Tulkoon kesä
1.6.11Yhdeksän kuukauden odotusaika on kyllä ihmismielelle minimi. Ainakin ensimmäisellä kerralla. Ainakin jos koko raskauden tajuaa viikolla 13. Se siitä kypsyydestä, mitä anonyymit, lapsettomat ja kolmikymppiset blogitrollit muistuttavat itsestään löytyvän varmasti jokaisessa "teini"odotusblogissa. Kaikissa meissä ei selkeästi ole sitä jotain, mikä koetaan kriteeriksi vanhemmuuteen mutta onneksi on tämä odotusaika.
Vasta nyt, tasan 2 viikkoa laskettuun aikaan, alkaa vauvan tulo tuntua konkreettiselta. Viime viikolla 2 kanssaodottajaa saivat vauvansa ja jo pelkästään kuvan näkeminen todistaa, että jotain siellä on. Ehkäpä sen kaiken arvoista mitä on jouduttu käymään läpi lyhyessä ajassa. Kun äiti alkaa olemaan valmis, alkaa kaikki olemaan valmiina ja vaikka äitiyspakkauksen kehdosta ei löydy suojamuovia, rattaat ovat vieläkin päällystämättä ja lahjapinnansängyn patja hankkimatta, tuntuu ettei aika pysähdykään synnytykseen. Isän mieli taitaa kulkea pari viikkoa äidin jäljessä, mutta eiköhän sekin käänny vauva-aikaan syntymän jälkeen. Pakko on uskoa.
Ja nyt vasta 2 viikkoa ennen laskettua h-hetkeä huomaan etten ole kuunnellut musiikkia koko odotusaikana. Välillä sitä on kuulunut, mutta kuunnellut en ole. Silloin kun vauva alkoi laskennallisesti kuulla, isä soitti aamupäivän DeadKennedysiä ja minä loppuillan Pmmp:n lastenlauluja. Siihenpä se jäi koko odotusajan musiikki. Sitä ei ole tullut edes ajatelleeksi, miten yhden osan kiinnostuksenkohteistaan on blokannut kokonaan pois ja yhtäkkiä onkin taas mukavaa kuunnella jotain. Enää ei ole fiilis että vauvan syntymän jälkeen kuullessaan jonkun raskausajalta tutun kappaleen sitä murenisi lopullisesti kahvilaan, missä radio on auki.
Ensilumen aika sen sijaan pelottaa. Muutamia viikkoja sitten kun kevään toivottavasti viimeisimmät rännät satoivat ikkunan taa, ei tehnyt mieli poistua pihalle. Ettei vain tulisi halu hypätä linja-auton alle, niin kova flashback lumesta tuli siihen aikaan kun raskaus oli tuore. Ihan muutamassa päivässä on silmät avautuneet, että sen kummempaa hätää ei ole ja ulkonakin on kesä. Aika sumussa on alkuvuosi mennyt ja onneksi siitä on jotain todistetta kirjoituksien muodossa täällä.
Vielä kuukausi sitten toivoin raskausajan venyvän elokuulle, mutta näköjään keho ja mieli kuitenkin kulkevat sen verran käsi kädessä, että mielikin alkaa kallistua kesäkuun olevan ihan hyvä aika saada vauva. Ei se katastrofi ole, vaikka hetikin tulisi, mutta odotellaan nyt vielä hetki. Ei tästä kesästä varmasti paljon mieleen jää, mutta:
7 kommenttia
Joku neuvolantädeistä (mulla ehti olla niitä ainakin viisi raskausaikana) sanoi, että synnytys on lähellä silloin kun äiti alkaa miettiä vauva-aikaa raskausajan sijaan. Se liittyi jotenkin hormoneihin ja ainakin omalla kohdalla pitikin pitkälti paikkaansa. Vaikka se itse syntyminen kestikin sitten ihan saamarin kauan. :D
VastaaPoista(Niin, että onko tämänpäiväinen vielä voimassa? ;P)
ON! Pidän vaikka jalkoja supussa iltapäivän jos jotain edistystä tapahtuis. Oon herännyt viideltä (jee) ja fiilistellyt aamun, et meen Rytmiin kahville ja kuuntelen Ipodilta musaa ja käyn kättärillä ja sitten puistoileen. Mutta nyt oon jo luopunut toivosta et rytmiä en tänään jaksa. Mikälie maniaoire kun taivaski on muka sinisempi :)
VastaaPoistaMeilläkin on herätty viideltä. :D
VastaaPoistaMitäs Kättärillä?
