Tänään oli Hesarissa oivallinen pääkirjoitus kun 4 lapsen isä Saska Snellman mietiskeli isäksi tulemisen eroja nyt ja 20 vuotta sitten. Saska toteaa, että luomuhömpötys on yleistynyt äitien keskuudessa huomattavasti ja Helsingissä mietittiin ennen Tammisaaren sairaalan lopettamista mennäkkö sinne vai kelpaako Kättärin haikaranpesä tähän juhlalliseen luonnontapahtumaan mitä synnytykseksikin kutsutaan. Nythän Tammisaaren sulkemisen jälkeen luomuin vaihtoehto näillä main on Haikaranpesä ellei synnyttäjä halua kotona ponnistaa.
Mulla ei ole tarkoitusta alkaa blogimaailman Virpi Salmeksi (kukaan ei maksa mulle juntteudesta palkkaa), mutta välillä tämä kokemushakuisuus ja luonnolisuus vain ihmetyttää tällaista maalla kasvanutta ensisynnyttäjää. Kun ensimmäistä kertaa kysyttiin olenko suunnitellut synnytykseni, räjähdin nauramaan, koska mieleeni ei ollut edes tullut että sen voisi suunnitella. Sitten ymmärsin että vaihtoehtoja on monia, synnytysjakkaraa ja vesiallasta, kivun lievitystä ja tens-laitetta ja jotkut Ylen Sydänääniä tv-sarjan mukaisesti haluavat hengittää lapsen maailmaan. Ettei tule lapselle tule traumoja. Tässä perheessä niiltä ei voi välttyä, joten mitä sitä pehmeään laskuunkaan.
Kun raskaus on ollut näinkin raikas ja eteerinen kokemus mitä minulla, olen valmis saamaan kaiken kivunlievityksen ja olemaan niin täysin epäluomuna kuin olla voi. Se, että vauva tulee alapästäni on ihan tarpeeksi luonnon mukaista ja jos saisin valita, harkitsisin ehdottomasti nukutusta siksi ajaksi ja vaikka mieluummin oksentaisin sen ulos. Kännissä. Ei nimittäin ole yhtään puhtia kropassa alkaa fiilistelemään luontoäidin antamilla endorfiineillä mitä erittyisi ilman kipulääkitystä. Jos ne auttaisivat, kipulääkitystä ei olisi keksitty!
Kun puhuin lapseni mummon kanssa ensimmäistä kertaa puhelimessa raskaudestani, hän kertoi olleensa Suomen ensimmäisiä pehmeän synnytyksen naisia silloin 70-luvulla. Ajattelin, että jos neuvot menevät yhtään elämysmatkailun puolelle, en puhu naiselle koko raskausaikanani mitään. Eivät onneksi menneet ja onkin ollut mukava kuulla kokemuksia neljän pojan äidiltä, mikä uskoi jo silloin luomuihin tapoihin niin synnytyksessä kuin lasten sairaudenhoidossa. Silti jo yhden lääkkellä keskeytetyn raskauden (tästä ei sen enempää) supistuskokemusten jälkeen olen täysin varma, että vaikka suunnittelisin minkälaisen ayurvedisen synnytyskokemuksen, lopputulos olisi kipua ja itkua tulikuuman suihkun alla ja kun sisältä puskee kurpitsan kokoinen jälkeläinen ei panacodeilla tainnutettu raskaudenkeskeytyksen kipu voi olla samaa luokkaa edes hellimmissä kuvitelmissani.
Sitä paitsi missä luuraa se ennen pinnalla ollut synnytyspelko? Että paikat repeävät kahtia ja jalat ratkeavat liikkumiskyvyttömiksi? Ei minulla itsellänikään ole sellaista fiilistä, mutta luonnollisuudesta puhuminen olisi kohdallani jotenkin tekopyhää kun olen koko raskausajan nähnyt painajaisunia ulostamisesta synnytyksen aikana. Paska jos joku on luomua, mutta järki lähtee jo ajatuksesta että en saisi pidätettyä sitä ponnistusvaiheessa.
