Virkistävä näkökulma! Mä olen muuten huomannut, että raskaana olevat naiset hymyilevät mulle kun kuljen vaunujen kanssa, ja se tuntuu tosi kummalta. Mua ei todellakaan hymyilytä, kun katson niitä, sillä tiedän, että raukkaparoilla synnytys supistuksineen ja tuskanhikineen on vielä edessä, puhumattakaan viimeisten viikkojen piinallisesta odotuksesta.
Perhekerhossa taannoin keskustelin toisen äidin kanssa (jolla oli samanikäinen tyttö) imetysvaatteista ja kantoliinan sovittamisesta muuhun asustukseen. Että miten säilyttää oma tyylinsä, vaikka pukeutuisikin käytännöllisesti ja elämäntilanteen vaatimalla tavalla. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota. Kun puhe kääntyi viimeisimmässä Oliviassa olleeseen juttuun, päät kääntyilivät. Katseet kertoivat, ettei äiti-lapsitapaamisissa SAA keskustella kuin lapsiin, raskauteen ja imetykseen liittyvistä asioista.

Vaikka kyllähän tietysti entuudestaan tuntemattoman ihmisen kanssa keskustellessa jää on helpompi murtaa puhumalla vaunujen kivoista viimasuojista kuin ulkopoliittisesta tilanteesta. Joskus kuitenkin keskustelut siitä, kuka käyttää mitäkin äidinmaidonkorviketta tai kuinka paljon toisaalla nukutaan saa aivot syväjäähän.

Mäkään en ole oikein koskaan ymmärtänyt, miksi lasten saamisen myötä pitäisi muuttua sosiaaliseksi bussihöpöttäjäksi. Minua ei kiinnosta kertoa kenellekään kuinka vanhoja lapseni ovat tai miten he nukkuvat öisin. En myöskään ole kiinnostunut tietämään em. asioita kenenkään itselleni tuntemattoman henkilön lapsista. Minä haluan istua bussissa rauhassa ja hiljaa, niinkuin jokaisen kunnollisen helsinkiläisen kuuluu tehdä.

Lapset ovat minusta yhtä paljon yhdistävä tekijä kuin Turussa käyminen. Moni on siellä käynyt, mutta suurimman osan heistä kanssa mulla ei edelleenkään ole mitään hirveän mielenkiintoista juteltavaa.

Mä taas haluaisin aina vaan puhua itsestäni ja omasta lapsesta. Kuka vaan erehtyy kysymään tai vaikka vaan vähän kuuntelemaan, niin minähän räpätän. Harmi vaan, että yleensä kanssakäymiseen liittyy keskestelu ja mua kun ei ne muiden imetys-, synnytys- tai potatusjutu kiinnosta. Mitenkäs fiksusti kommentoisi vaikka kaverin lapsen syntymää? Mitat ei kiinnosta, nimeä eivät kuitenkaan paljasta. Multa kysyttiin, että oliks vahinko (ihan kun ei aikuinen nainen tietäisi miten niitä lapsia tehdään) ja sekään ei tuntunut oikein tilanteeseen sopivalta kommentilta...

Se että asuu samalla pikkukylällä ja on päivisin kotona riittää monen kanssa kahviseura-tuttavuusasteeseen. :D Mutta isossa kaupungissä (tai vähän pienemmässäkin) vaivaannun mielettömästi jutustelusta..

Olin kirjaston vauvakinossa ja jäin jälkikäteen miettimään olinko epäkohtelias kun en kysynyt muiden lasten sukupuolia, ikiä ym. sen jälkeen kun näitä oltiin multa udeltu. Kun ei mua vaan kiinnostanut. Se onko joku vauva tyttö vai poika on mulle yks hailee. Aloitin tästä myös fb:ssä keskustelua, jotkut tuumaili että ehkä tommosta kysytään ikään kuin vain jäänmurtamismerkeissä.

Kyllä neuvolassa saa ihan riittävästi raportoida vauvan viittä eri kakkalajiketta niin ettei niistä muille täydy avautua. Ellei joku niistä halua todella kuulla.

Odotan innolla ens kesää hiekkiksellä että osaanko olla ja onko tervetullut vaikkei baby small talk sujuisikaan...

Etenkin silloin kun muksut oli pieniä, ja elämässä oli muutenkin vaan ne muksut ja koti ja muksut, mua ahdisti se että MINÄ en ole kiinnostava vaan aina vaan jauhetaan niistä muksuista, niin suku kuin ystävät ja perhekerholaiset jne. Lapset sitä ja tätä. Et ei se ole ihme et monilla mutseilla hämärtyy se käsitys että on myös MINÄ, jonka pitäs ehkä käydä lenkillä ja laittaa päälle muuta ko verkkarit, on vaan ne lapset, ja niiden tarpeet.

Minä en tykkää lapsista. Paitsi omastani. Mulle on täyttä tuskaa joutua puhumaan jonku puolitutun tai täysin tuntemattoman kanssa lapsista. Ei mulla kiinnosta miten niiden muksut syö, kakkaa, itkee tai nukkuu. (Epä)suosikkiaiheeni on ollut tähän mennessä tissit. Miten sanoa nätisti että kaverin naapurin tissien anatomia ja siitä seuranneet imetysongelmat on ällötyspuheenaihe-listan kärkipäässä. Tai jonku aivan randomtädin leijuminen kuuden kuukauden täysimetyksestä. Imettää vaikka kolmivuotiaaks minun puolesta, mulla ei kiinnosta. Oon liian kiltti, niin nyökyttelen vaan, ja kiehun sisäisesti ja sammakot hyppii suussa :D Kaverit on ihmetelly, kun en käy enää kylässä, mutta kun haluan sitä omaa aikaa, niin en halua puhua vauvoista sinä harvinaisena hetkenä kun oon yksin liikenteessä. Viimeksi sanoin jo ovella että hyvin syö, nukkuu 12 h, kasvaa kohisten ja nyt haluan puhua jostain muusta, tarkempaa informaatiota saa kun viitsi tulla meille itse katsomaan vauvaa :D

Hauska näkökulma ihmiseltä joka kuitenkin bloggaa lapsen kanssa elämisestä :) Mutta ymmärrän. Tosin tämä blogi saattaa lisätä kyllä niiden keskusteluhaluisten määrää, varsinkin kun ole naamasi näyttänyt, tai ehkä ei tämän kommentin jälkeen :D

Omassa blogissa onneksi saa päättää mistä puhuu ja mitä kertoo ja vastuu on lukijalla jaksaako lukea.

Henkireikäni tämän lapsi ja raskausajen keskellä on toiset samanhenkiset ihanat äidit (jota täälläpäin naapurustosta onneksi löytyy monta) ja heidän kanssa vaatteista, miehistä yms yms jauhaminen.