No oon vaihteeksi paastoillu ja käyny verikokeissa ja nyt taas tutkitaan. Se raskaushepatoosihomma + maksavauriot...mitälie, en enää pysy perässä ees. Meen vaan kiltisti paikasta toiseen ja annan viikoittan vähintään 7 purkkia verta ja loppuajan pistelen itte itteeni reikiä diabeteskynällä :)
VastaaPoistaEi millään lailla tähän postiin liittyen...
VastaaPoistaKäys kattoo blogissani, olisko päivän postissa jotain mitä ehkä haluaisit. Eikös sulla aiemmin ollu jotain toivetta joistain helistimistä...
Blogitrolli on hieno sana!
VastaaPoistaSen mitä olen teiniraskausblogeihin eksynyt, niin niissä saattaa olla jopa aidompi ja positiivisempi meininki, kun niissä jossa vauvabloggaaminen aloitetaan jo siinä vaiheessa kun katsotaan miestään silmiin ja mietitään että minkähännäköinen meidän vauvasta aka rakkauspakkauksesta tulis. Ulkopuolisesta ja lapsettomasta ne tuntuu jopa maanisilta, niinkuin ei elämässä muuta asiaa oliskaan. Ja mulla on kuitenkin olla aina tasaisin väliajoin vauvakuume, että jotenkin pystyn kuvittelemaan miltä se tuntuu kun sitä asiaa haluaa. En halua loukata ketään ja oon tosiaan nähnyt kuinka lapsettomuus on kauhean vaikea asia, mutta se teiniäiti saattaa olla positiivisempi tapaus kasvattajana, kuin se jolla ponnari liian kireellä - vaikka oliskin antaa lähestulkoon kaikki materia ja aineellinen hyvinvointi lapselle mitä maa päällään kantaa.
Kyllähän sitä musaa ehtii luukuttaa lapselle seuraavan vuosikymmenen ja sitten jos se on ite enemmän kiinnostunut asiasta, alkaa etsiä niitä omia suosikkipändejä :D
Täytyy kyllä sanoa, että hirveesti paineita tuollainen lisääntyminen luo ihmiselle!Kaikkeen pitäisi kyetä ja pystyä. Huhh!
Kesäkuukausiin kohdistetaan ihan kauheasti paineita, kun joka kesästä pitäis tulla se tähänastisesti paras. Mahtuuhan sitä, kaikenlaisia kesiä, ihmiselämään.
Kikka: Ne oli aivan superhienoja!
VastaaPoistaHeidi: Lapsettomuus on vaikea asia ja valitettavan yleinen nykyään. Itselläkin oli selvää pitää lapsi suunnittelemattomuudesta huolimatta, koska tiedostin että tämä voi olla viimeinen mahdollisuus siihen, olinpa valmis tai en.
Tuntuu vain, että monille teiniblogeissa trollaaville anonyymeille ei itselle ole ollut selvää, ettei se lapsi ole itsestäänselvä lisä siihen lukio-poikaystävä-yliopisto-vakityö-koira-avioliitto-omistusasunto-ketjuun. Ja silloin se voi olla niin kova paikka (ainahan se on kova) että katkeroituu miten jotkut muut onnistuvat siinä, missä olisi itsekin halunnut onnistuvan. Siinä tulee varmasti lauottua välillä asioita pahasta olosta johtuen vähän kyseenalaisesti, mikä on ymmärrettävää mutta ei hyväksyttävää. Sillä se pahoittaa mielen jollain muulla. Jollain, jolla esimerkiksi se äidiksi kasvamisen prosessi on kesken ja joka tarvitsisi tukea dissaamisen sijaan.
Bloggaushan on monesti vertaistuen hakua, siksi minäkin täällä pyörin ettei mulla pahemmin ollut perheellisiä tuttavia ennen raskautta. Se oli etäinen asia. Välillä tulee vain niin paha mieli itselle nuorempien puolesta, kun ei mulle kukaan ole tullut päätä aukomaan olenko valmis vai en, vaikka alusta pitäen tässäkin blogissa on käynyt ilmi, ettei asiat ole ihan niin hyvin kuin olla voisi. Ja että saman kasvuajan äidiksi tarvitsevat varmasti jokainen, niin minä, 16-vuotias teiniäiti kuin sekin, joka on jo sisustanut lastenhuoneen ja kikkailee nyt ovulaatiotikkujen kanssa. Se ei ole niin yksinkertainen juttu käsitellä varmasti niillekään, jotka ovat ns. valmiita.
Onneksi on odotusaika!
Kommenttien valvonta päällä.