Ps. koska olen vasta menossa tutustumaan synnäriin tällä viikolla, haluaisin kysyä millainen Kätilöopiston tavisosasto on? Saako isä olla siellä? Saska Snelmannin kirjoituksen kohta nyt Naistenklinikalla oli tarjolla luksustasoinen perhehuone, jossa oli taulutelevisio seinällä ja buffetruokailu. Vain kuoharitarjoilua jäin kaipaamaan loi ehkä liiankin positiivisia toiveita. Onko kätilöopistolla perhehuoneita ja onko ne pitänyt varata kuinka monta vuotta etukäteen?
21 kommenttia
Voi että, koeta olla murehtimatta tuota kakkajuttua - totta kai se on kauhean nolo ajatuskin ja muakin ahdisti ennen esikoisen synnytystä sama asia, mutta kun lopulta olet siinä synnytyssängyllä, noloa ei vaan ole olemassa, ainakaan mun mielestäni :) Kätilöt ovat rautaisia ammattilaisia ja ovat nähneet kaiken, eräskin sanoi jossain haastattelussa, että jos tulee kakkaa, hän ajattelee ainoastaan "Hyvä, lapsi on nyt edennyt siihen pisteeseen että painaa jo suolta" tms. Ja jos sitä tulee, et tule sitä siinä itse huomaamaan, etkä näkemäänkään, koska kätilö huolehtii kaikesta. Tsemppiä :D
VastaaPoistamulta ihan kysyttiin sairaalaan mennessä, että haluaisinko peräruiskeen. Ja otin, koska en myöskään halunnut paskoa siihen synnytyspöydällä. Tosin siinä vaiheessa kun sitä vauvaa yritti puskea ulos, ei se kakan tulo käynyt enää mielessä. Ainoana oli mielessä se, että se vauva on vaan saatava ulos mun kehosta. Nyt ja heti.Itse synnytin luomuna. Mutta vain, koska mä pelkään piikkejä ihan liikaa. Jos olisin saanut jotain kivunlievitystä jotain muuta kautta, niin toki olisin ottanut ihan kaikki. ai niin, sain mä ilokaasua. siitä ei ollut kuin haittaa. Mutta kun ei muuta saanut, niin jäi ottamatta. Miehen mukaan synnytin kiukulla. Se lienee se todenmukaisin tulkinta. Ei luomua, vaan kiukkua.Mutta myönnän, että meinasin pyörtyä ja ties mitä. Ja täällä ei edes ole mitään ammeita, eikä saanut valita mitään jakkaraakaan.
VastaaPoistaKättärin tavisosasto on oikein jees ja siellä on myös perhehuoneita jota voi toivoa sitten kun sinne asti pääsette. Niitä saa jos sattuu olemaan vapaana eli ihan tuuripeliä on. Me ei saatu vaikka kovasti toivottiin. :/
VastaaPoistaJokainen saa toki valita oman tapansa synnyttää ja ottaa käyttöön kaiken kivunlievityksen mitä tarjolla on, mutta valitettavasti sekään ei tee autuaaksi. Jos kivunlievitykset ottaa esimerkiksi väärässä vaiheessa saattaa käydä niin että synnytyksen eteneminen lakkaa. Koska se kipu kuitenkin vie sitä synnytystä eteenpäin, se on merkki siitä, että lapsi on tulossa maailmaan. Kohdunsuulle laitettava puudute voi saada aikaan sen, että ponnistamisen tarve häviää ja sitten se vasta vaikeaa(=kivuliasta) touhua on. Itse suhtaudun synnyttämiseen aika lailla samalla tapaa kuin sinä kunnes raskaaksi tullessa työni puolesta jouduin tutustumaan synnyttämiseen. Sen myötä menin raskausajan joogaan opettelemaan oikeanlaista hengittämistä ja tapoja rentoutua supistuksien aikana. Ja se todella kannatti. Vaikka en sitten lopulta synnyttänytkään luomuna, koska synnytys kesti niin kauan melkein 2 vuorokautta ja minulla loppui voimat, olen kuitenkin todella kiitollinen, että opettelin hengityksen, äänenkäytön ja rentoutumisen, koska muuten se olisi ollut niin paljon tuskaisampaa touhua. Minulla oli nimittäin kipeitä supistuksia jo ennen kuin kohdunsuu edes alkoi avautua ja siinä vaiheessa ei kannata, tai tuskin edes annetaan vielä epiduraalia tms..Suosittelen siis hieman tutustumaan siihen miten itse voi lievittää kipua, koska onhan selvää, että jos olet kauhusta kankea etkä osaa rentoutua tulee synnytys sattumaan NIIN paljon enemmän. Eikä se