56 tapaa peittää maha (puolet halvemmalla)
31.10.11Tusenblå-postauksessa sen viimeksi sanoin: en ole mikään odotus/äitiys/imetysasuihminen. Tai olen, pidän kyllä vaatteita päälläni, mutta usein mammahankinnan pieni käyttöikä on syy miksi mieluummin keksin jonkin muun ratkaisun. Raskaana ollessa käytin perustunikoita ja imettäessä olen suosinut avarakaulaisia perustoppeja. Kaikki perus käy paitsi perussuomalaiset.
Se, mitä kuitenkin raskausaikana harkitsin oli suomalainen JolierONE monitoimivaate. Se toimii hakasten ja remmien avulla niin mekkona, paitana, tunikana, bolerona, hameena, liivinä, tai mihin mielikuvitus riittääkään, kuulemma ainakin 56 eri tavalla. Jolier ei kuitenkaan ollut valintani, sillä olen niin fatso, ettei ympärysmitta olisi riittänyt kovinkaan innovatiivisiin kolttukieputuksiin, vaan olisin saanut nauttia Jolierista loppuajasta lähinnä pipona. Jäi hankkimatta.
Tänään sain meilitse tiedon Jolierin showroomin ystävämyynistä, missä osa mallikappaleista saa uuden omistajan -50% alella. Not bäääd. Myös normaalihintaisista tuotteista saa -20% alen 12.11.2011 klo 12-16 showroomilla osoitteessa Bulevardi 34a, siellä sisäpihan puolella.
Josko jollain muulla tämä yltäisi raskausmahankin ympäri? Onko kenelläkään kokemusta JolierONEn käytöstä paksuna? Olisi kiva kuulla toimiko se.
7 kommenttia
Kiiiitos! On päiväohjelma taas tiedossa.
VastaaPoistaTai oikeestaan, ei olekaan. Kurkkasin hintaa. Vähän liikaa mulle, pelkään pahoin :D
VastaaPoistaVois kysyä josko joulupukki tois :D Miksi noiden ystävämyyntien ja poistojen yms. pitää ollaa aina siihen aikaan ko me normaalit "köyhät" ollaan töissä, höh :( (Tosin 80-100 euroa ei ole paha jos vaatetta oikeasti tulee käytettyä 56 eri tavalla, lasketaans.. noin 1,4-1,7 tulee yhden vaatekappaleen hinnaksi, nod bad).
VastaaPoistaMä tykkään tosi paljon tuosta ideasta ja kotiuttaisin mielelläni yhden vaikkapa mustan Jolierin. Olen kuolaillut noita vaikka missä, viimeksi siellä Design Marketilla Kaapelilla.Ehkä mun lompakkoa on kuitenkin pakko armahtaa tällä kertaa. Mä en myöskään ollut raskausaikana, enkä imetysvaiheessa imetysvaate/äitiysvaate -ihminen. Taiteilin erilaisten muiden viritelmien, kerrospukeutumisen tai tarpeeksi pitkien toppien kanssa molemmat aikakaudet. En jotenkin löytänyt mammaosastolta mitään oman näköistä ja toisaalta etenkin raskausvaatteissa käyttöikää on tosiaan ihan supervähän. Yhden varsinaisen imetysvaatteen ostin imetysliivien lisäksi ja senkin käyttö jäi varmaan kolmeen kertaan. Plaa.
VastaaPoistaJa sen lisäksi olen siis Kottarainen tuossa yllä. Saamarin gmail.
VastaaPoistaMielenkiintoinen uusi tuttavuus, olisi kiva päästä kokeilemaan miten Jolier toimii käytännössä! Täällä on kanssa yritetty elää ilman mammavaatteita mutta maha on nyt NIIN iso ettei tässä oikein muu auta, vaikka kova on ollut yritys...
VastaaPoistaMä yritin raskausaikana löytää perusmallistosta mahankin kanssa käyviä vaatteita, ja hyvin onnistui! Imetysaikana 1 ph ja 3 imetystoppia ovat riittäneet peittämään suurimman osan tissistä julkisilla paikoilla imettäessä. Kotona ei haittaa kaivaa koko tissiä esille paidan sisästä.
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.