Lapsi2011 - ensikosketus
15.4.11Huoh. Nyt särkee jalkoja. Aamun 5 ensimmäistä tuntia meni messukeskuksessa Lapsimessuilla yhdessä P:n (tuleva isä) äidin kanssa. Tai jos tarkkoja ollaan, aamuni alkoi Me and I merkin bloggaribrunssilla ihan ilman seuraa ja tuleva mummo liittyi joukkoon viimeisiksi 3 tunniksi.
Ensimmäisenä on pakko sanoa se tärkein, se että brunssilla tarjottu alkoholiton skumppa räjäytti tajuntani. Olen valehtelematta jokaisena aurinkoisena päivänä miettinyt kuinka ihanaa kuohuviini olisikaan ja nyt kun sain sitä, yllättävän aidon makuisena vieläpä, oli päiväni pelastettu. Merkkiä en huomannut laittaa ylös, mutta soitin jo ystävälleni Vimpsille, että voisiko hän töiden jälkeen hakea mulle Alkosta lisää kuivaa alkoholitonta kuohuviiniä. En nimittäin jaksa liikkua sohvalta. Ja tulossa kuulemma on, voin siis huokaista helpotuksesta.
Kulttuurituottajan (koulutukseni) ja myös odottajan näkökulmasta Lapsimessut itsessään olivat positiivinen yllätys, odotin jotain paljon pahempaa. Erityisen mukavaa oli, että lapset todellakin oltiin huomioitu monessakin mielessä: löytyi imetyspiste, vaippojenvaihtopiste, suhteellisen leveät käytävät kärryille sekä esimerkiksi ilmainen lastenruokabaari, minkä tytöt lämmittivät purkkilihapatoja nonstoppina pienimmille messuvieraille. Vessoihinkaan ei ollut jonoa. Ainakin perjantaina ennen kahta kaikki toimi, mutta uskoisin huomisen ja sunnuntain olevan vähän extremempiä kävijöiden kannalta, messuvieraiden määrä kun on taatusti isompi mitä oman vierailuni aikana. Itse en kyllä lasta ottaisi messuille mukaan, vaikka toimivuutta olikin ajateltu lasten kannalta. Kärryjen kanssa kulkeminen leveilläkään käytävillä ei näyttänyt miltään nautinnolta ja ainahan ständien eteen parkkeeraaminen on hankalaa, jos meinaa ottaa muutkin kävijät huomioon.
Etukäteen odottamani Odottajan olohuone sen sijaan oli pettymys. Odotin jotain hieman rauhallisempaa ja eristetympää tilaa, mutta olohuone olikin vain nurkkaus messuhallissa. Olohuoneen lavalla tuli katsottua kantoliinan käytöstä kertova esittely ja juotua kahvit, mutta muuten sisältö oli vähän niin ja näin. Koska ainakin messuesitteen mukaan olohuoneen kohderyhmänä oli esikoista odottavat, olisin jättänyt ison legon sponssaaman leikkialueen pois ja lisännyt intiimiyden tunnetta sermeillä jne. Toinen ihmetyksen aihe oli Suomidesign-kortteli, missä oli muutamia suomalaisia merkkejä kuten Aarrekid. Muut yhtä suomalaiset (ja mielestäni yhtä designit) merkit olivat ihan perus myyntipaikoilla, enkä ymmärtänyt miksi tällainen korttelijako oli edes tehty. Joillakin lapsilla näkyi selässä tarra, mihin oli laitettu vanhempien yhteystiedot eksymisten varalta. Missään en nähnyt näitä tarroja jaettavan eikä niiltä kaikilta löytynyt, mutta idea oli hyvä ja jatkossa toivottavasti kaikkien saatavilla.
Aarrekid edusti Suomi Design-korttelissa |
Tässäpä nämä tärkeimmät siis, jatkan kuohuvan odottelua sohvalla! Mukavaa viikonloppua!
kuvat: Kimmo Brandt/ Lapsi 2011 messujen media-arkisto
5 kommenttia
Mä kyllä muistan ton kuohuvan kaipuun raskausajalta. Mulla se osui poikaa odottaessa uuteen vuoteen, pahana. Hyvä että saat sitä nyt. :D Nimilapuista sen verran, me oltiin kans tänään messuilla ja nimilapputarran sai siitä lipputiskiltä ottaa mukaan kun antoi/osti lipun messuille. Heti tiskin jälkeen oli pöytä missä oli kyniä sen täyttöä varten. Toimiva ja hyvä keksintö, tosin mun mielestä lipunmyyjille voisi terottaa että tyrkyttävät sitä jokaiselle jolla on lapsia mukana, koska ei sitä välttämättä huomaa siitä itse ottaa mukaan.Mukavaa ja leppoisaa viikonloppua! :)
VastaaPoistaNiin, no toisaalta me vaan tungettiin ne liput pokelle eikä kyllä ees katseltu oliko mitään tarralappuja jaossa kun tuo tyyppi on aika turvassa vielä. Toisaalta oisinhan MÄ voinut eksyä siellä :D
VastaaPoistaMoiks ja kiitos kivasta blogista!Jos jostain tuon alkoholittoman kuoharin merkin, niin laitahan toki se tänne blogiin, niin ois vappu pelastettu huonoilta alkoholittomilta kuohujuomilta :)p.s. meillä on muutes sama LA, mutta eri sairaalaan taidetaan olla menossa (ellen väärin muista että kättärille meet?). Ite oon menossa naistenklinikalle.
VastaaPoistaHei ja kiitos takaisin lukemisesta!Jostain syystä huomasin kommenttisi vasta nyt, mutta ainakin yksi ehdokas on nostettu esiin tätä seuraavaan postaukseen.Olen ilmottautunut tiistaina kättärille, siihen vaikutti vain Anna-Leena Härkösen Heikosti positiivinen-kirja. Jos et ole lukenut, älä lue ennen synnytystä.
VastaaPoistaOn sitä olemassa huonompiakin syitä synnytyssairaala valita :) Oma valinta onneks perustuu omakohtaisiin kokemuksiin naistenklinikalta joulukuulta 2009 :)
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.