Haikaranpesä mitenkään "luomu" paikka ole ellei niin toivo. Moni valitsee sen siksi, että sieltä saa paremmalla todennäköisyydellä perhehuoneen ja siellä kuunnellaan synnyttäjän toiveita, olkoon se sitten luomua tai täyslääkitystä. Se synnyttäjän toiveiden kuunteleminen kun ei ole myöskään mitenkään itsestään selvä asia.Ja niistä synnytyspeloista. Ne ovat nykyään voimissaan ja tiedän, että moni pelkää vielä enemmän toisen synnytyksen kohdalla, usein juuri epäonnistuneen ensimmäisen kokemuksen myötä. Ja senkin tiedän, että moni on päässyt peloistaan kun he ovat itse oppineet keinoja joilla kipua voi hallita. Koska valitettavasti se epiduraalikaan ei vie kipua pois, nim. kokemusta on. ps. Sitä kakkaamista synnytyksen aikana ei kannata ajatella. Se tapahtuu melkein jokaisen kohdalla, minunkin, mutta se on siinä vaiheessa oikeasti viimeinen asia mitä ajattelee, koska se lapsen vaan haluaa ulos, koska se sattuu niin hirveästi. Onnea synnytyksen!
VastaaPoistaOtti itselläkin korvaan se Sydänääniän traumahööhöö. Olen jotenkin ajatellut, että tasapainoiseksi persoonaksi kehittymisen kannalta oleellisia hetkiä on ihan jotkut muut kuin synnytys. Kiva siis kuulla, että vinoon on tässäkin asiassa vetäistävissä jo ennen ensimmäistä itkua. Ihan vois sellaistakin kuvitella, että syntymä on tavasta riippumatta siinä määrin järisyttvä kokemus syntyjälle(kin), että sitä tuskin traumasta läpi elämän kantavaksi voimavaraksi kynttilät, pumpattava amme ja "hengittely" muuttavat. Mut mut, en ole kyllä perehtynyt ilmeisen helposti toteutettavissa oleviin tutkimuksiin asiasta. Melkein veikkaisin, ettei ole se kotisynnyttäjäkään. Kukin kuitenkin tavallaan. Jos kivun sietämisestä kauratyyny kättä pidempänä tulee jotenkin hyvä mieli, niin ei se multa tietty oo pois. Itse olen "suunnitellut" muutaman viikon kuluttua koittavana synnytyksen suurena päivänä antaa sen verran luonnolle periksi, että "kuuntelen kehoani". Jos se sanoo tämän asennon olevan vähän vähemmän pyörryttävän tuskainen kuin toi toinen ja tällä puudutteella olon astetta alemmassa helvetissä, niin ottanen ilolla riskin lapsen pysyvästä traumasta. Kivahan se on sitten läheltä seurailla, että milloin ne synnytyksessä kylvetyt Turmiolan Tommin siemenet alkaa kantaa satoa. Ja jos keho jostain käsittämättömästä oikusta sattuisi miettimään, ettei tässä nyt ehkä suihkuvettä kummempaa kemiaa kaivata, niin ei sekään pettymys olisi. Tulisi tosin kyllä tajuttomat traumanvälttelypaineet, kun startti oli niin hyvä.
VastaaPoistamulla on ollut kummankin muksun kohdalla synnytystavoite, että selviäis hengissä ja vammoitta sekä syntyvä että synnyttäjä. kipulääkitystä oisin ottanut jos olisin ehtinyt saamaan, nää molemmat on tahattomia luomuja kun kätilöt ei oikein meinaa uskoa että meikäläisen synnytykset etenee vauhdilla. synnytykset menee kuten menee, liikaa jos suunnittelee niin sit saattaa "pettyä kehoonsa" kun ei mennykää just niiku joogaoppaassa tai tuskat oli ihan helvetistä, kun puudutteita ei ehdikään saamaan. kun perse repeää -hommaahan se on, kurpitsan paskomiseen vertautuvaa. ja kroppaan pettyminen on ihan perseilypaska-ajatuksia, kroppa toimii niinku toimii ja kivunsieto on yksilökohtaista, ei siitä voi tehä mitään vertailua. paskaamishommista, että viikko ennen esikoisen syntymää mulle iski ummetus ja sain peräruiskeen, se voimisti supistuksia niin että melkein synnytin pyttyyn :D veijon synnytys käynnistyi supistuksilla ja suoli suolinen tyhjentyi luonnostaan ihan kotioloissa.tossa synnytyssuunnittelussa tms. kättärikäynnissä saa papereihin perhehuonetoiveen (ja ruokavalion, mä sain eka vrk:n liharuokaa :D).
