vaan nopeesti tarkistamaan jonkun jutun" niinkun vaikka fb-päivitykset.. Ja jollen piipahda koneella, niin ainakin puhelimesta "kurkkaan ihan nopeesti vaan" samat asiat.. Ällöttävää. Nyt olen koittanut keskittyä enemmän siihen että olen oikeasti läsnä. Mikään ei kuitenkaan voita ihan oikeaa yhdessäoloa ja läheisyyttä.:)