Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu

Se onnistuu sittenkin! Lukeminen, nimittäin. Uhkasin aloittavani Siri Hustvedtin uutukaisella, mutta sitten sainkin luettavakseni Amy Chuan ...


Se onnistuu sittenkin! Lukeminen, nimittäin. Uhkasin aloittavani Siri Hustvedtin uutukaisella, mutta sitten sainkin luettavakseni Amy Chuan Tiikeriäidin taistelulaulun ja koukutuin heti.

Tiikeriäidin taistelulaulu (Siltala, 2011) on tositapahtumiin perustuva kirja kiinalaisen ja länsimaisen kasvatuksen eroista. Kirjan kirjoittaja käsittelee aihetta omakohtaisiin kokemuksin, hän on kasvattanut lapsiaan kiinalaisäitien ankaraan tapaan Amerikassa. Kirja on herättänyt paljon keskustelua mediassa ympäri maailmaa: Länsimaissa se on herättänyt kohua ja ihmettelyä kiinalaisen kasvatuksen ankaruudesta kun taas Kiinassa sitä markkinoidaan lähestulkoon oppaana rentoon kasvatukseen. Mitä se todellisuudessa on, on kuitenkin lähinnä mukaansatempaava viihderomaani, joka antaa kuitenkin myös ajateltavaa.

Kirjan äiti on ottanut elämäntehtäväkseen tyttärien menestymisen ja valitsee heille sopivat harrastukset kuuntelematta ollenkaan vastaväitteitä. Tyttäret eivät saa vapauksia harrastuksinaan edes juhlapyhiksi, mikä aiheuttaa nuoremmassa tyttäressä reaktion, mitä äiti ei ollut tullut ajatelleeksi. Hän ei ollut tyytyväinen ja näyttää sen voimakkaasti. Äidin ja tytärten taistelu oli viihdyttävää luettavaa, vaikka huvittavaa kyllä länsimaissa järkyttänyt kasvatusmalli oli monilta osin tuttu omasta lapsuudesta, vaikka minusta ei konserttipianistia kaavaltukaan. Haukkumisen tuli toimia kannustimena parempiin suorituksiin, huutoa kuului eikä lapsen omilla ajatuksilla ollut väliä kuin silloin kun ne olivat synkassa vanhempien ajatusten kanssa.

Äidin pyrkimys täydellisyyteen näkyi myös kirjan kirjoittamistyylissä, mikä oli lähes liiankin tarkkaan harkittu ja ärsytti aika-ajoin. Silti olin ihan koukussa ja lukaisin kirjan 3 päivässä imetyksien ja päiväunien aikana. Kiinalaisäidin kirjan lopussa kiitettiin perusamerikkalaisesti kaikkia mahtavia tahoja, hyvä ettei Jumalaakin. Tämä oli kuin lastenkasvatuksen Harlekiinikirja: herätti tunteita tylsästä kielestä huolimatta, viihdytti mutta ei muuttanut maailmaa. Eli juuri sopivaa kesälukemista vauva-arkeen.

2 kommenttia

  1. Hei superisti kiitos kun muistuttelit tästä kirjasta, luin siitä jostain ja piti hommata lukuun, mutta unohtunut on.Eiks tää kirjailijadaami itse ole myös todennut jossain haastatteluissa, että ehkä vähän pieleen meni toi sen metodi?

    VastaaPoista
  2. oleppa hyvä :) Mä en ole lukenut ton haastatteluja kuin Meidän perhe-lehdestä yhden ja en muista miten toi asian ilmaisee. Mutta ei liene epäselvää, ettei homma ihan niin toimi miten leidi ensin toivoi...

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images