VastaaPoistaSä oot mahtava! Nauran täällä melkein vedet silmissä ku luen sun juttuja, erityismaininnan ansaitsee vauvan synnytys oksentamalla ja kakka-ahdistus.:DD
VastaaPoistaMullakin kun synnytys lahenee yhta uhkaavasti kun sulla niin katilot ovat alkaneet kysella "synnytyssuunnitelman" (birtth plan) peraan. En tieda onko Suomessa tallainen kaytanto, mutta taalla siis pitaisi kirjata ylos omat toiveensa synnytyksen suhteen (kivunlievitys, birth partners, apuvalineet jne.) Tallainen suunnitelmallisuus kylla hieman oudoksuttaa ja en siis ole oikein osannut sanoa juuta enka jaata. Siita lahettiin liikkeelle, etta kun edellisessa elamassani olen varmasti ollut delfiini tms. ja mies edelleenkin nauraa tavalleni kellua vedessa kun saukko, niin alls tuntuu jotenkin luonnolliselta vaihtoehdolta. No, se sitten tosin tarkoittaa, etta muuta kivunlievitysta kun kaasu ei ole tarjolla. Eli jos haluan jotain muuta niin altaasta on tultava pois. Ja asenteeni on ollut alusta asti se, etta turhaa en rupea karsimaan jos kivunlievitysta on tarjolla. Ainoa asia joka tossa altaassa tosin mietityttaa on se mainitsemasi kakka. Sinne veteenko se sitten jaa kellumaan kaikkien nahtaville? Mies myos haluaisi olla altaassa mukana, mutta hankin tata kakka-asiaa jai pohtimaan.No, nyt kun sitten saatiin edes tallainen perus "birth plan" aikaiseksi niin sitten katilo totesi vauvan olevan taas peratilassa! Ens viikon alussa kun olen viikon 37 puolivalissa on sitten ultra ja kaannosyritys ja jos ei onnaa niin ei ole annettu muuta vaihtoehtoa kun sektio. Se nyt on vihon viimeinen asia jonka haluaisin. Toisaalta, olen niin huono paattamaan asioita, etta on ehka paras, etta taalla ei edes anneta lupaa peratilasynnytykseen niin eipa sitten tarvitse vaivata paata silla. Mutta se sitten siita birth planista!
VastaaPoistaMä olen myöskin ihmetellyt tätä oman synnytyksensä suunnittelemista. Tämän viikon sähköpostitse tulleessa raskausuutiskirjeessä oli otsikkona kammottava "Missä asennossa haluat synnyttää?". Uskon suurinpiirtein selviäväni hengissä, vaikken nyt kotona rimpuilisi jonkun synnytysoppaan kanssa mitä ihmeellisimmissä asennoissa kuin kamasutran kanssa konsanaan.Koko luomusynnytysvillitys on musta aika päätähuimaava, Ihan kuin olisi jollain tapaa tyylikkäämpää synnyttää luomuna, vaikka nykyään on niin monenlaisia keinoja lievittää sitä kipua. Kun perhevalmennuksessa kysyin kummastuneena, että miksi joku haluaa synnyttää luomuna, onko lääkkeistä muka jotain haittaa, kun on olemassa niin hyvät kivunlievitysmenetelmät. Terkkari sanoi, että kyse on enemmänkin jostain trendikkäästä ilmiöstä. Ja niin me saatiin molemmat (minä ja terkkari) pahat katseet osaksemme ryhmän muilta jäseniltä.
VastaaPoistamä en tajuu tota synnytyssuunnittelua tms. kolme lasta synnyttäneenä voisin sanoo et ei paljon tullu mitkään synnytyssuunnitelmat/synnytysasennot mieleen, pääasia et sai lapset ulos (ihan kun muka oisin ees tehny/miettiny mitn. suunnitelmia). luomuna oon kax tehny kun ei keretty mitn. kivunlievitystä antaa (tuli kyllä vähän äitiä ikävä niissä kivuissa). mut kukin tyylillään.
VastaaPoistaai niin, tuossa joku aika sitten kun mun tuttu laitettiin synnyttään raskausmyrkytyksen takia kk ennen laskettua aikaa kaksoset alakautta (ei menny ihan putkeen ja tehtiin hätäsektio) niin vaahtosin että on se ihan vitun kumma, että kun lääketiede on kehittynyt ja lapsikuolleisuus saatu alas, niin minkähän helvetin ideologian vuoksi on edelleen välillä synnytettävä kuin pimeällä keskiajalla.seuraava trendi on varmaan, että synnytetään jossain saatanan metässä yksin ja purraan napanuora poikki.
VastaaPoistaNiin. Itse olisin halunnut kaiken mahdollisen lievityksen, mutta ilokaasu oli lopulta ainoa johon 'ehdittiin'. Vastaanottava kätilö nääs luuli mun kusseen 'vaan' housuun kun kerroin lapsivesien tulleen jo pari tuntia aiemmin. Eihän sitä mitenkään voi uskoa että ekakertalainen voi tietää alkavansa synnyttää vkolla 35? Kun SE hetki on lähellä on aivan sama mitä suunnitelmia on tehnyt. Olishan sitä ollut ihana kellutella ammeessa hyvän musiikin ja hämyisen tunnelman kera, mutta aina kaikki ei mene niin kuin toivoisi.Eräs kätilö sanoi aikoinaan opiskelijoille, johon joukkoon minäkin kuuluin, ettei mikään ole niin luonnollista kuin syntyä peen keskelle. Ja ponnistaessasi kätilö normitilanteessa auttaa tarvittaessa painamalla kämmenellään sun peräsuolta ettei ne peet tule pöydälle. Kaikkien fysiikan lakien mukaan kun isoin osa vauvasta eli pää on ulkona, helpottaa paine peräsuolessakin. Tsemppiä viimeisille viikoille :)
VastaaPoistaKättärin normipuoli on ihan ok paikka, 2 kertaa siellä olleena voin näin sanoa. Kivunlievitykset sain kaikki aina mitä pyysin ja ekalla kerralla suoraan suositeltiin peräruisketta koska se saattaa jopa nopeuttaa synnytystä (ja ei tarvii p*skoa sängylle). Epiduraalista sen verran että ekassa synnytyksessä (joka oli käynnistetty lääkkeillä yliaikaisena ja oli aivan totaalista tuskakipua 12 tuntia putkeen) se vaikutti hyvin mutta vei kaiken ponnistustunnon (mitkään kuumat suihkut, kaurapussit yms oli yhtä tyhjän kanssa). Tokalla kerralla epiduraalia ei osannut lääkäri kunnolla laittaa ja lopulta se sit toimi vain toispuoleisesti, oli aika mielenkiintoinen kipukokemus. Mutta toka synnytys lähti normisti käyntiin niin oli noin 10 000 kertaa parempi kokemus. Mä luulen että sit kun se synnytys lähtee käyntiin niin se paskominen on ehkä viimeinen asia mitä mielessä on :)Itseäni myös huvitti kun kyseltiin synnytyssuunnitelmasta. Sanoin että mennään ihan fiilispohjalla ja niin se parhaiten toimiikin! Vaikka aluksi liian monen painostavan tahon vuoksi myös minä aloin miettimään luomusynnytystä, tajusin sen ihan hulluksi hoopotukseksi. Joillain se toimii, toisilla ei ja se on ok. Turha sitä tosiaan on sinne keskiajalle haikailla.
VastaaPoistaMeidän esikoinen syntyi siellä Haikaranpesässä ja kakkonen Jorvissa. Jorvissa mun mielestä oli kivemmat kätilöt mut tämä on siis minun oman kokemukseni pohjalta, saattoi olla tuuristakin kiinni. Haikaranpesässä oltiin ihan kauhuissaan kun jouduin käyttämään rintakumia imetyksessä alkuun, ne meinas saada slaagin siellä... koska PITÄISIHÄN mun pystyä imettämään ilmankin!!! (no en pystynyt alkuun...sori vaan) Jorvissa oltiin jotenkin maalaisjärkisempiä:D Näin meillä, joku voi olla toistakin mieltä...Haikaranpesässä oltiin perhehuoneessa ja se oli kyllä kiva esikoisen kanssa. Minä keskityin vaan imetykseen ja lapsen isä hoiti ihan kaiken muun, mahtavaa. Tosin sitten kakkosen kanssa olin ihan pihalla "yksikseni" sairaalassa... "ööö, navan puhdistus, miten????"(ja ekassa synnytyksessä sain epiduraalin, tokassa spinaalin, ilokaasukin auttoi kun kätilö selitti kunnolla miten sitä tulee hengitellä...) Mulle riitti ne kivut mitä sain "kokea" sinne sairaalaan asti ja tovi siinä puudutusta odotellessa, kiits vaan;D
VastaaPoistaTäällä kommentoi yksi uusi, koukkuun jäänyt lukija :)Synnytyskokemus rajoittuu toistaiseksi ystävättären synnytykseen, mutta ihan kiva silläkin on yllättää äitejä ;)Jokin aika sitten, ei valmennuksen täti edes kehdannut ääneen sanoa tätä paska-asiaa ja me ensikertalaiset tietenkin valmennuksen jälkeen ihmettelimme että mitä ihmettä se täti tarkoitti sillä "äidit ovat kertoneet että sitten sattui se yksi juttu, joka jäi harmittamaan...". Erittäin mystistä, piti oikein kysyä kokeneemmilta.Mutta itse synnytyksessä suoli toimi ihan itsestään, ennen ponnistusvaihetta, vaikkakin seisoessa kesken kipujen. Eikä ollut mikään kauhea kokemus avustajalle :)Valmennuksesta voisin sanoa että tuli erittäin positiivinen kuva mitä kaikkea avustaja voi yrittää tehdä. Mutta olenkin aina tulevia isejä ohjeistanut että paljoa ette voi tehdä, MUTTA olkaa läsnä. Kysykää aina mitä voisitte koittaa tehdä, ehdottakaa kivunlievityskeinoja, olkaa juoksupoikia... Ja hierokaa selästä, silittäkää kättä ym. jottei toinen tuntisi olevansa siinä ihan yksin :)Lopuksi vielä toinen muisto valmennuksen tädistä, joka koitti viimeisellä kerralla saada minut näyttämään synnytysasennon "koska äideillä on tuo maha hieman edessä". Sanoin että noup, en suostu: onhan se maha äideillä siellä synnytyksessäkin mukana :)t. Ihanan kummitytön kummitäti :)
VastaaPoistaEihän synnytystä voi mitenkään suunnitella. Tottakai monella on toiveita mutta niidenkin suhteen mieli voi muuttua kesken leikin.Mun ensimmäinen synnytys oli suunniteltu sektio. Pelkkiä neuloja, läkkeitä, suunnittelua ja aikatauluja. Hormoonitkaan ei ollut omia vaan ne tuli ruiskusta. Mä todellakin pelkäsin että mun koko perse repee synnytyksessä, pesäsuoli heittää kuperkeikkaa ja lukittaudun hyysteerisenä vessaan ja kuolen sinne. Sektio perätilan takia olikin suuri helpotus. Jos olisin joutunut synnyttämään alakautta, olisin varmasti pyytänyt kaikki mahdolliset lääkkeet ja pysynyt tiukasti snängyn pohjalla.Nyt sektion kokeneena, toista lasta odottaessa sellainen pieni pelko synnytyksen suhteen on, mutta jollain tapaa odotan sitä ihan kauheasti. Se pelko ei ole mitään verrattuna edelliseen, vaan on enemmän pientä jännitystä. En ensinnäkään ole tietääkseni ikinä kokenut kipeää supistusta. Toivon että pystyn menemään koko synnytyksen läpi ilman muita lääkkeitä kuin ilokaasua. Osittain tämä on varmaan luomuHÖMPÖTYSTÄ (en kyllä koe sitä niin), mutta myös kovaa neulakammoa. Lopullinen kammo syntyikin juuri sektion yhteydessä kun epiduraalia yritettiin laittaa kahden eri lääkärin toimesta viisi kertaa ennen kuin onnistui. Hyi. Olen myös lukenut paljon lääkkeiden vaikutuksista lapseen, omaan hormooni tuotantoon sekä imetykseen. Ja koska viimekerralla imetys oli tuskaa eikä oikein onnistunut en tahdo samaa rumbaa tällä kertaa. Suuri vaikutus imetyksen epäonnistumiseen oli siis juuri tuo sektio ja kaikki ne lääkkeet. Ajatus siitä että joudun olemaan tuskissani sänkyyn sidottuna pihoissa myös ahdistaa.Kuten Verskinen yllä kirjoitti omasta synnytyksestään, mulla on kanssa samanlainen ajatus. Vaikka onnistuisin synnyttämään ilman lääkkeitä se olisi kiukku -ei luomusynnytys. Ikinä ei kuitenkaan tiedä mitä tapahtuu, voi joutua sektioon, käynnistykseen tai muuten vaan tulla tunne ettei ilman lääkkeitä pysty. Mitä vaan. Sen näkee sitten. Sairaalassa kätilön kanssa tehtävä synnytyssuunnitelma on mielestäni kuitenkin aika ihana juttu, ainakin pelokkaalle ensikertalaiselle. Itselläni se ainakin oli enemmän juttelua kaikesta raskauteen liittyvästä ja niistä peloista puhumista. Suunnitelmaan kirjataan esim myös että jos isä haluaa leikata napanuoran, ei halua että vauvalle annetaan tuttia tai ettei halua ammeeseen (näin sitä haluava pääsee sinne varmemmin), haluaa perhehuoneeseen ja ettei todellakaan halua mihinkään jakkaralle kyykkimään, joten turha edes ehdottaa! ymsPaska ja kusi lentää jos on lentääkseen oli se epiduraali tai ei. Vai onko se luomuna jotenkin varmempaa hä? Paitsi entäs jos kirjoittaa synnytyssuunnitelmaan ettei halua kakata ponnistusvaiheessa? Me oltiin kättärillä haikaranpesässä (vaikka sektiossa olinkin) ja musta se tuntui ihan "normaalilta" osastolta. Paitsi että kätilöt eivät rampanneet huoneessa kokoajan. Ainoastaan kutsuttaessa. En mä siellä mitään hippimeininkiä havainnut. Perhehuoneessa siis oltiin, mutta tosiaan on niitä perhehuoneita siellä tavallisella osastollakin ja synnytyksen jälkeen sitten näkee onko niitä vapaina. Tulevasta kerrasta en vielä tiedä mihin osastolle menisi. Haikaranpesästä saisi sen perhehuoneen varmemmin, muuten mulle on ihan sama. Ja me ei todellakaan saatu skumppaa tai huoneessa ollut taulutelkkaria. Oltiin sellaisessa tosi pienessä kopissa, joka aikoinaan on ollut joku eristyskoppi. Siellä kaksi sairaalasänkyä vierekkäin. Oon kyllä nähnyt että ne muut huoneet on enemmän hotelli/motellimaisia.
VastaaPoistaMä olen synnyttänyt 2 kertaa ja toisella kerralla eniten pelotti, että "suositellaanko" mulle taas peräruisketta. Ei onneksi suositeltu, enkä olisi ottanut kuin vasta ihan viimeisessä hädässä. Musta oli hirveää yrittää ehtiä pöntölle supistusten välissä yksin siellä toimenpidevessassa. Mieluummin otin riskin, että kätilö näkee mun ulosteen. Enkä itse asiassa tiedä, tuliko ponnistusvaiheessa muutakin ulos kuin lapsi. Jos tulikin, niin ei kätilö tai opiskelija siitä mitään sanonut. Hienotunteista porukkaa.
VastaaPoistaHmm... Toivottavasti et torppaa mahdollisuutta myös olla ottamatta lääkettä. Tarkoitan, että vahva asenteellisuus suuntaan tai toiseen ei välttämättä kanna hedelmää. Mäkään en tehnyt suunnitelmaa. Olin toivonut, etten tarvitsisi epiduraalia tai muutakaan, mutta olin ehdottomasti valmis sen ottamaan, jos kipu kävisi kovaksi / pitkittyisi ja tilanne sitä vaatisi. Että tilanteen ja sietokyvyn mukaan.No, niin siinä vain kävi, että tosiaan tuli hengiteltyä muksu maailmaan altaassa lilluen (allaskin kotona, siis ihan joku primitiivinen? tarve kylpeä), sairaalassa ehdin olla 40min. Tosi hippiä meininkiä, vaikken ollut vlamistautunut sellaiseen tai psyykannut itseäni siihen, pyrkinyt vain pysymään tilanteelle avoimena. Ei mitään kivunlievitystä. Siinä vaiheessa kun sairaalaan tultaessa oli tosi kovat kivut ja kysyin apua, niin ainoa apu oli ponnistaa muksu pihalle. My point was.... hmm.? Niin, no ehkä se, että anna mahdollisuus myös keholle toimia, jos näyttää siltä et se on toimiakseen. :)
VastaaPoistaJa tsemppiä! :)
VastaaPoistaSaaks yks ei-synnyttänyt piipittää mielipiteensä tähän väliin..? Näin sivusta näitä synnytyskeskusteluja seuranneena olen huomannut, että synnytksestä aiheena on tullut aika mustavalkoinen. Toinen puoli haukkuu toista mukavuudenhaluisiksi lapsen huumaajiksi ja toinen puoli vastaa huutelemalla huuhaahippiä ja muotiluomuilijaa.Mitä pahaa siinä on jos joku haluaa synnyttää ilman kivunlievityslääkkeitä tai edes yrittää "luomuilla"? Tai jos joku haluaa tai joutuu ottamaan epiduraalit sun muut? Musta on ollut hirveän ikävä lukea synnytyskeskusteluja joissa äidit hakkuvat toinen toisiaan :( Sama kuin, että sektioon joutuvat (ok, munkin mielestä on jokseenkin ihmeellistä jos joku välttämättä haluaa sektion vaikkei siihen lääketieteellistä, fyysistä tai psyykkistä, syytä ole) eivät muka olisi "synnyttäneet". Sama juttu imetykseen. Sen sijaan, että me naiset kunnitoittaisimme toinen toisiamme ja ratkaisujamme (kaikkihan eivät voi valita, on pakko syöttää pullosta jos ei saa imetettyä ja hätäsektioon joutuessa on paha alkaa valittamaan että haluaa puskea sen muksun alakautta), me tappelemee, kinastelemme ja haukumme sekä syylistämme toisiamme. Miksi, oi miksi?(Ei sillä, mä tykkään sun teksteistä, tästäkin ;D)
VastaaPoistaHei! Ja anteeksi etten tosiaan ole jaksanut vastata tähän ketjuun mitään, mutta on ollut mielenkiintoista kyllä lukea mielipiteitänne. Oikeastaan kommentoin nytkin vain tuota Prinsessa Paskavarpaan kommenttia, sillä tällä menolla näitä synnytyskokemusviestejä tulee vielä lisää ja voin sitten kerralla vastailla kaikille jotain kerralla! Mutta siis tuohon toisten äitien ratkaisujen haukkumiseen. Ehkä kyse on enemmän oman mielipiteen puolustamisesta vähän kyseenalaisella tavalla kuin haukkumisesta? Näitä synnytys ja odotusjuttuja kun harvalle naiselle nykyään kertyy useita, haluaisi tietenkin että oma ratkaisu/suunnitelma/mikälie olisi se paras. Ja siihen varmaan auttaa tällainen, että ainakin uskottelee isoon ääneen itselleen (ja muille) että se on paras :)Toisaalta musta raskaus ja äitiys ei ole sen pyhempiä asioita kuin monet muutkaan, siis että mielipiteitä pitääkin mahtua maailmaan, kärjekkäitäkin, sillä ne pistävät ajattelemaan. Juuri tuollaisia luonnon sanelemien juttujen takia kuten vaikka maidon vähyys ja sitä kautta imettämättömyys, on turha vetää kenenkään nenän eteen huono äiti-korttia. Mutta esimerkiksi kosmeettisista syistä imettämättä jättäminen on taas asia, mistä voi olla montaa mieltä eikä omat ajatukset ainakaan kovin rakentavasti tulisi esiin, jos tästä kirjoittaisin.Musta mun blogissa on kuitenkin fiksuja lukijoita, kertoo muuten jo kommenttien pituuskin jotain ja vaikka asiasta keskusteltaisiin vähän rennomminkin lausekääntein, ei taso ole vielä koskaan mennyt vauvalehtien keskustelupalstatasolle, onneksi. Enemmän peräänkuulutankin keskustelua ja mielipiteitä kuin absoluuttista totuutta mistään aiheesta.
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.